keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Unihäiriö

Riippuen näkökulmasta, jouduin tai pääsin sairaslomalle. Olen kovin trendikäs ja sairastan työuupumusta. Mikä ei siis ollut minulle yllätys. On vain niin vaikeaa myöntää itselleen ettei selviydy enää. Viime päivät olen taas käynyt ylikierroksilla, enkä ole saanut nukuttua. Nyt minun pitää saada itseni pysäytettyä. Piste.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Kuka sinä olit

-ääni pikkuhiljaa voimistuen
Minusta tuntuu että kasvan koko huoneen täyteen ja muutun mustaksi hahmoksi.
Minun ääneni nousee, se kumpuaa jostain kaukaa matalana.
En edes kuule mitä sanon, sanon vain sen mitä ajattelen, mitä tunnen, mitä minulle tulee ensimmäisenä mieleen.



-todeten, väliajatuksena
[Minä pidän siitä äänestä.
Se on voimakas ja vahva.
Minä olen vahva. Olen täynnä energiaa.]

- melkein huutaen
Kukaan ei ole ennen nähnyt minua (tuollaisena).
En minä itsekään ole nähnyt itseäni.
Minä puhun, minä huudan!
Ja minä olen pelottava.



- melkein manaten
[Minä olen kuin mustaa ilmaa, minulle ei ole alkua, ei loppua, ei rajoja.
Minä muutuin.
Minä olen näkyvä, oleva, puhuva, elävä ja silti minua ei voi sulkea mihinkään.]

-hokien
En ole koskaan ollut niin epävarma kuin nyt mitä huominen tuo.
En ole koskaan ollut niin varma kuin nyt.
En ole koskaan tällä väsymyksen hetkellä ollut samalla niin vahva.


- hiljainen ajatus
[Kyllä minä tiedän]

-kuiskaus
[Olen se uneni noitaprinsessa, hän joka tietää joutuvansa hukuttautumaan, jotta pelastuu.
Minä siis hukun ja minä pelastun.
Ja minun sieluni osaa lentää.]


Päivänä jolloin päätin lopettaa kaiken ja aloittaa uudelleen alusta

Olen niin väsynyt ja vihainen tälle vuodelle, aivan täynnänsä tätä. Mutta en todellakaan ole yksin tämän kurjuuden kanssa. Kun sanon sen ääneen, on ympärilläni ymmärtäväinen joukko. Niin moni läheinen kokee tämän vuoden olleen pahin ikinä. Mikä tässä menikään niin pieleen?

Jostakin kumman syystä luulen kaiken muuttuvan paremmaksi ensi vuonna. Tai en pelkästään luule, olen päättänyt että niin käy. En hyväksy enää vain sitä mitä minulle eteen tulee, vaan aion todellakin osallistua ja vaikuttaa elämääni. Olen niin monta vuotta vain työntänyt elämääni, sitä möhkälettä edessäni. Nyt jätän se tähän ja aloitan uudelleen.

Olen samalla hetkellä tarmoa täynnä ja aivan puutunut. Käyn töissä ja kun työkaveri kysyy kuulumisia, alankin itkemään. Haluan lohduttaa itseäni jollakin tavaralla ja menen ostamaan itselleni alennusmyynnistä kenkiä, vaikka tiedän ettei minulla ole rahaa. Kengät jää lopulta tiskille.

Mutta huomisessa on toivoni. Odotan sitä.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Kotiinpaluu

Ja sitten lopuksi huudamme äidin kanssa toisillemme ja itkemme päälle. Käsittääkseni saamme asian loppuun käsiteltyä, mutta koska kyseessä on äitini, en voi olla koskaan siitä varma. Ehkä hän vain kerää voimiaan ja iskee taas uudelleen myrkkyineen. En ymmärrä miten voisin elää niin, että riittäisin, että hän voisi hyväksyä minut.

Tänäiltana tunnustin itselleni etten jaksa enää. Menneisyys tulee niskaani kivirekenä, enkä pysty sitä pidättelemään. Eikä vain omani, vaan äidin menneisyys. Tuo taakka on ihan liikaa minulle. Haen apua itselleni, koska en jaksa enää tällaisia vuosia lisää elämääni. Minun on pakko muuttaa elämäni suunta.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Kovan tuulen varoitus

Herään vasta kun on jo melkein uudestaan alkanut hämärtää. Kuulen radiosta että myrsky on tulossa. Ehdin hakea puita uuniin ennen sitä. Sitten en käykään enää ulkona.

Ei oikeastaan tarvitse tehdä muuta, kuin lämmittää uunia, odotella myrskyä ja sitten joskus taas alkaa nukkumaan.

Tunnen outoa viehtymystä kuunnellessani merisäätä. Se on kuin vierasta kieltä, mutta silti ymmärrettävää. "Jäätämisvaroitus: Jään kertyminen alusten rakenteisiin on tänään nopeaa Perämerellä."

Kuulen joulusta majakassa. Varovasti haaveilen itseni joskus sinne majakkasaarelle. Tunnistan itsestäni sen karun erakon, joka asuu ja elää kaukana poissa.

Minä ja kissa aivastamme melkein yhtäaikaa. Hakeudumme välillä toistemme seuraan, kaivaten lämpöä ja hellyyttä.

Myrsky riehuu ulkona. Välillä se kolkuttaa talon seiniä, aivan kuin siellä oikeasti olisi joku pyrkimässä sisään. Se on pelottavaa. Välillä tuntuu että se repii katon irti. Ehkä me lopulta jäämme ilman suojaa.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Tulehen tuijottaja

Lunta on nyt paljon, jokseenkin joka paikassa. Sitä kulkeutuu sisään ja minä työnnän sitä pois. Lumi ei ole hallittavissa ja se alkaa jo ahdistaa minua. Olisi kuitenkin lohduttava ajatus jäädä hankeen odottamaan että lumen puhtaus valkaisisi minunkin mustan mielen.

Sitten tulee pakkanen. Se on oikeastaan miellyttävää, kestän sen paremmin. Voin keskittyä olennaiseen, lämmön ylläpitämiseen. Tuijottelen pitkiä aikoja tulta, palavia puita. Tulella on minuun puhdistava vaikutus ja voimaannun kun poltan asioita, pois kaikkea mennyttä.

Äiti soittaa. Hän kuulostaa sovinnolliselta ja ystävälliseltä. Se oli kai hänen tapansa pyytää anteeksi. Luulen että hänkin häpesi sen miehen käytöstä. On kai se outoa, että oma äiti on henkilö jota pelkään eniten. En voi koskaan tietää mitä hänen mielessään liikkuu.

Olen kai surrut viime vuosina elämäni pois. Olen myös pelännyt, mitä tässä oudossa perheessä seuraavaksi tapahtuu. Yritän silti jaksaa, keskittyä pieniin asioihin, kuten vaikka omaan elämääni.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Pahan tytär

Itkin. Itkin paljon, ääneen nyyhkien. Itken varmasti myös lisää, kunhan taas jaksan.

Elämä on sellaista, että jopa jouluna ihmiset sairastaa. Kuten vaikka flunssaa. Meidän yksinäisten ihmisten pitäisi olla aina muiden käytettävissä. Yritin kertoa että haluan sairastaa itsekseni, enkä muiden nurkissa.

Sitten minä, yksittäinen ihminen olen mitättömyydessäni niin paha, että olen ratkaiseva tekijä jossakin asiassa. Siinä joulumielessä.

Kuuntelen pimentyvässä illassa ulkona lumimyräkässä kuinka mies, jota tuskin tunnen, purkaa pahaa mieltään minuun. Äiti kuuntelee vieressä. Hän ei ole koskaan puolustanut minua. Silloin lapsenakin kun likaiset miehet sanoivat suoraan himoitsevansa minua, 12-vuotiasta tyttöstä, ei hän sanonut mitään. Minä häpesin silloin itseäni, en ymmärtänyt mitä väärää olin tehnyt, mutta tiesin että jotakin vikaa minussa oli.

Minun häpeäni oli tänään olla sairas. Kun he lähtivät, minä itkin pimeässä talossa tunnin yksinäni. Mietin nyt miten pääsisin pois täältä ja haluanko tulla enää koskaan takaisin. Tuntuu että kaikki paha on tiivistynyt näille seuduille, tänne tullessa se peittää minut. Vihaan elämääni, vihaan itseäni. Mutta siltikin minusta on kohtuutonta ottaa kaikkea pahaa syykseni. Miten paljon pitää antaa anteeksi ja miten paljon pyytää anteeksi omaa elämäänsä?

tiistai 22. joulukuuta 2009

Valo ulkona vilkkuu

Herään 4.20 yöllä. Jotakin tapahtuu ulkona, siellä on iso auto ja vilkkuva valo. Säikähdän ja hyppään ylös. Ensimmäisenä ajattelen paloautoa. Mitä tapahtuu? Kun saan tarkennettua katseeni ja tasoitettua ajatukseni, ymmärrän että se onkin traktori, joka on auraamassa pihamaata.

Traktori. Ei sen kummempaa. Vihaan yöllisiä herätyksiä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kun henki kulkee

Niitä öitä takana, jolloin nukkumisesta tulee vain väsyneemmäksi. Olen alkanut nähdä unia joissa henkiruumiini irtautuu ja lähtee vaeltelemaan. Viime yönä se kesken unen sinkautui kattoon, tunsin aivan huimaavan tunteen päässäni. Mistähän lopulta löydän itseni, kun henkeni lähtee kulkemaan?

Kaksi isoa mustaa lintua lentelee. Ja sitten on myös orava. Voi vain olla. Mutta tänään ei tarvitsekaan tehdä mitään enempää kuin herätä ja sitten ajallaan taas nukahtaa.

perjantai 18. joulukuuta 2009

En tiennyt että tämä tarina kertoo minusta

Nyt on hetki tämän jälkeen ja tuleva on jo ohi.
On kylmä. Tuuli ujeltaa nurkissa.

Kun tiedät oman kipupisteesi, voit silloin satuttaa toista.
Minä haluan olla voittajien puolella.
Pelkään että todella sairastuin, enkä jaksakaan enää.
Mutta ei yksinäinenkään ole todella yksin. Hän elää kaksoiselämää, hän on toinen.

Näen joskus unia joissa olen joku muu.
Jossakin on aina joku. Hän on mies.
Minä yritän kuvitella hänet.
Miten voi olla näin kylmä.

Hän syntyi ennen minua. Hänet tunnetaan ja muistetaan paremmin kuin minut. Minut muistaa harva, minuna. Olen niissä muistoissa yleensäkin jonkun seurassa. Minulla ei ehkä ole omaa persoonallisuutta. Minä olen hyvin vaatimaton.
Minä olen sovittelija.

Nyt odotan että väsyisin. Odotan unta.
Minua ei enää palella.

torstai 17. joulukuuta 2009

Kun täytyi oppia sanomaan

Miten kiltit tytöt oppivat sanomaan mielipiteensä, sanomaan ei, kieltäytymään ja seisomaan asiansa takana? Miten kiltit tytöt kestävät päätöksensä ympäristön paineessa?

Huonosti, eivät ollenkaan. He uupuvat, romahtavat, eivät pysty. He tuntevat syyllisyyttä siitä, etteivät pysty siihen mitä heiltä vaaditaan ja mitä heidän pitäisi tehdä. He tuntevat itsesääliä siitä etteivät jaksa. He vihaavat itseään siksi etteivät voi suoriutua. He eivät vain voi.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Eräs sunnuntai joulukuussa

Punaviiniä ja palelemista. Minun aamuni on nykyään puolipäivä, mutta ei se minua haittaa. Mikä minua huolestuttaa on se, että kärsin edelleenkin selviä stressin oireita, vaikka olen ollut jo viikon ns. lomalla. Olen tehnyt erään päätöksen töitteni suhteen, jolla toivon mukaan saan elämäni vihdoin rauhoittumaan.

Jonkinlaista jouluun asennoitumista olen yrittänyt tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, että nostin joulukoristeet keittiönpöydälle. Nyt mietin minne niitä tässä uudessa kodissani laittaisin. Eihän ne oikeastaan minnekään mahdu. Siirsin myös yhden kasvin, eli juorun pöydälle ikkunan ääreen, koska se selvästikin kärsii asuntoni pimeydestä. Kissani oli tähän päätökseen tyytyväinen ja söi kasvin samantien.

Tarkoitukseni oli myös mennä kuuntelemaan kauneimpia joululauluja kirkkoon, mutta vajaan tunnin ulkoilu sai minut niin viluiseksi, etten enää kyennyt ulos. Mutta huomenna uusi yritys. Jatkan myös lomaani menemällä huomenna töihin.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kaikki on hyvin

Yö näyttää raskaita ja ahdistavia unia. Yhdessä niissä olen noitaprinsessa ja tiedän että minun pitäisi uhrautua hukuttautumalla pyhään järveen, jotta ihmiset pelastuisivat. Vai olinko se minä, joka pelastuisi siten?

Toisessa, joka on viimeisten vuosien aikaan ollut toistuva painajainen, harhailen paikallisen teatterin sokkeloisissa kulisseissa löytämättä pois. Välillä joudun vahingossa näyttömölle keskelle esitystä, enkä osaa vuorosanojani. Viime öisessä unessa teatteri oli muuttunut painajaismaiseksi muoviseksi kulissitaloksi, jossa näyttelijät olivat pukeutuneet kammottaviksi klovneiksi.

Alkaa pikkuhiljaa satamaan lunta ja kissa tuoksuu ihanan uniselle. Äiti ei ole moneen vuoteen muistanut syntymäpäivääni. Silti kaikki on hyvin.

torstai 10. joulukuuta 2009

Kunnes huomasin että tulin tuhonneeksi kaiken

Sinä olit liian kiltti minulle. Sait minut käyttäytymään kuin mies tai pahainen portto. Join ja kiroilin kuin mies, halusin ja otin sinut kuin äijä. Välillä himoni sai minut kiemurtelemaan keittiönpöydälle ja tarjoamaan itseäni kuin huora. Häpeättömyydessäni en sulkenut edes verhoja, halusin sinun ottavan minut juuri siinä.

Oli minulla tunteetkin ja kaduin tekojani. Tunsin turmelleeni jotain viatonta, sinut. Kunpa olisit käyttäytynyt kuin mies, jolloin minä olisin voinut olla nainen. Olisitpa korottanut minulle joskus äänesi, jotta olisin osannut olla nöyrä.

Tunsin yhtäaikaista surua ja riemua, siitä että olin saanut sinut omakseni. Mutta koska rakastin sinua niin paljon, päästin sinut irti lumouksestani, sinä suloinen poika, kun minä olin noita.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tiedän että on yö

Tiedän että olet siellä, vaikket enää vastaakkaan. Olisin halunnut kertoa sinulle vielä monia asioita, mutta sinä katosit. Sanoinko koskaan haluavani sinut elämääni? Mitä odotit tai pelkäsit? Minä halusin vain tyhjiin hetkiini hetken lämpöä.

Olen hieronut itseni helläksi ajatellessani sinua. Mutta en minä siksi sinua kaipaa. On aivan samantekevää kuka hän on, koska käytän häntä vain siihen mihin haluan. En minä elämääni jaa muiden kuin itseni kanssa, valehtelisin jos muuta väittäisin.

Et sinä ollut sen ihmeellisempi kuin kukaan muukaan. Itse sinä minuun ihastuit, siksi annoin sinun tulla tyköni. Sinä vain miellytit minua hetken enemmän kuin joku muu. Minä olin ystävällinen, hoidin sieluasi ja sinua, hellyyttä tuntien, koska joskus pienet eksyneet sielut saavat minut hetkellisesti heltymään. Vastavuoroisesti halusin sinusta kuuntelijan ajatusteni jatkuvalle virralle. Älä väitä etteikö seurani olisi ollut tärkeää sinulle.

En näe sinua, mutta tunnen läsnäolosi. Kuuntele siis vielä kun lausun tämän, päästen jo hurmokseen, uskoen omaan totuuteeni.

Ei meitä oltu tarkoitettu toisillemme, niinkuin ei ketään muutakaan. On vain sattumia, hetkiä, viivähdyksiä. Me tapasimme, me loittonimme toistemme luota.

Hetken aikaa hieron vielä itseeni sinun muistoa. Se on valju ja epäsopiva. Olen valmis. Älä enää tule luokseni.

Annan harmauden tulla

Harmaus. Tie vie pikkuhiljaa korkeammille seuduille. Harmaus syvenee ja saa uusia sävyjä, maa ja puut ovat kuuraisempia. On kaunista. Pimeys muuttuu hämäräksi harmaaksi ja harmaus taas pimeäksi. Välissä on yö. En minä tästä ahdistu, niinkuin toiset. Otan harmauden armollisena vastaan, elän sen ajan.

Nautin pakkasen jäädyttämien lehtien rahinasta askelten alla. Harmaassa on niin paljon sävyjä. Siinä on sinistä, ruskeaa, punaista, valkeaa, mustaa, se on hopeinen ja kultainen. Harmaa on niin harras ja kaunis, annan harmauden tulla.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Itkupilli

Melankolisuus jatkuu, tai ainakin yliherkyyteni kaikkeen. Koko päivä menee itkeskellen, milloin minkäkin asian vuoksi. Musiikki, sanat tai uutinen saa minut nyyhkimään ilman mitään erityistä syytä. Itkun pitää antaa tulla silloin kun itkettää. Olen vain ymmälläni siitä mistä tämä kaikki johtuu. Olenko liian väsynyt vai liian herkkä elämääni.

Olen unohtanut mikä aika nyt on. Olen vain elänyt yötä rakastaen.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Oikea prinsessa

Nainen, kutsutaan häntä vaikka neiti J:ksi, miettii mikä määrittelee meidän sukupuolellemme rajat ja sen kumpaa sukupuolta me edustamme. On miehekkäitä naisia ja naisellisia miehiä. Ja vaatteet, jotka kertovat miehisyydestä ja naisellisuudesta. Miehen pukeutuminen naiseksi tai naisellisesti on aina mielenkiintoisempaa kuin toisin päin. Ja sitten on miehiä jotka tuntevat hetken tarvetta olla nainen.

Neiti J. tapaa Herra M:n Toisaalla. Herra M. on päivisin mies ja öisin nainen. Neiti J. näkee herra M:n vain naisena, mutta tuntee hänet mieheksi. Herra M. on kaunis, kauniimpi kuin naiset. Jokin vetää heidät hetkeksi yhteen, ja neiti J:n ajatukset lepattavat kuin yöperhonen herra M:n ympärillä. Iltaisin J. etsii herraa kaikkialta, kunnes taas löytää hänet.

Tuttavuus ei kestä kauaa, sillä neiti J. ei koskaan pääse herra M:n ajatusten sisälle, mitä hän etsii, mitä hän haluaa. Mitään yhteistä ei enää löydy. Neiti J. halusi ystävyyttä, koska hän koki tuttavuuden elämän rikkautena. Salaa hän myös kuvitteli herran makuuhuoneeseensa, vaikka ei tiedostanut kumpaa sukupuolta hän halusi. Hän halusi herra M:n naisena joka on mies ja miehenä joka on nainen. Joskus neiti muistelee häntä, ajattelee kadehtien herran korkeakorkoisia saappaita, kauniita sääriä ja hoikkaa uumaa. Herra M. oli oikea nainen, todellinen prinsessa silloin kun yö koitti.

Melankolia

Hetkittäin elämä on sosiaalista, poikkeavaa ja mukavaa sellaista. Silti kun kävelen katuja yksin kotiin, tunnen huikaisevan tyhjyyden ja melankolian joka asettuu aloilleen mieleeni. Toisaalta eihän se ole ollut poissakaan, vain jossakin uupumuksen taustalla.

Melankolia. Tavallaan pidän siitä, paitsi silloin kun se lyö minut maahan sykkyrälle ja pusertaa kuivat kyyneleet silmiini. En edes tiedä miksi, mutta melankolia on täällä ja saa minut lohduttomaksi.

Yö. Se tulee turvakseni ja ystäväkseni. En haluaisi päästää sitä enää ikinä pois. Yö, lohtuni, tule iholleni, ole aamuun asti.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Maailma katsoo minua ja minä odotan hyvyyttä

Joskus tuntuu kuin maailma, ihan kaikki katsoisivat minua. Minä vaivaannun, koska olen tottunut olemaan näkymätön. Miksi te minua katsotte, miksi te minut nyt huomaatte? Sitten minä menen pois ja luimuilen.

Ajattelen jotain muuta, vaikka hyvyyttä. Olen kuullut hyvyydestä, sekä ihmisten että Jumalan. Se tuntuu hyvältä, saada hyvyyttä ja jakaa hyvyyttä. Minäkin olen hyvä, tiedän sen ja uskon myös ansaitsevani saada hyvyyttä. Olen siis tässä ja odotan sitä. Ja sitä että maailma katsoisi hetken pois jotta en olisi näin vaivaantunut ja katsoisi silloin vasta kun pyydän. Ja hyvyys olisi silloin täällä.

Ei se mitään

Aiemmin olin joku toinen, mutta en tiennyt sitä silloin. Nykyään olen joku muu, enkä tunne häntä. Tunsitko sinä jonkun minusta? Luulen etten uskalla tunnustaa tai tunnistaa sitä mitä olen tai mitä haluan. Haluaisin keksiä sen. Tai tarinan, sellaisen johon uskon, sellaisen josta pidän ja jota kaipaan. Mikä on lopulta totta, mikä vain tarua ja tulkintaa?

Kaipaammeko lopulta vain sellaista mitä emme ole kohdanneet, mutta emme huomaa sellaista mikä on aina ollut, sitä mikä on läsnä? Mihin minä kiirehdin tai minkä ohi minä jo menin? Kysymyksiä, kysymyksiä, enkä tiedä vastauksia.

Mutta ei se mitään. Ei kaikkea tarvitsekaan tietää. Annan nyt hetken itselleni ja toisen hetken toisille. Jokaisenhan täytyy rakastaa jotakin.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Hän laittoi viestin

Tunnemme toisemme, mutta emme ole koskaaan puhuneet. Emme ole tavanneet 17 vuoteen. Sitten Toisaalla tapaamme taas, kerromme elämämme tarinan lyhyesti, ne kipeimmät hetket. Kerron hänelle surustani, koska hänelle voi.

Myöhemmin hän laittaa viestin ja kertoo kuinka suru on kohdannut hänetkin. Se on pienen asian suuri suru. Hän jakaa sen kanssani ja ymmärrän miksi. Hän kertoo sen minulle, koska minulle voi. Samalla tiedostan, että meissä on jotakin yhteistä, mielen sävy, sivullisuus, irrallisuus.

Hyvä päivä

Jälleen aamu, ei koskaan tarpeeksi yötä. Edelleen väsyneenä, keho kipeänä ja verta sylkien pääsen ujuttautumaan ulko-ovestani ulos. Naapurini toteaa, että tästä päivästä tuntuu tulevan hyvä. Taivas kirkastuu ja ilma on raikkaan kirpeä. Päätän ottaa saman asenteen. Tästä päivästä tulee hyvä, kunnes toisin todistetaan, siitäkin huolimatta että tukkani onkin huonosti.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Yö ei tuo lepoa

Luulen että sataa. En jaksa katsoa, silmiin sattuu. Yö ei tuo mitään lepoa tai virkistystä, ajatukset valvottavat. Uniini tulevat miehet, joita haluan.

Tämä aamu on samallainen kuin eilinen. On pimeää. On sireenien ulvontaa. Verta maassa.

En pysty keskittymään muuhun kuin toiveeseen, että tämä päivä olisi pian ohi ja pääsisin lepoon.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Hänellä ei ollut

Hän on yksin.
Hän odottaa pitkään.
Hänellä on perhosenmuotoinen syntymämerkki polvessaan.
Hänellä on päiväkirja, johon ei jaksa enää kirjoittaa mitään.
Hän ei muista.
Hänellä on tuntemuksia ja aavistuksia.
Hän luulee menettäneensä jotain, vaikkei tiedä vielä mitä.
Hän on alkanut opetella hengittämään ja seisomaan suorassa.
Hän on väsynyt ja kaipaa lepoa.
Hän ymmärtää nyt.
Hän tietää muttei tunne.
Hän unohtaa ja tietää unohtaneensa.
Hänen luonaan on hämärää.
Hän ei usko olevansa.
Hänellä ei ollut.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Kylmä sydän

Aamulla tuntui siltä kuin viereltäni olisi noussut mies. Elin hetken menneisyydessä, vanhassa kodissani, menneessä elämässäni. Olen alkanut muistamaan ja se tuntuu hyvältä. Miten olinkaan unohtanut niin paljon hyvää?

Ystäväni kertoi kuinka vuosia sitten joku oli huomannut kuinka hänen rinnassaan oli kylmä kohta. Sieltä puuttui rakkaus. Minullakin on sisältä kylmä.

torstai 12. marraskuuta 2009

Reunalla

Olen taas käynyt lähellä reunaa ja tippumista. Alkuviikko meni jaksamisen rajoilla vapisten, sydän rinnassa muljahdellen, ajatus ja ruumis raskaana. Yllätin itseni pääsemällä siitä tilasta pois, ainakin hetkeksi.

Ehkä minut palautti todellisuuteen se kun kävelin eilen aamulla kotini läheltä vieraan vanhan rouvan kanssa torille jutellen niitä näitä. Se hetki oli todellista, eivät ne numerot joita pyöritän töissä tietokoneen ruudulla. Tiedostan yhä paremmin etten selviydy työstäni.

Mieltäni lämmitti myös exältäni saamani viesti, joka tosin oli vain muutama sana. Hän siis kuitenkin vastasi, eikä vihaa minua, kai. Enhän minäkään vihaa häntä, ainoastaan itseäni.

Todellisuus on kuitenkin hämmästyttävä. Aamulla kävin passikuvassa ja järkytyin miltä näytän kuvassa. Olen suorastaan sairaan näköinen. Ehkä minun täytyisi alkaa hoitaa itseäni, olenhan kuitenkin uniikki. Kuinka vähän voikaan välittää itsestään?

lauantai 7. marraskuuta 2009

Maa valkeni, pimeys tiheni

Nukuin melkein puolivuorokautta. Kuuntelin päivällä Tähtisumua, naapuritalon pihalla oli kaksi ambulanssia. Jostakin syystä laitoin viestin exälleni. En tiedä haluanko hänen vastaavan tai miksi edes laitoin viestin.

Vaikka maa valkeni, on päivä silti harmaan sävyinen ja harmaus tihenee pian. On ihanaa olla kotona, tehdä kotitöitä. Tällaisina päivinä kaipaan Syrjään. Olisi mukava lämmittää tupaa ja saunaa, olla kissan kanssa kahden, juuri se olisi tärkeintä.

Illan tullen kuitenkin kömmin ihmisten ilmoille. Paljon hyvää livemusiikkia ja seuraa, turinointia puolituttujen kanssa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

LAMENT

Sanat, sanat! Kuinka ne tuntuvatkaan tänään niin tärkeiltä. Toivoisin että joku puhuisi minulle hiljaa, kaukaa, läheisesti, tuntien.

En jaksanut olla mukava, sillä tunsin itseni väsyneeksi.


Mustia lintuja

Voisihan elämä olla sitäkin, että kerää erilaisia kiviä rannoilta.

Keitä ovat ystävämme? Tiedän että vihaat kun puhun näin. Minä vihaan lapsia, rakastuneita ja rakastamattomia. Vihaan heitä jotka unohtavat, heitä jotka eivät tunne tai tunnista, tai edes välitä.

Minä näin kaksi hahmoa tiellä kävelemässä, iso parvi mustia lintuja täytti taivaan. Olin hetken onnellinen, oli pieniä asioita tässä päivässä.

Vanha elämä tuntuu vieraalta, hyvin vaikealta muistaa. Mutta en ole nähnyt maailmaa vähään aikaan, en tiedä miltä se näyttää.

Elämää verhojen takana

Elämää on myös verhojen takana pienessä huoneessa, keltaisessa talossa, isojen puiden varjossa, siellä missä musta kissa kulkee pihan poikki. Juuri niissä verhoissa on isot punaiset kukkakuviot vihreällä pohjalla.

Verhojen välissä voi olla ja odottaa, katsoa elämää verhojen ulkopuolella. Ja kun katsoo oikein huolella, voi nähdä odotuksen katseen, kuin toiveen että elämä astuisi huoneeseen.

torstai 5. marraskuuta 2009

Joskus yöllä

Suuren suuri keltainen kuu ja ensimmäinen ilta viikkoon kun olen yksin. Se on mukavaa. Ajatusten järjestämiseen ei ole ollut oikein aikaa, mutta samalla on ikävä liikettä.

Toisinaan öisin on liikaa elämää. Kuten Syrjässä, jossa yöt värisevät ja ovat joskus pahuutta täynnä. Se tuntuu kasvoillani kylmänä hengityksenä ja herään siihen, menen ulko-ovelle ja huudan yöhön "mene pois". Se jokin paha värisee kuvioina edessäni.

Mutta enhän oikeasti ollut hereillä. Silti se tuntuu melkein todelta. Mikä paha minua vaanii yössä? Miksi palaan siihen aina?

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Lähempänä elämää

Hän on jo vanha mies, kulkee raahustaen. Mutta hän on, vain olemalla täällä hän on. Miksi ajattelen kuolemaa ja surua, vaikka sydämessäni on hellyys häntä kohtaan. Älkää kuolko, jos olisimme hetken onnellisia.

Tänä iltana olisin halunnut olla vielä vähän. Joku katsoo ja joku näkee. Joku kuulee ja joku ymmärtää. Pohdin monia asioita, jotka alkavat sanalla miksi. En osaa sanoa vastauksia, epäilen vain.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Kun ei jaksa nukkua

Olen niin väsynyt etten jaksa alkaa nukkumaan. Kuin myös kiukkuinen väsymyksestä ja siitä etten jaksa nukkua. Oikeastaan haluaisin valvoa myöhään ja tehdä kaikkea sitä mitä öisin on niin mukava tehdä: kirjoittaa, kuunnella hiljaa musiikkia ja lukea.

nuku nuku, väsy väsy..

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Se tunne

Kuinka vieraalta tämä kaupunki taas tuntuu minulle. Minä asun täällä, tunnen itseni puoliksi kaupunkilaiseksi, mutta minä en kuulu tänne. En tunne oikeita ihmisiä, kuulu piireihin tai ole syntynyt täällä. Tunnen itseni niin vieraaksi. Tämä kaupunki hyljeksii minua ja minä vieroksun sitä.

torstai 8. lokakuuta 2009

Henkäykset

Yleensä ihmiset ajattelevat elämäänsä, tai kuten minä, aina. Välillä ajattelen myös muitten elämää, aivan liikaakin, mutta eihän ajatukseni mitään muuta. Mutta paljon aikaa siihen menee, ajatteluun ja murehtimiseen. Eihän elämässä loppujen lopuksi ole elämää tai aikaa, on vain henkäyksiä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Olipa kerran

On kohtaamisia jotka muistaa aina. En minä häntä oikeastaan tuntenut, mutta tiesin. Oli pysähtynyt talvinen hetki puutalon yksiössä, se oli pullantuoksuinen ja persoonallinen. Siellä oli poika ja tyttö jotka rakastivat toisiaan. He suutelivat illan hämäryydessä pitkään, intohimoisesti, kiirehtimättä ja nauttien. Nyt tuo tyttö on mennyt pois, ikiunta nukkumaan. Mutta minun muistoissani tyttö suutelee tuota poikaa ikuisesti, intohimoisesti, rakastaen.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Murheet

Tiesin että jokin on vialla. Kysyin varovasti ja ystäväni vastasi pitkällä viestillä. En ollut aavistanutkaan millaista murhetta hän kantaa mukanaan ja mieleni tuli raskaaksi. Miten paljon surua ovatkaan nämä viimeiset vuodet mukanaan tuoneet, minulle ja ystävilleni.

En voinut antaa kuin myötätuntoni, mutta luottamus toi lämmön mieleeni. Ystävyys on luottamusta, jakamista, kuuntelemista, läsnäoloa ja huolenpitoa.

Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää mennyttä aikaa, omaa historiaani. Sen miksi joskus elin, nyt en. Olen kuin salapoliisi omilla jäljilläni. Mutta en tiedä miten korjaisin kaiken, miten löydän taas elämäni ytimen. Mutta tiedän sen, että minun pitää kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa, siten kaikki aukenee. Sitä ennen nautin syksystä, hurmaannun sen väreistä ja toivon pitkiä hiljaisia hetkiä yön kanssa.

Miltä pitäisi tuntua

Hän joka pitää tummasta katseestani, palasi, laittoi viestin. En oikeastaan jaksaisi puhua hänelle. Mutta haluaisin valvoa tämän yön, olla yön kanssa rauhassa, soittaen hiljaa musiikkia, antaa ajatuksille tilaa.

Vuode on kylmä ja sormet kohmeessa. Haluan jonkin lämpimän ajatuksen mukaani uniini. Minä pidän syksystä. Otan syksyn mukaan vuoteeseeni.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

lauantai 3. lokakuuta 2009

Olla ja unohtaa että on

Väsyttää olla näkymätön, vieläkin. Miten tulla olevaiseksi, kun on koko elämänsä ollut näkymätön. Täytyy siis mennä aivan alkuun, siihen kun olin lapsi ja muutuin näkymättömäksi. Miten minä kivetyin, menin metsään piiloon, pakenin kirjojen sivuille tai omaan mielikuvitusmaailmaani. Suljin siis itseni pois täältä. Niin tekee lapsi joka kokee perheväkivaltaa.

On vaikeaa löytää itsensä kaiken tuon jälkeen, koota pala palalta minuuttaan, oppia tuntemaan itseään ja tunteitaan. Kun on joutunut tukahdutetuksi ja tukahduttanut itsensä. Täytyy ponnistella ja avata suunsa, yrittää olla oleva. Kuinka ylikriittiseksi sitä tuleekaan ja vihaa kaikkia vikojaan ja virheitään. Minä siis vihaan itseäni. Minä olen antanut luvan vihata.

Olen antanut itselleni luvan vihata vanhempiani. Mutta isälle annoin kaiken anteeksi hänen kuolinvuoteella. Kerroin hänelle silloin rakastavani häntä, mutta en tiedä kuuliko hän enää. Isä tulee joskus uniini ja silloin aina itken. Olisin halunnut rakastaa häntä silloin kun hän eli.

Olen minä tuntenut rakkaudenkin ja kuitenkin olen sen jo taakseni jättänyt. Se saa minusta vain kaiken pahan esille, sen mistä en pidä. En minä voi rakkautta ottaa vastaan, koska vihaan niin itseäni. Mutta antaa sitä haluaisin, jakaa sen jonkun kanssa. Annan sen tässä teille, koska te olette rakkaita.

Kun todellisuus pettää minut, huomaan jälleen kerran sulkeneeni itseni pois täältä, jonnekin Toisaalle. En tiedä pääsenkö enää pois. Sekin vähä olevaisuus mitä on, väsyttää.

Paikassa

Aika sanoo, missä kulloinkin pitäisi olla. Se velvoittaa ja pakottaa. Miksi täytyy aina lähteä ja kiirehtiä jonnekin, kun on jo jossakin paikassa, tässä. Ehkä joskus myös perillä, hetken, josta täytyykin taas lähteä.

torstai 24. syyskuuta 2009

Olematon

Eilisiltana ryvin mudassa ja vihassa. Olin valmis lopettamaan työni. Olen kyllästynyt olemaan näkymätön, ylikäveltävä, manipuloitava, ohitettava, syrjäytettävä, olematon. Mutta jokin toivo minussa vielä elää. Olen niin kiltti etten halua jättää tovereita pulaan. Yritän vielä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Tuntemattomalle

Hänelle jonka näen monesti kadulla, kahvilassa, torilla.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Lähtöjä

Kissani lähti ennen minua, hoitoon. Minä olen hieman viluinen ja valvon, valvon pitkään. En haluaisi mennä tuonne pimeään, mutta lähtemiseni on sitä.

Kaikki alkaa pikkuhiljaa olla valmiina. Minä menen nyt, jotta voin palata. Minun on jo ikävä teitä kaikkia täällä.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Sienet

Hämmästelen sieniä, joita yön aikana ilmestyy sinne tänne. Ne ovat kauniita, ne ovat rumia, ne ovat outoja ja pelottavia. Niitä ei voi hallita.

Tapaamme kissani kanssa illan kähmässä Herra Siilin ja ihmettelemme puolin ja toisin toisiamme. Sitten jatkamme matkaamme.

Epäsosiaalisuus, alavire ja melankolia jatkavat silti mukanani. Tunnen loitontuvani työstäni ja siitä ympäristöstä. Milloin tietää ettei jaksaa enää joustaa tai olla enempää? Tai olla niin vähää kuin on.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Paha

Tunsin taas kuinka ihanat naiset voimaannuttivat minut. Se kantoi päivän yli, mutta illalla jokin paha tuli taas elämäni eteen. Pahaolo alkoi velloa sisälläni. Simeon, tuo pirulainen, kertoi minulle taas tarinoitaan.

Ahdistus, se on taas täällä. Se mitätöi elämäni, työni, kaiken.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Ja sitten..

Huomaan taas metsästäväni sieluja tylsyyteeni. Jotain joka koskettaisi, antaisi hetken ilahdusta. Kävele hetki kanssani, jaetaan tätä päivä..

Kuutamolla

Olen tehnyt myöhäisiä kävelyitä kotiin kauniissa kuutamossa, kuullut paljon sanoja, runoja, ääniä ja lauluja. Miesten sanat ovat saaneet minut onnelliseksi ja hymyilemään, rakastamaan hyvyyttä ja kauneutta. Naisten sanat ovat saaneet minut turhautumaan ja kyllästymään.

Olen todennut että lasillinen alkoholia saa minut humalaan ja voimaan pahoin. Se tuntuu hyvältä, että voin pahoin. Tuntuu hyvältä tuntea ja tiedostaa.

Kolme poikaa huikkailee minulle parvekkeelta ja minä vilkutan heille pyörällä ohi ajaessani. Olen taas miettinyt pääni puhki miehiä, naisia ja ihmissuhteita. Mutta alan taas nähdä ja ymmärtää että olen ihanien naisten ympäröimä. Minulla on tukiverkostoni. Jotkut ihmiset vain ovat hetken elämässäni. Sitten minun pitää mennä tai heidän lähteä, mutta on pystyttävä hyvästeihin.

Kuutamon lisäksi pidän syksyn väreistä, kissoista ja myöhäisistä aamuheräämisistä.

maanantai 31. elokuuta 2009

Kymmenen askelmaa

Samalla kun odottaa jonkun uuden ajan ratkaisevan kaikki vanhat pulmat, kaipaisi aikalisää, jolla ottaisi etäisyyttä kaikkeen. Samalla kun ikävöi vanhaa rikkinäistä mutta tuttua, haikailee toisaalle tuntemattoman perään. Ei kai ole hyvä jos nykyään tyytymättömyys, kiukku ja viha ovat jokapäiväisiä tuttuja.

Minun ovelleni on kymmenen porrasaskelmaa. Kaikki on silti täällä sisällä ja ulkona samalla tavalla, minun päässäni. Yritän opetella välinpitämättömyyttä, sellaista mitä miehet osaavat luonnostaan.

tiistai 25. elokuuta 2009

Puhu minulle

Viikonlopun nollaus oli lopulta onnistunut. Nukkuminen vessassa ja melkein vuorokauden vaaka-asennossa oleminen antaa lopultakin energiaa, kumma kyllä.

Mielenmurheet eivät ole kaikonneet, mutta osa niistä on hälvennyt. Olen taas olemassa, sillä he puhuvat minulle. He tekevät minusta olevaisen puheellaan, huomiollaan, katseellaan. He tekevät minusta naisen. Olen täällä. Miksi et puhuisi minulle?

Syksy tuoksuu jo omenoille.

lauantai 22. elokuuta 2009

Viha

Olen vihainen Cobainille siiitä, että hän on kuollut, ettei hän tee minulle enää sielunruokaa. Olen vihainen itselleni ja  maailmalle, siitä että on päiviä, ettei ole vain öitä.

Olen vihainen hänelle, ettei hän puhu minulle. Ja myös toiselle, joka ei lue viestiäni. Ja kolmannelle, hänelle joka on sielunkumppanini, ettei hän enää välitä minusta.

Olen vihainen kaikesta. Elämä, vitun elämä. Minä en jaksa sitä että olet varattu tai poissa. Olen nyt vihainen. Älä leiki kanssani. Minä vitut välitän.

Kissa on kissa

Kissa tietää miten olla kissa tilanteessa kuin tilanteessa. Minä en tiedä miten olla omassa elämässäni ja kodissani. Miten kaikista maailman asunnoista osasin valita sen, jonka naapuritalossa asuu menneisyyteni persoonallisuushäiriöinen kusipää?

Miten menin sanomaan sen, mitä ajattelen, vaikkei minun pitäisi sanoa niin, vaan kuten muut ajattelevat ja ajattelevat minun ajattelevan ja sanovan. Anteeksi, yritän ajatella mitä ajattelen.

Tämä päivä oli pilalla siitä hetkestä kun heräsin. Vain Joose voi lohduttaa, ja kuuntelen häntä hartaudella, sielunmusiikkiani.

It runs in the family

Oikeasti minua taas itkettäisi, kaikki ja ei mikään. Asuntoni on sekaisin, enkä jaksaisi mitään. Olen huono emäntä, en jaksa siivota, tiskata, laittaa asuntoani kauniiksi ja innostua sisustamisesta, en pidä ruuan laittamisesta tai suhtaudu intohimoisesti puutarhanhoitoon. En innostu emännöimään kutsuja ja lähtemään parien kanssa ravintolaan.

En seuraa urheilua tai realitysarjoja. Joskus en muista avata televisiota päiväkausiin. En pysty säästämään rahaa tai lopettamaan karkin syöntiä. Viina on minun vitsaukseni ja lohtuni. Hukkaan aikaani, elämääni ja mitä ilmeisemmin muidenkin aikaa.

En osaa ajaa autoa ja suhtaudun epäluuloisesti sähköisiin vempaimiin. En pysty laihduttamaan tai aloittamaan kaikkea alusta. Rakastun ihmisiin jotka eivät välitä minusta, mutta en pysty kohtaamaan oikeita ihmisiä. En saa aina aloittamiani asioita vietyä päätökseen. En jaksa olla vain täällä, vaan harhaudun Toisaalle.

Istun tässä ja katson ikkunan takana kulkevaa elämää. Ja sitten alan siivoamaan.

perjantai 21. elokuuta 2009

Värinää

Viikko ei ole ollut niin hauska kuin luulin, muttei ikäväkään. Minä en ole oikein jaksanut, en ole jaksanut olla mukana tässä ja nyt.

Ihmiset aiheuttavat ongelmia ja ongelmat ovat ihmisiä. Siellä missä on paljon ihmisiä, on paljon ongelmia.

Vaihtoehtoja tuntuu ilmaantuvan. Yritän reagoida niihin, jotenkin. Eivät ne oikeasti ole minulle tarkoitettuja, mutta ne muistuttavat että elämää on vielä ja minä voisin siihen joskus tarttua. Antakaa minulle mahdollisuus, niin minä hukkaan sen.

Hänen kanssaan me puhumme lähes päivittäin, jaamme elämäämme. Arkipäiväisyys laimentaa välillä kipinää. Vertaamme aikataulujamme ja tapaaminen tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta. Siinäkö se sitten oli? Haihtuiko kaikki siihen?

Hiivin hämärässä kissan kanssa ulkona. Jokin pieni hämärän lintu liikkuu pensaassa. Unohdan ympäriltäni kerrostalot ja jään ajatuksiini. Katsovatko kaikki sisällä olevat minua vai minä heitä sisällä olevia? Kaikki tarkkailevat minua, minäkin.

Minua paleltaa, tunnen itseni sairaaksi, mutta olen oikeasti alilämpöinen. Kissa on purrut käteni verille ja minä tuskastun, siihen mitä on ja siihen mitä ei ole.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Pisaroita

Päivät ovat aurinkoisia, mutta syksyinen viileys on jo täällä. Etsiskelen Käärmettä, mutta ei sitä näy. Syön kesän viimeiset mansikat pellosta. Ja yöt, ne ovat jo tummaa hiljaisuutta ja kaukaista koiran haukuntaa, mutta muuten yötä ei tahtoisi häiritä, tuntea vaan.

Puhumme sivulauseessa veljeni kanssa tulevaisuudessa. Että tämä kaikki voisi jäädä myös minulle. Olisiko tämä minun paikkani, enää? Minun välttämätön yksinäisyys, voisiko se loppua?

Sitten alkaa satamaan kovin pisaroin.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Aamulla

Teen lähtöä, olen jo ulkona. Kissa katsoo ikkunasta. Minua alkaa vähän itkettämään. Tekisi mieli mennä takaisin sisälle, ottaa kissa syliin, halata ja antaa suukko. Ja sanoa ettei minun ole pakko mennä töihin, voidaan olla koko päivä yhdessä ja tehdä jotain kivaa.

Meidän pitäisi asua maalla.

Mutta minä menen töihin. Olen jo rauhallisempi. Juttelemme Hänen kanssaan pitkin päivää. Halut, toiveet ja kaipaus tulevat möykyksi, minua vähän huimaa. Se tuntuu hyvältä.

tiistai 11. elokuuta 2009

Viistosti

Iltapäivisin sataa aina. Sitten tulee aurinko, alhaalta viistosti kurotellen, pehmeänä. On jo vähän uninen olo. Tekisi mieli kietoutua vilttiin ja olla horroksessa, miettien samalla mukavia.

Mietin hapuillen ja viipyillen poikaa jolla on vihreä paita. Me näemme ehkä joskus. Sitä minä ajattelen.

maanantai 10. elokuuta 2009

Aikoja, tapoja

Olen hiljaa kiukkuinen itselleni. Olen taas päättänyt kantaa kaikkea vittupaskaa pois, roskiin, kierrätykseen, pois minusta. Mutta päänsisäistä vittupaskaa ei koskaan saa pois. Hämmästyn miten juuri tänä kesänä, vähän ajan sisällä olen törmäillyt lähimenneisyyteni haamuihin. En halua heidän olevan olemassa, en enää. Tuntuu siltä etten voi pysähtyä, vaan minun on jatkettava matkaa. En ole turvassa.

Ihmettelen kotini läheltää löytyvää palanutta autoa (se vain oli yksi yö siihen tullut), pihalta löytyvää syksyisen purppuraiseksi värjäytynyttä kasvia, sekä itseäni, joka ei osaa enää hillitä tunteitaan, vaan tahtoo räjähtää.

Eniten ihmettelen sitä hiljaista muutosta, jota tuskin huomaa ja toisaalta sitä järkähtämättömyyttä tavoissa, joita ei osaa muuttaa. Miten sitä sopeutuu kaikkeen ja siltikin tietää ettei näin ole hyvä.

lauantai 8. elokuuta 2009

Joskus

Vihaan tätä säälittävää yritystä, joka on elämäni. Sitä että odotan ja odotan, parempaa hetkeä, sopivaa aikaa, oikeaa ihmistä. Hukattuja päiviä, hiljaisia aikoja, lupauksia ja pettymyksiä. Joskus minä rakastan, paljon ja pyyteettä, mutta itseäni en anna. En aina jaksa itseäni.

Joskus ja usein olen joku muu. Mutta en enää voi. Nyt yritän olla täällä, hetken ainakin.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Täällä

Lähdin pois Toisaalta. Jätin heidät kaikki, tosin ensin he olivat unohtaneet minut yksin toisensa jälkeen. Olin surullinen, sillä olin jakanut heidän ilonsa, surunsa ja arkensa. Missä he ovat silloin kun minä kaipaan heitä? Minä lähdin pois, jätin heidät. Paitsi yhden. Hänet minä otin tänne.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Pimeys

Suloinen ja pelottava. Kerro minulle.

Siitä rakkaudesta

Joku kysyi sitä taas, ihmetteli. Ja minä luin sen jostakin. Lainaan sitä: "En ole vapaa rakkauteen". Kuulostaa minustakin oudolta, mutta luulen että se voi olla toisinaan totta, jollekin. Tiedän että joku voisi minua rakastaa, mutta tunnen huijaavani. Haluaisin rakastaa tai olla rakastamatta ja päättää siitä itse. Minua itkettääkin taas, ilman mitään syytä. Tai ehkä juuri se, rakkaus.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Tule, tulisit jo

Minä etsin häntä joka paikasta, mutten löydä. Vielä äsken hän oli täällä, sitten poissa. En tiedä mitä olisin sanonut, olisin vain halunnut nähdä. Kuinka aina onnistunkaan saamaan itseni solmuun. Hän on niin erilainen. Minun pitäisi unohtaa hänet.

Miehen katse tekee minusta kauniin, se tekee minusta naisen. Ehkä joskus, jossakin.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Lähtöjä

Eilen poimin viimeiset mansikat. Eivät ne tietenkään olleet viimeiset, mutta ehkä niitä ei kukaan enää tänä kesänä poimi. Edellisenä iltana rupikonna oli tuttavallisesti kurnuttanut herukkapensaikossa ja muistin etten ollut kuunnellut pariin iltaan lehtokurpan iltalentoja. Tunsin että minun aikani on taas lähteä, pois täältä.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Oma maa

Heräsin päänsärkyyn ja selkä jumissa. Voihan sen loman viettää näinkin, kuuraamalla ja reuhtomalla itsensä kipeäksi.

Heti aamusta menin mansikkamaalle kovasti tömistellen, sillä Käärme, joka asustelee maillamme, saattaisi olla siellä. En halua kummallekaan osapuolelle ikävää säikähdystä. Kuulin äkkinäistä rapinaa monesti, mutta tiesin ettei se ole Käärme. Käärme lähtee nopeasti kahahtaen liikkeelle, mutta liukuen. Ehkä se oli sisilisko tai myyrä? Lopulta mansikkapenkistä hyppeli iso, nyrkinkokoinen rupisammakko. Muistelin nähneeni sellaisen viime kesänäkin. Sammakko loikki herukkapensaan alle piiloon.

Käärmeitä on maillamme asunut varmasti aina, mutta joskus menee vuosia ettei niitä näy. Minusta ne ovat kiehtovia että pelottavia samaan aikaan ja kunnioitan niitä syvästi. Maillamme on monta hyvää kivirauniota jossa köllötellä. Joskus käärmeet kuitenkin saavat päähänsä lähteä tien yli toisaalle ja seuraukset voivat olla ikävät.

Mutta ne oman maan mansikat. Ne ovat kypsyneet, mutta jostakin syystä ne ovat tänä kesänä mauttomia, suorastaan kirpeitä. Kerään ja pakastan niitä kuitenkin. Ja huomenna jatkan taas siivoamista.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kesä

Viikonloppu oli kuin olikin hauska ihmisten ja musiikin juhla. Lupaan itselleni ottaa taas tavaksi käydä tuommoisissa tapahtumissa. Kissalleni se sen sijaan ei ollut. Melko tutun hoitopaikan olosuhteet muuttuivatkin äkkiä stressaaviksi. Murehdin ja tunsin syylisyyttä siitä oman juhlinnan lomassa.

Sitten me tulimme syrjään viettämään lomaa. Kissa halusikin olla äkkiä suurimman osan vuorokaudesta ulkona, myös yöt. Minusta yksin nukkuminen on vähän surullista. Todistettavasti hän on saanut myös valtavan suuren myyrän saaliiksi.

Minä sen sijaan olen nukkunut paljon, selkäni kipeäksi ja pikku hiljaa alkanut kuuraamaan paikkoja. Nautin. Tänään on ollut mukava päivä.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Itku

Lomani alkoi. Kuin ilkkuen oloani, luonto päätti kastaa minut piiskaavalla sadekuurolla rientäessäni pois töistä. Sade alkoi täsmälleen samalla hetkellä kun astuin ulos ovesta. Minua itketti ja olin vähän poissa tolaltani. Myöhemmin itkinkin lohduttomasti, häveten heikkouttani.

Tämä on näitä itkuja, jotka pitää itkeä vähintäänkin kerran vuodessa harmista, väsymyksestä, odotuksesta, yksinäisyydestä, avuttomuuden tunteestaan, omasta riittämättömyydestä ja ihan vain itkemisen tarpeesta itsestään.

Minun pitää koota itseni. Toivon yksinäistä ja tyhjentävää lomaa.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Hiljaisuus, ja sitten

Olen tässä, läsnä ja tiedostan hänen läsnäolonsa. Silti syvä hiljaisuus on välillämme. Onnellisten ja jännittävien päivien jälkeen itseinho hiipii mieleeni. Miksi kuvittelinkaan, miksi odotinkaan, miksi olin mitään?

Olen kyllästynyt, pettynyt ja väsynyt. Haluaisin taas kerran polttaa sillat takanani, hävitä ja aloittaa alusta. Tällä paikalla ei ole enää mitään annettavaa minulle, enkä minä halua antaa enää itsestäni mitään tänne. Aina kun avaan sydäntäni tälle kaupungille, joudunkin pettymään. Ikävöin piilopaikkaani ja unelmoin taas.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Elämisen sietämätön hitaus

Olen koettanut elää kovasti tässä ja nyt, siirtää elämäni tähän hetkeen. Olen edennyt nopeasti ja määrätietoisesti, antanut itsestäni enemmän viikossa kuin moneen vuoteen. Enkä ymmärrä mitä sitten tapahtui. Ei oikeastaan mitään. Elämä, miksi koettelet hermojani?

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Liitelyä

Uneni oli taas mielenkiintoinen. Tuntemani kaunis poika oli siinä ja liitelimme tässä kaupungissa kuin supermiehet konsanaan paikasta toiseen.

Eilispäiväinen alavire katosi päivän mittaan. Kaverini Toisaalta paljasti toiveensa päästä jonnekin matkalle ja leikitteli ajatuksella että minä tulisin mukaan. Ja sitten pari enemmän ja vähemmän jännittävää viestiä eri henkilöiltä, jotka nostattivat minua irti maasta.

Ehkä kesä ei siis vielä mennytkään.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Piilopaikka

Palasin syrjästä kaupunkiin eilen. Yö näytti tapahtumarikkaita unia. Näin unessa maalla talon, johon aioin muuttaa. Uneen oli sekoittunut unelmani, sillä olo syrjässä sai minuun taas kerran valtavan halun muuttaa sinne pysyvästi. Kuulin siellä ollessa talosta joka on myytävänä. En edes tiedä millainen talo on, mutta olen jo nyt siihen rakastunut, sen olemassa oloon.

Matka kaupungista maalle on pidempi kuin maalta kaupunkiin. Nyt aion tehdä kaikkeni unelmani eteen, muuttoon omaan piilopaikkaan.

Kaupunki oli sillä aika autioitunut. Löysin yhden kadoksista olleista kavereistani Toisaalta, mutta hänellä oli kiire muualle. Samoin toisellakin kaverillani. Tulin alavireiseksi, kaikilla oli joku jonka luokse mennä, jonka kanssa olla.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Väsymys


Olen niin väsynyt etten jaksa alkaa nukkumaan. Viime päivät olen ollut kiukkuinen ja kaikki pieni harmi tahtoo saada minut räjähtämään. Siitäkin huolimatta että eilisillan vietin ihanassa naisseurueessa.

Odotan pääseväni kauas pois ja lopulta illan tullen olenkin syrjässä. Mutta tämäkään ei tunnu tarpeeksi kaukaiselta, tai siltä että olisin omissa oloissani. Raivostuttaa.



sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Hidas sunnuntai

Pitkään nukkumista ja ei mitään erityistä. Mietin taas kerran josko lopettaisin juomisen. Luulen että jatkan asian miettimistä taas seuraavalla kerralla. Ulkona on lämmintä ja sisällä tukahduttavan kuumaa. Ajattelen poikia ja minun tekee mieli.

En tee mitään. Sitten tulee sadekuuro, ukkonen, rakeita. Hetken aikaa pihamaa kuohuu. Ja kuumuus jatkuu.



lauantai 27. kesäkuuta 2009

Helle

Kissa heittelee kohmeista lihan palaa pitkin lattiaa. Ehdinkin juuri siivota ja juoda olueni korkeasta lasista. Kuuma ilma tekee kissan kiukkuiseksi. Tuuletan läpi talon ja saan välillä seisovaan ilmaan tuulen vireen.

S:n innoittamana etsin levyni, josta Balladi löytyy. Kuunnellessani Yarin Punaista Vaniljaa, ajatukseni eksyvät Toisaalle ja sen lukuisiin tarinoihin, joita olen kuullut.


-----

Mies halusi naista, hän halusi sitoa naisen kauniisti tuoliin istumaan. Nainen kiitti huomiosta, mutta kieltäytyi ehdotuksesta. Kehkeytyi outo toveruus, jossa keskusteltiin miehen halusta. Nainen vinkkasi miestä paikasta, josta samanhenkisiä ihmisiä löytyisi. Niitä löytyikin ja mies lupasi sitoa kiitokseksi naisen hyvin kauniisti, sitten kun hän haluaisi.

Nainen mietti, tuntevatko toiset hänet paremmin kuin hän itse. Elääköhän vain sitä elämää johon on tottunut, jota häneltä odotetaan.


-----

Helle väsyttää. Mutta illan tullen kömmin ulos.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Tulehen tuijottaja

Mitä halusinkaan sanoa tästä viikosta? Ehkä sen, että yksi unelmani kariutui ja sen johdosta aloin miettimään taas tulevaisuuttani. Vaihtoehtoja on monia, en tiedä mitä kokeilisin. Jokatapauksessa haluaisin nyt laulaa kovaa ja matalalta vaikka tätä laulua..

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannusyön unia



Ilman juhannustaikojakin näin unta miehestä. En minä häntä tuntenut, mutta päädyimme nopeasti sänkyyn ja rakastelemaan. Kun vihdoin yhdentoista aikaan heräsin, alkoi satamaan kaatamalla. Sateen lakattua paistoi aurinko hurmaavasti kun samalla jyrisi ukkonen. Ja sitten satoi taas.

Saan viestejä Toisaalta. Yksi lähettää matkaraporttia Baltian kierrokseltaan. Toinen on masentunut ja itsetuhoinen. Kolmas lähettää suukkoja. Neljäs on ollut kadoksissa monta päivää ja parista muusta en ole kuullut pitkilleen.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Yötön yö



Eino Leino ei jätä minua rauhaan. Hän puhuttelee minua Loirin äänellä. Kuuntelen pätkittäistä ääntä netistä täällä syrjässä.

Vuosi sitten olin myös täällä, yksin, niinkuin nytkin. Minun oli paha olla, itkin, surin, murehdin. Nyt hengitän vapaasti. Toki pieniä murheita on, mutta murehdin ne ensi viikolla. Tämä pala maata kuuluu myös minulle osittain. Tunnen että isä on yhä läsnä. En minä halua mennä hautausmaalle katsomaan kiveä, koska hän on täällä.

Lämmitin tupaa varoen ja hitaasti. Niitin myös viikatteella vähän nurmikkoa. Sitten lämmitin saunan ja saunoin hartaasti. Lehtokurppa lentää saman reitin samaan aikaan kuin aina. Pääskyt eivät tulleet tänä vuonna pesimään, sitä suren. Kissani nauttii vapaudesta, mutta tietää että pitää tulla ajoissa nukkumaan. Minua herkistää viulun raastavan surullinen ääni. Ja Leino, hän vaatii minua yhä kuuntelemaan.

Yksinäisiä sadekuuroja

Mietin sitä, yksinäistä sadekuuroa. Vai kuulinko tahallani väärin. Ehkä se oli yksittäinen. Mutta voi sellainen sadekuurokin olla yksinäinen ja siksi se haluaa paiskautua taivaalta vasten maata, vasten vettä ja vasten minua.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Ukkonen

Pimeitä katsomoita ja pahalle haisevia ihmisiä. Liikettä. Joskus varjot ovat tärkeämpiä kuin valot. Sydämeni takoo tanssin rytmiä. Jotkut esitykset ovat samantekeviä, jotkut elämää suurempia. Huomaan kaivanneeni tätä enemmän kuin muistan.

Myöhemmin tulee ukkonen, salamoi, sataa ja sataa. Silti painostava ilma ei katoa. Mieleni on täynnä musiikkia. Naapurit juhlivat ja tuntuu kuin olisin ollut täällä pitempään kuin viikon.

Aion olla onnellinen

En tiedä mistä aloittaa. Ehkä siitä, että olen vähän turhautunut itseeni ja tunnen että ihminen johon olen luottanut aina eniten, on minut pettänyt. Tai siitä, että tunnen olevani syrjässä siitä, mihin kuuluin ennen. Ja sitten tunnustan itselleni, etten koskaan kuulunutkaan sinne, olin vain siellä. Mutta siltikin, moni asia on paremmin kuin ennen.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Sanoja ja tekoja

Aamulla töissä oli hetkellinen sekasorron tuntu. On kai turha sanoa, että tietää miltä jostakin toisesta tuntuu, mutta tiedän. Itse koin tuon kaiken viime vuonna. En jaksa ajatella enää sitä miten sen yli pääsee, vai pääseekö. Ehkä vain kiersin asian ja kaikki tulee vielä joku päivä vastaan.

Työpaikka on yhteisö, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pienet siiven iskut aiheuttavat myrskyn.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Mitä nainen tarvitsee

Uusi kotini on näyttänyt outoja ja väkeviä unia. Katselen niitä kummastuneena. Mietin mitä ihminen todella tarvitsee välttämättä, siis aineellisesti. Laadin itselleni sääntöjä. Tulen siihen tulokseen että nainen tarvitsee kuitenkin enemmän kuin kolmet rintaliivit. Olen huomannut sen käytännössä.


Muistot



Kuuntelen, haistelen, katselen ja tunnustelen uutta kotiani. Niin tekee myös kissa, joka ensimmäisen vuorokauden lymysi lähinnä piilossa. Toisen päivän iltana se alkoi tutkiskella ja kurkkia varovasti keittiön pöydältä ulos uusia maisemia.

Vielä vähän tavaraa ja siivoamista odottaa vanhassa kodissa. Tuntuu tavatoman vaikealta lähteä vielä sinne. Olen myös vihainen itselleni, sillä huomaan omistavani vieläkin liikaa kaikkea. Toisaalta olen suvun muistojen vaalia. Minulla on tädin, isovanhempien ja vanhempien kaikkea vanhaa mukanani. Vaikka elän yksin, on sukuni mukana.

Pystyn kuitenkin hymyilemään kun katson uudessa kodissani sängyn päädyssä kattoon asti kohoavaa tyhjien pahvilaatikoiden läjää. Päivän siivoamisen jälkeen pääsen vihdoin istumaan jo kiikkuun ja kissakin tulee hetkeksi syliin kehräämään. Ehkä tämä jouluun mennessä alkaa näyttää varaston sijaan kodilta.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Pois kaikki

Revin kaikkea vanhaa pois. Ihan pian pitää lähteä, muuttaa pois. Olen laiskistunut, sillä pidän enemmänkin muuton suunnittelusta ja ajattelusta kuin itse pakkaamisesta. Luulin käyneeni läpi jo kaiken elämästäni, mutta yhä löydän kätköjä jotka hämmästyttää minua. Miksi ihmeessä olen säilyttänyt tällaisia?

Niin paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, mutta se on ollut mieluisaa, sitä mitä olen toivonutkin, kaikkea hyvää ja kaunista. Joku aamu mietin miksi kotini tuoksuu niin hyvältä. Se oli kesä joka tuoksui, makeana ja hurmaavana.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Ilta

Olen siivonnut ja siivonnut. Minä pääsen ehkä pois. Onko se sitten parempi vai huonompi vaihtoehto, se selviää tuonnenpana. Mutta nyt heitän kaiken turhan pois.

Myöhemmin minä ja miehet istumme iltaa yhdessä erikseen, idästä länteen. Juomme olutta. Puhumme Euroviisuista. On kodikasta ja mukavaa. Haluaisin käpertyä jonkun kainaloon.

Viimeöinen uneni päättyi siihen, että tuijotan itseäni kasvoihin. Näen huuleni, silmäni ja silmien alla olevat rypyt. Ajattelen, että joku voisi minuun ehkä rakastua. Kun herään, kissa nukkuu kainalossani ja mietin hetken rakkautta.

Johtunee kai kesän tulosta, mutta tekisi mieli löhötä ja katsoa telkkarista jotain pehmohuttua, vaikka sellaista ranskalaista..

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Vimma

Kevät on aina pieni ihme, niin täynnä vimmattua elämänhalua. Voimallisimpana se on linnuissa. Uupumatta ne laulavat ja laulavat, touhuavat ja lentävät. Mutta tienvarret ovat täynnä kuolleita eläimiä. Minä voin pahoin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Voema

Seuraava viesti tulee ranskaksi, joskin arvasin sen. En halua tietää enempää, jaamme vain hetken tätä yhteistä aikaa ja se tekee meidät onnelliseksi.

Kesä. Luulen että meillä kaikilla on nyt hirveä elämän nälkä, haluamme kokea hetkessä niin paljon. En tiedä miksi tuntuu siltä, että lähipiirissäni me kaikki elämme suurta murrosta. Jotakin on tapahtumassa meille. Me voimaannutamme toisiamme, hoidamme, puhumme, rakastamme, vihaamme, ikävöimme, itkemme, kaipaamme, niin yhdessä kuin erikseen. Mutta jotakin tapahtuu nyt, koko ajan ja haluan sitä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Tule minun luokseni

Joku Toisaalla rakastaa minun mustaa ja valkoista. Haluan kiinnittyä häneen hetkeksi. Hän kertoo ehkä olevansa tuo jänis minun pihallani. Minä hellin tuota ajatusta.

Mutta ennen olin aina yksin

Tulen kotiin taksilla kun aamu alkaa jo sarastaa ja linnut aloittelevat aamuisia laulujaan. Pihalla on valtavan iso jänis. Päivän lehti odottaa jo ovella, eikä minua vieläkään nukuta. Takana on musiikin täyttämä ilta ja yö.

Olemme tällä viikolla istuneet monta iltaa naisten kanssa puhuen miehistä. Tämä aihe ei ota koskaan ehtyäkseen. Ja Toisaalla olen puhunut paljon miesten kanssa. Olen kuin herännyt horroksesta, energinen ja touhukas.

Näin yöllä vanhaa ihastustani. Hetkeksi katseemme kohtasivat, ja minun täytyi kääntää katseeni ensin pois. Hän todella näki minut ja minä hänet. Joskus tarvitsee vain tuon katseen, jotta tietää, että on, että oli joskus.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kaunista

Miksi päivä painaa päätäni, vaikka on niin kaunista?

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Perjantai

Olen unohtanut mitä teen perjantaisin. Kello 18.12 ihmettelen ettei minulla ole erityisesti mitään tekemistä. Töissä olen ollut pinna kireällä ja hermona, mutta nyt olen tyyni. Sain juuri autokuormallisen minulle kuulumatonta tavaraa pois kodistani. Jostakin syystä tuo tavaramäärä oli pyörinyt kodissani jo yli viisi vuotta. Vittupaskanvihaaja minussa nauttii tästä avaruuden tunnusta asunnossani. Ehkä hyödynnän tämän ja jatkan siivoamista.

Mutta toisaalta joudun kuitenkin palaamaan töihin viikonloppuna. Siksi voisin nauttia hetken tästä tekemättömyydestä. Onhan viikko ollut melko koetteleva. Jo ensi metreillä se sai kuolemanpelkoni valloilleen ja jonka lisäksi koin epämiellyttävän kohtaamisen Toisaalla. Viikko vei myös ystäväni kissan hengen. Mahtui mukaan myös useampi halaus ja mukava viesti. Olen myös ikuistettu tauluun, joskin vain puolikkaana. Olen siis olemassa, ainakin puolikas minusta.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Tunnetut ja tuntemattomat

Olin onnistunut sulkemaan erään asian mielestäni kokonaan reiluksi vuodeksi. Se on eräs epämiellyttävä tosiasia, että olen riskiryhmässä sairastua Tautiin. Tänään rutiinitarkastuksessa tämä fakta heitettiin kasvoilleni ja toistettiin monta kertaa Taudin nimi. Olin täysin valmistautumaton kuulemaan asiasta.

Ihmettelin miten olin torjunut koko asian luonteen itseltäni. Mutta olin vain suojellut itseäni. Olen ollut jo monta vuotta keikkuvassa veneessä, en vain pysty murehtimaan kaikkia asioita yhtäaikaa.

Eilen alkanut uusi ahdistuksen aalto syveni tänään tuolla murheella. Nyt veneeni keikkuu ja ajelehtii holtittomasti. Olen tunnustanut itselleni etten ole jaksanut pitää huolta itsestäni pariin vuoteen. Elämäni on vellonut oudossa tilanteessa, jossa omat voimavarani ovat olleet koko ajan loppumaisillaan. Mutta tuntui että olin jo raottamassa ovea, ehkä pääsemässä jo ulos. Nyt haluan taas käpertyä ja itkeä.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Minä muissa ja muut minussa

Horoskooppini vakuuttaa minun olevan hienossa elämänvaiheessa. Onneksi satuin lukemaan sen, en olisi huomannut sitä muuten. Lopulta tunnustan itselleni, etten pidäkään enää iltojen viettämisestä yksin. Ne siellä Toisaalla eivät viihdytä minua tarpeeksi. Täytyy siis hankkia oikea elämä.

Sairaan kaunis laulu, josta samalla pidän että vihaan.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Elämä ikkunan takana

Minusta ei ole montaakaan kuvaa lapsuuteni ajoilta. Mielikuva itsestäni onkin hämärä. Mutta on eräs kuva. Siinä 12 -vuotias hurmaavan kaunis ja ruskettunut tyttönen lukee sängyllä. On kesä ja hänellä on jonkun vanha mekko, aitasta löytynyt.

Olin kerran kaunis. Liikutin varmasti jokaisen miehen sisintä. Huomasin heidän katseet ja hämmennyin niistä. Sedillä oli likainen mieli ja halut. Ja minä olin vain 12 -vuotias.

Muistan tuon tytön vielä. Halusin olla luonnonlapsi ja intiaani, elää mystisessä taikamaailmassa. Tuota tyttöä minä rakastan. Saisinpa joskus takaisin vähän sitä taikaa, jossa silloin elin.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Matka jonnekin

Ystäväni ja lähimmäiseni S:n kanssa olemme keskustelleet ajoittain minuudesta ja kuinka meillä on myös toinen minä. Minulle se on kehittynyt Toisaalle eri muodoissaan. Minulla on monta nimeä ja roolia. Elän siellä sitä elämää jonka olen jättänyt paitsi todellisuudessa jo monta vuotta.

Teen matkaa jonnekin, itseeni. Mihin se lopulta päätyy, on hieman pelottavaakin. Mutta matkalla sinne olen yllätyksekseni löytänyt myös jotakin todellista, aitoa. Olen malttamaton ja valmistautumaton, mutta samalla päättänyt uskaltautua ja antautua. Jo nyt olen saanut enemmän kuin uskoinkaan. Luulen tarvitsevani tämän matkan jotta ymmärrän taas jotain itsestäni, tarpeistani, elämästäni.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Päiviä, öitä

Jännittävä ja väsyttävä viikko takana. Paljon töitä, mutta vastapainoksi hauskanpitoa. Naisenergia jylläsi, se sai aivan siivet selkään. Hurjan vapauttava tunne. Olin kaunis ja rohkea, ruma ja lihava, nöyrä ja itsetietoinen. Se olin minä, se olen minä. Hyväksyin itseni juuri tällaisena.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Unta, uneksimista

Olen hieman pitkästynyt. Kärsimätön ja samalla väsynyt. Haluan kai enemmän kaikkea, varsinkin vastauksia, ja odottaminen on tylsää.

Mutta tästäkin päivästä tuli hyvä, loppujen lopuksi. Odotan unta ja uneksimista, huomista ja tätä viikkoa. Väsymyksen ja tuskastumisen takaa näen kuitenkin paljon kauneutta ja onnea.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Jonakin aamuna

Nousen ennen kuin olen herännyt ulkoa kuuluneeseen ääneen. Luulen olevani jossakin aivan muualla ja hämmästyn vedettyäni verhot. Maisema on hetken aikaa aivan väärä.

Ja aamu, jolloin kaikki ovat myöhässä ja juoksevat bussiin. Minäkin, mutta minähän olen aina myöhässä. Sitten myös aamu, kun kulkiessani hätkähdän metsikössä kyhjöttävää bussinraatoa.

Viikko aamuja ja päiviä jotka menevät hurjaa vauhtia säpäleisenä, asioiden ja ihmisten perässä kiiruhtaessa. Olen hiukan ahdistunut, mutta toiveikas. Samaan aikaan olen Toisaalla. Olen löytänyt sieltä Kaltaisiani joiden seurassa viihdyn. Kaipaan nytkin siihen mukavaan seuraan, jossa on hyvä olla.

Pieniä ihmeitä ja onnen hetkiä mitkä tekevät hymyileväksi. Kuten se, että työpaikan parvekkeelle tupsahtaa taivaalta miehiä. Ja viestit, hymy, kahvihetki, välittäminen ja huomaavaisuus. Ja tämä aurinkoinen aamu, nälkä ja ihana päättämättömyys mitä alkaisin tekemään.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kuka kertoisi minulle..

Pieniä harmeja, kipeä selkä pyllymäestä ja useampi mukava hetki. Palkkapäivä ja sortuminen taas ruokatunnilla levyosastolle musiikin ostoon. Olen seurannut jälleen kerran tulevaisuudestani käytävää keskustelua vierestä. Tai yritinhän minä osallistua siihen, mutta huomasin sen turhaksi. Jotain saattaa olla tulossa, tai sitten ei. En jaksa enää välittää siitä. Parempi keskittyä vain tähän hetkeen. Nyt, nyt, nyt..

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Sanoja: hyviä, rumia, pahoja

Lapsuuteeni ei kuulunut kiitos tai anteeksipyyntö. Kiitoksen saaminen on minulle yhtä vaikeaa kuin moitteen.

Tänään minua kiitettiin. Tilanne tuli aivan yllättäen ja sai minut liikuttumaan. Yhtä hämmentävää oli seuraava reaktioni, sillä aloin heti selittelemään, kuin puolustaakseni itseäni. Eli vähättelin koko kiitoksen asiaa omalta osaltani.

Tasaannuttuani tästä hämmennyksestä olen antanut asian hiljalleen lämmittää mieltäni. Muistuttelen samalla itseäni, että voisin jakaa tuon sanan hyvää myös eteenpäin. Onhan se loppujen lopuksi yhdestä sanasta kiinni.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Maaliskuinen runo

Tuntea kaikki kaikin tavoin,
olla kaikesta jos mitä mieltä
olla vilpitön ja ristiriidassa itsensä kanssa joka hetki,
inhota itseään hengen täydellä vapaudella,
ja rakastaa kaikkea kuin Jumala.

- Fernando Pessoa -
(suom. Pentti Saaritsa)

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Ei muuta

Olen huomannut että joskus halutessani kovasti jotain, menetän sen. Mutta kun seison tässä, olen passiivinen, tulevat asiat toisinaan minun luokseni. Tämä on minusta järjetöntä, koska tunnen voimattomuutta vaikuttaa omaan elämääni. Enkä usko onneeni, että se olisi pysyvää.

Jostakin syystä olenkin ollut hieman enemmän tyytyväisempi viime päivinä ja se häiritsee minua. Tähän häiriöön kuuntelen ihanan tuskaisen käheää Cobainin laulua. Se palauttanee melankolisen tasapainoni.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Hämärästä valoon

Kävelin tänään pilvisestä päivästä aurinkoiseen. Hetki syrjässä ei ollut aivan niin riittävä kuin toivoin, eikä niin rentouttavakaan. Kissanikaan ei tahtonut uskaltaa mennä ulos, sillä joku kylän kolli oli käynyt merkkailemassa pihamaata omakseen huomattavan suurilla keoilla ja rappujen pielen kusimerkillä.

Toivoisin tapaavani joku päivä henkilön, joka suhtautuisi tiskaamiseen yhtä täsmällisesti kuin minä. En todellakaan pidä tiskaamisesta, mutta ei se silti tarkoita, että kun alan tiskaamaan, tekisin sen hutiloiden. Aivan, astiat pitää pestä oikeaoppisesti!

Epäilen että talvi on jo ihan kohta ohi, vaikka tuntuu ettei se vielä oikein ole tullutkaan.

torstai 26. helmikuuta 2009

Kello 21:21

Olen lämpimässä humaltuneessa tilassa. En mistään erityisestä syytä, muuten vain. Eilispäiväinen myöhäinen työ ja juhlinta väsyttää, kolottaa paikkoja.

Päivällä näin bussin ikkunasta nuoren pariskunnan. Nainen käveli kivikasvoisena, vihan jäykistämänä kadulla mies hämillään perässään. Heidän yksityinen kriisi, mutta niin julkinen. Ihmisiä käveli päin punaisia ja lumiukko, joka ennen niin riemastutti minua (se jolla oli mahtava penis) on nyt vain lumimöykky.

Olen kuunnellut taas valitusta pari päivää. Yritän välttää sen muistamista. Olen ihan täynnä sitä nyt. Kyllä ihmisillä on jokin vastuu omasta elämästäänkin, ei aina syy löydy jostain muualta.

"With every mistake we must surely be learning.."

maanantai 23. helmikuuta 2009

Häkki

Luulen näkeväni vastapäisen talon eräässä ikkunassa valkean linnun häkissä. Se nostelee siipiään, sukii itseään. Minulle tulee sanattoman pahaolo. Mikä merkitys tuonkin linnun elämällä on? Pieni häkki ja orsi, siinä koko maailma. Haluaisin mennä kerälle, itkeä tuota lintua ja kaikki maailman häkeissä eläviä.

Lohduksi Tommy Tabermania: "Voit vangita linnun / sen lentoa et."

lauantai 21. helmikuuta 2009

Tarkoitusta etsimässä

On kaunis ilma, mutten taas kestä tätä elämää kaupungissa. Tuntuu järjettömältä lähteä ulos kadun varsia kävelemään. Maalaistyttö minussa ikävöi vapautta ympärilleen. Tekemättömät työt painavat mieltä. Väsyttää uneen asti. Herättyäni mieleeni tulee, että liekö elämän tarkoitus oppia rakastamaan itseään? Ainakin minulle se voisi olla se tarkoitus.

"Give me your hand, don't you ever ask why.."

perjantai 20. helmikuuta 2009

Syitä ja seurauksia

Elämä, tuo sarja toinen toistaan kummallisempia sattumuksia. Siinä voi käydä niinkin, että syytetty on sivullinen ja syyttäjä itse syypää. Valituksen kohde on vain sopivasti paikan päällä oleva onneton, joka saa moninaisista elämänsä pienistä häiriöistä kärsivän ihmisen ryöpytykset. Valittaja kärsii, valituksen kohde kärsii ja valitusta kuulevat kärsivät. Ja kaikki muut paitsi valittaja ymmärtävät, että tuo kaikki on turhaa, aiheetonta, että olisi parempi jos kaikki voisivat vain jatkaa omaa elämäänsä kuten ennen. Aina joku tarkkailee, nytkin, josko tekisin elämässäni jonkun virheen.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Luopuminen

Totu siihen, että joudut luopumaan,
totu viimeisiin hetkiin, niiden kipuun,
totu siihen että se mistä olet luopunut
sittenkin hetkeksi palaa.
Totu siihen että vain hetkeksi.
Totu siihen

- Pentti Saaritsa -


torstai 12. helmikuuta 2009

Paha maa

Tällä viikolla vaivannut päänsärky on vihdoin kadonnut. Olen myös rauhallisempi, agressio on loitommalla. Voimattomuus vaivaa ja sisälläni tuntuu kova kiveytynyt kohta. Lääkitsen itseäni väkevällä nesteellä. En ole tavastani ylpeä, mutta se turruttaa.

Kevät tuntuu niin pitkältä. Haluaisin pois valoista, hetkeksi omilleni pois. Kyllä minä sitten tokenen, kunhan saan hengittää ja olla vain.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Pois valoista

Olen sortunut taas Toisaalle, joskin laiskasti. Puhun joillekin, enkä muista kuka oli ken, ja mistä puhuimme. Ajaudun Jonkun kanssa pidempään keskusteluun. Kerron että minulla on vaikeampi hetki. Puhumme vanhenmistamme ja kuolemasta. Huomaan hänen tilanteensa olevan huonompi. Sitten harhailemme musiikissa, lapsissa ja parisuhteesta. Kerron, että ihastun helposti, rakastan, mutten halua että minua rakastetaan. Hän sanoo ettei usko minua, että minua on satutettu. Kerron että rakkaus saa minusta pahimman esiin.

Hän puhuu seksistä, läheisyydestä, rakkaudesta hyvin tunteellisesti. Kerron että elämme virtuaalimaailmassa, seksi on out. Hän sanoo minua kauniiksi ja haluaa tavata uudelleen. Sanon: "Palataan". Ehkä hän tiesikin että valehtelin.

En ole aina sama

Ei minulla ole nyt kauhean hyvä olla. Olen kauhean vihainen, agressiivinen ja kaikkea sitä että tätä täynnä. Hädin tuskin pidän itseni koossa. Voin jopa sanoa sen, että minulla ei ole hyvä päivä, mutta en voi sanoa miksi. Tai ehkä voin, ehkä sanoin. On vaikea muistaa. Syitä on kai monia tai sitten ei, mutta en jaksa puhua.

Nyt turrutan itseäni, jotta unohtaisin, jotta itkisin, jotta häviäisin. Itku voisi tulla vaikka kohta, mutta ei se tule. On monia asioita joita haluaisin sanoa, mutta ei sen ole oikeastaan väliä. Ja kenelle ne sanoisin, kuka ne kuulisi? On vain nyt, nyt ja nyt, ja sitten se on jo mennyt, hetki on ohi. Kukaan ei ollut niitä minun kanssani.

Tapahtuiko tämä todella minulle?

lauantai 7. helmikuuta 2009

Eikä mikään ole muuttunut

Se joka tulee takaisin
näkee että mikään ei ole muuttunut
mutta se mikä tapahtui täällä
tapahtuu nyt jossakin kauempana.

- Pentti Saarikoski -

Paha kahvi

Pahaa aamukahvia ja stressiä tulevasta stressistä. Itsensä raivoisaksi saaminen teknisten laitteiden kanssa ja lopulta voitto, onnistuminen. Mikään ei erityisesti huvita, tai ehkä edelleen vain nukkuminen. Ulkona ei pääse eteenpäin ellei juokse. Pysyttelen täällä. En osaa sanoa pidänkö itsestäni juuri nyt vain en.


sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Mitä tänään opin

En tiennyt että harakat syövät koirankakkaa, mutta pitäähän se uskoa kun omin silmin näin. Mutta syöväthän koiratkin jäniksen paskoja. Ja me ihmiset - no olemme varsin paskoja, ainakin jotkut meistä..

Olen lukenut taas lehtiä. Niinpä tiedänkin nyt, ettei se ihmisen takapuoli ole likaisin paikka, vaan kasvoissa suun ja nenän alue. Siellä niitä mikrobeja vasta onkin!

No mutta ei siis ole tämäkään päivä mennyt hukkaan. Lisäksi kävelin n. 12 km ja uin puoli kilsaa. Tunnen itseni varsin raukeaksi ja viisaaksi. Voisinkin siis mennä nyt nukkumaan.

lauantai 31. tammikuuta 2009

Jäätelöauto

Eilen jäätelöauto seurasi minua monta korttelia ja oli tehdä hulluksi pimputuksellaan. Kylmä tarttui mukaan ja sai minut viluiseksi. Mutta illalla virkistyin, lähdin alaspäin kantakaupunkiin ja laskeuduin maan alle.

Bändin laulaja oli hellyttävän oloinen pitkä hontelo kaveri, joka tuntui olevan kaksin kerroin syntikkansa päällä. Se näytti epäergonomiselta, mutta musiikki toimi.

Keikan jälkeen olimme väsyneitä, emmekä jaksaneet puhua, katsoimme vain ympärillemme. Ulkona odotti taas hyytävä kylmä. Yöllä näin unta että olin joku muu, joku toinen.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kanssamatkustajat

Saan yleensä istua yksin aamuisin paikallisbussissa. Jostakin syystä kukaan ei halua tulla istumaan viereeni, ei niinäkään aamuina kun luulen näyttäväni ystävälliseltä, miellyttävältä ja mukavalta. Vilkuilen sisääntulijoita ja lajittelen heitä niihin joiden toivon ja niihin joiden en toivo istuvan viereeni.

Suurimpia pelkotilojani ovat aamut jolloin huomaan istuvani yksin bussissa, ja pysäkki pysäkin jälkeen ketään muita ei tule kyytiin. Mitä onkaan tapahtunut? Onko jokin kansallinen vapaa päivä, hätätila tai jotain muuta, josta en ole tietoinen?

Eräänä aamuna olikin käydä niin. Tien varsi loisti tyhjyyttään, kunnes vihdoin joku toinen matkustaja astui kyytiin. Mielenrauhani ja luottamukseni joukkoliikenteeseen oli kuitenkin hävinnyt. Olin jäänyt ainoaksi matkustajaksi.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Lumessa kahlaaja



Viikonloppu mökkivahtina. Ei minulla ollut muuta tekemistä kuin katsoa kissojen kisailua ja kahlata koiran kanssa hangessa metsässä.

Epäilen että kissani nukkuu nyt monta vuorokautta putkeen. Minua ei erityisemmin väsytä, mutta haluaisin sanoa jotakin, en vain tiedä vielä sanoja.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Mielenvika



Joskus tuntuu siltä kuin olisin rakastunut, vaikkei rakkauden tunteelle ole osoittaa kohdetta. Tuo mielenvikainen tila tulee ilmeisestikin useiden pikkuasioiden summasta; mukavista ihmisistä, kohtaamisista, pienistä asioista ja onnistumisen tunteesta.

Se on kai maailmaa syleilevää elämän rakkautta tähän hetkeen ja hölmöä yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmäytymistä. Silloin tuntuu että minun paikkani on juuri tässä, sinun ja maailman välissä tai vaikka rinnalla. Ja sinä hyväksyt minut juuri tällaisena, vihreävarpaisena.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Kiusaus

Vanha ihastukseni on alkanut kiusaamaan minua öisin. Viime yönäkin hän tuli uneeni ja oli turhan ihana. Vietimme laiskaa aamua loikoillen sängyssä ja tunsin hänen ihonsa lämmön.

Ihon muisti on pahin. Kun kaiken muun on jo unohtanut ja jättänyt taakseen, iho muistaa ja ikävöi.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Jäätynyt maa



Ulkona kaikki on jäässä, paukkuvaa, narisevaa, kovaa. Kävelen ympäriinsä lukkosulan kanssa ja yritän avata lukkoja. Jonakin päivänä ne aukeavat, toisena ei.

Tuli on ahne, eikä minun tarvitse houkutella sitä. Se käy halukkasti kiinni puihin. Ei minua palella. Lämmittelen tupaa ja saunaa. Kannan saunalle toistakymmentä kertaa vettä sankoilla. Olen joka kerta liukastua. Itse lämmittämä sauna tuntuu hyvälle, löyly on kostean lempeää. Saunon tunnin ja käyn kolmesti löylyssä.

On jo pimeää kun ehdin saunasta pois. Metsä ympärillä on tiheä ja salaperäinen. Minusta on aina tuntunut siltä, että joku katselee metsän pimeydestä minua. Pienenä juoksin saunasta sisälle sen minkä ehdin, sillä pelkäsin sen, joka tuijottaa minua, saavan kiinni.

Nyt kävelen, mutta tunnen edelleen silmäparit. Kun sisällä on valot, on pimeys ulkona. Kun sammutan ne, näkyy verhojen läpi haaleaa kajastusta ja sisällä on ahdistavan pimeää. Silmien tuijotus metsästä siirtyy sisälle. Vuoteeni vieressä on suuri musta hahmo, se on ollut siinä aina.

On sama onko silmäni kiinni vai auki, näen silti kaiken sen. Huojuva pimeys ympärilläni, ikkunoiden vaalea kajo. Hiljainen uhkaava läsnäolo. Sen kanssa on pelottavaa nukkua. Jopa yöllä herään siihen ja kyllästyn. Vaikeroin ja anelen "antakaa minun olla, antakaa minun olla, antakaa minun nukkua.."

Ei kukaan varmaan uskonut siihen, että minä olisin jonakin päivänä täällä yksin. Kaikkein vähiten minä siihen uskoin. Olin jo luopunut tästä paikasta. Nyt se on kuitenkin minulle merkityksellinen. On eri asia olla yksin täällä kuin yksin kaupungissa. Täällä minun on pakko olla itseni kanssa ja pärjättävä, myös ikiaikaisen pimeyden keskellä.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Vähän poissa

Eilen kävimme lainaamassa kirjoja kirjastotukihenkilöni, toveri S:n kanssa. Illalla selasin innokkaana läpi saalistani. Päällimmäiseksi tarttui tämä:

Joskus olen tyhjä hyvin pitkään.
Olen ilman henkilöllisyyttä.
Ensin pelottaa. Sitten se menee ohi, onneksi.
Sitten se pysähtyy.
Onni siinä, että on hetken kuollut.
Vähän poissa siitä paikasta jossa puhun.


- Marquerite Duras -

maanantai 12. tammikuuta 2009

Suudelma



Näin eilen vanhan ihastukseni, viidentoista vuoden takaisen. Yöllä hän tuli uniini ja suuteli, intohimoisesti ja monesti. Kuiskasin hänelle jotenkin näin: "Etkö tiennyt, että sinun piti antaa minulle elämä?" Odotin hänen siis herättävän minut sadan vuoden unestani.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Vallaton

Kuu on nyt iso, täysi ja täyteläinen. Se on tosi lähellä, vain vähän korkeammalla kuin kaupungin korkein rakennus.

Minulla on mieltymys tuijotella kuuta, liekkejä ja lintulaudalla ruokailevia lintuja. Periaatteessa voisin tuijotella mitä vain, jos minulle annetaan siihen mahdollisuus ja aikaa. Se on hyvin miellyttävää havannointia ja ajankulua.

Aikani tuntuu kulkevan kuten pari viimeistä vuottakin: kaikkein vähiten itse tiedän omasta työtilanteestani. Olen siis täydellinen esimerkki ja tyypillinen epätyypillisissä työsuhteissa rämpivä työläinen. Mutta mennään sitten näin, kun tämä tie on tullut valittua.

Kotona käytän sitten valtaani, kun en työasioissa voi. Olen irtisanonut suhteeni jo useisiin rikkinäisiin sukkiin, housuihin, paitoihin ja ties mihin rääsyihin. Olen yllättänyt itseni täysin pesemällä astiat tänä vuonna lähes joka päivä. Myös vyötärön etsintä ja kasvovoiteen osto ovat työn alla. Ei siis huono aloitus vuodelle.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Tammikuun runo

Miksi ei mitään tapahdu,
tuskastuttava päivä
kuin se olisi vuosi, ihmisikä, viha,
miksi ei mitään tapahdu vaikka hetki on täysi.

- Jarkko Laine -

perjantai 2. tammikuuta 2009

Turhuus

Muutaman vuoden välein käteeni osuu kirjahyllystä kaunis samettikantinen kirja. Luen sitä kiinnostuksestani historiaan ja kirjallisuuteen. Olen kylläkin paneutunut enemmän vain tiettyihin osioihin siellä. Saarnaaja on suosikkini. Luulen että meillä olisi hänen kanssaan paljon puhuttavaa tuopillisen jos toisenkin äärellä tästä maailman menosta. Hänen asenteensa elämään on niin kovin samanlainen kuin minulla: "Kaikki on turhuutta ja iäti yhtäläistä. Myöskin pyrkimys viisauteen on tuulen tavoittelua."

torstai 1. tammikuuta 2009