torstai 26. helmikuuta 2009

Kello 21:21

Olen lämpimässä humaltuneessa tilassa. En mistään erityisestä syytä, muuten vain. Eilispäiväinen myöhäinen työ ja juhlinta väsyttää, kolottaa paikkoja.

Päivällä näin bussin ikkunasta nuoren pariskunnan. Nainen käveli kivikasvoisena, vihan jäykistämänä kadulla mies hämillään perässään. Heidän yksityinen kriisi, mutta niin julkinen. Ihmisiä käveli päin punaisia ja lumiukko, joka ennen niin riemastutti minua (se jolla oli mahtava penis) on nyt vain lumimöykky.

Olen kuunnellut taas valitusta pari päivää. Yritän välttää sen muistamista. Olen ihan täynnä sitä nyt. Kyllä ihmisillä on jokin vastuu omasta elämästäänkin, ei aina syy löydy jostain muualta.

"With every mistake we must surely be learning.."

maanantai 23. helmikuuta 2009

Häkki

Luulen näkeväni vastapäisen talon eräässä ikkunassa valkean linnun häkissä. Se nostelee siipiään, sukii itseään. Minulle tulee sanattoman pahaolo. Mikä merkitys tuonkin linnun elämällä on? Pieni häkki ja orsi, siinä koko maailma. Haluaisin mennä kerälle, itkeä tuota lintua ja kaikki maailman häkeissä eläviä.

Lohduksi Tommy Tabermania: "Voit vangita linnun / sen lentoa et."

lauantai 21. helmikuuta 2009

Tarkoitusta etsimässä

On kaunis ilma, mutten taas kestä tätä elämää kaupungissa. Tuntuu järjettömältä lähteä ulos kadun varsia kävelemään. Maalaistyttö minussa ikävöi vapautta ympärilleen. Tekemättömät työt painavat mieltä. Väsyttää uneen asti. Herättyäni mieleeni tulee, että liekö elämän tarkoitus oppia rakastamaan itseään? Ainakin minulle se voisi olla se tarkoitus.

"Give me your hand, don't you ever ask why.."

perjantai 20. helmikuuta 2009

Syitä ja seurauksia

Elämä, tuo sarja toinen toistaan kummallisempia sattumuksia. Siinä voi käydä niinkin, että syytetty on sivullinen ja syyttäjä itse syypää. Valituksen kohde on vain sopivasti paikan päällä oleva onneton, joka saa moninaisista elämänsä pienistä häiriöistä kärsivän ihmisen ryöpytykset. Valittaja kärsii, valituksen kohde kärsii ja valitusta kuulevat kärsivät. Ja kaikki muut paitsi valittaja ymmärtävät, että tuo kaikki on turhaa, aiheetonta, että olisi parempi jos kaikki voisivat vain jatkaa omaa elämäänsä kuten ennen. Aina joku tarkkailee, nytkin, josko tekisin elämässäni jonkun virheen.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Luopuminen

Totu siihen, että joudut luopumaan,
totu viimeisiin hetkiin, niiden kipuun,
totu siihen että se mistä olet luopunut
sittenkin hetkeksi palaa.
Totu siihen että vain hetkeksi.
Totu siihen

- Pentti Saaritsa -


torstai 12. helmikuuta 2009

Paha maa

Tällä viikolla vaivannut päänsärky on vihdoin kadonnut. Olen myös rauhallisempi, agressio on loitommalla. Voimattomuus vaivaa ja sisälläni tuntuu kova kiveytynyt kohta. Lääkitsen itseäni väkevällä nesteellä. En ole tavastani ylpeä, mutta se turruttaa.

Kevät tuntuu niin pitkältä. Haluaisin pois valoista, hetkeksi omilleni pois. Kyllä minä sitten tokenen, kunhan saan hengittää ja olla vain.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Pois valoista

Olen sortunut taas Toisaalle, joskin laiskasti. Puhun joillekin, enkä muista kuka oli ken, ja mistä puhuimme. Ajaudun Jonkun kanssa pidempään keskusteluun. Kerron että minulla on vaikeampi hetki. Puhumme vanhenmistamme ja kuolemasta. Huomaan hänen tilanteensa olevan huonompi. Sitten harhailemme musiikissa, lapsissa ja parisuhteesta. Kerron, että ihastun helposti, rakastan, mutten halua että minua rakastetaan. Hän sanoo ettei usko minua, että minua on satutettu. Kerron että rakkaus saa minusta pahimman esiin.

Hän puhuu seksistä, läheisyydestä, rakkaudesta hyvin tunteellisesti. Kerron että elämme virtuaalimaailmassa, seksi on out. Hän sanoo minua kauniiksi ja haluaa tavata uudelleen. Sanon: "Palataan". Ehkä hän tiesikin että valehtelin.

En ole aina sama

Ei minulla ole nyt kauhean hyvä olla. Olen kauhean vihainen, agressiivinen ja kaikkea sitä että tätä täynnä. Hädin tuskin pidän itseni koossa. Voin jopa sanoa sen, että minulla ei ole hyvä päivä, mutta en voi sanoa miksi. Tai ehkä voin, ehkä sanoin. On vaikea muistaa. Syitä on kai monia tai sitten ei, mutta en jaksa puhua.

Nyt turrutan itseäni, jotta unohtaisin, jotta itkisin, jotta häviäisin. Itku voisi tulla vaikka kohta, mutta ei se tule. On monia asioita joita haluaisin sanoa, mutta ei sen ole oikeastaan väliä. Ja kenelle ne sanoisin, kuka ne kuulisi? On vain nyt, nyt ja nyt, ja sitten se on jo mennyt, hetki on ohi. Kukaan ei ollut niitä minun kanssani.

Tapahtuiko tämä todella minulle?

lauantai 7. helmikuuta 2009

Eikä mikään ole muuttunut

Se joka tulee takaisin
näkee että mikään ei ole muuttunut
mutta se mikä tapahtui täällä
tapahtuu nyt jossakin kauempana.

- Pentti Saarikoski -

Paha kahvi

Pahaa aamukahvia ja stressiä tulevasta stressistä. Itsensä raivoisaksi saaminen teknisten laitteiden kanssa ja lopulta voitto, onnistuminen. Mikään ei erityisesti huvita, tai ehkä edelleen vain nukkuminen. Ulkona ei pääse eteenpäin ellei juokse. Pysyttelen täällä. En osaa sanoa pidänkö itsestäni juuri nyt vain en.


sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Mitä tänään opin

En tiennyt että harakat syövät koirankakkaa, mutta pitäähän se uskoa kun omin silmin näin. Mutta syöväthän koiratkin jäniksen paskoja. Ja me ihmiset - no olemme varsin paskoja, ainakin jotkut meistä..

Olen lukenut taas lehtiä. Niinpä tiedänkin nyt, ettei se ihmisen takapuoli ole likaisin paikka, vaan kasvoissa suun ja nenän alue. Siellä niitä mikrobeja vasta onkin!

No mutta ei siis ole tämäkään päivä mennyt hukkaan. Lisäksi kävelin n. 12 km ja uin puoli kilsaa. Tunnen itseni varsin raukeaksi ja viisaaksi. Voisinkin siis mennä nyt nukkumaan.