tiistai 24. syyskuuta 2013

Vihan kautta oppii rakastamaan

Mies lähtee aamulla liikuttuneena pois. Luulen tuntevani hänet liian hyvin ja silti en itse tunne mitään. Hän oli joskus osa minun elämää, nyt vain haamu. Kaikki on nyt toisin, minäkin. Sanon että en tarvitse ketään ja tiedän olevani oikeassa. Silti ikävä on osa minua, mutta sen osan kestän. Kukaan ei saa ottaa pois minun kaipausta.

Vihdoin illalla saan takaisin sohvani, elämäni ja unelmani. Levittäydyn suloiseen arkeeni. Ihmettelen miten saan muut ihmiset aina itkemään ja itse olen kova kuin kivi, niin hämmästyttävän vahva.

Millainen elämä, millainen odotus ja ikävä. Mikä pysähdys ja silti tunnen olevani enemmän kuin koskaan. Kuinka haluaisin turruttaa itseni ja vajota viinin tuomaan humalaan, itkeä muutaman kuuman kyyneleen ja löytää minun taivaani, minun muusani. Vihan kautta opin rakastamaan, ylpeyden kautta nöyrtymään. Elämän avulla olen oppinut luopumaan.


Tiistain ikävään Mana Mana "Maria Magdalena"

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Käteen piirretyt viivat

Mikä merkillinen sunnuntai ja yhä vaan se on. Oikeastaan haluaisin että olisi viime viikonloppu. Ja eilinen. Ja kaikki ihanat miehet niiltä päiviltä.

Aamun ensimmäistä bussia odottaessa mietin, pitävätkö töihin menevät ihmiset minua huonona naisena. En ole sellainen, mutta tämä on vain outo sunnuntai. En anna miesten joita en rakasta,  suudella minua. Kylmä käytökseni saa heidän halunsakin lopulta sammumaan. Hetken aikaa kuitenkin unohdan muun. Unohdan että kaipaan yhtä, olen jonkun toisen luona ja ensi yönä luokseni tulee joku kolmas.

Niin kuin ystäväni totesi, toisen miehen kiinnostus ruokkii toista. Minun täytyy siis kokeilla tätäkin, koska tavoittelen jotakin kaunista, jotakin sen arvoista.

Mikä merkillinen sunnuntai, yhä vaan.


torstai 19. syyskuuta 2013

Yöt minä kaipaan unohdusta

Otan iltapäiväkännit kaiken kaaosmaisen ajatussumani seurassa. Jälleen kerran kiinnyn ohikulkeviin päiviin ja ihmisiin. Minun täytyy kääntyä hänen puoleensa jolla on kaikki sanat minulle. Hän puhuu minut rauhalliseksi. Hänen sanansa saavat minut tyyntymään kaiken liian toivon ja odotuksen keskellä. Herra Andersson osaa sen.


"Jo lapsena minä rakastin jotain joka muistutti
sinua. Unettomuudesta sitten johtui että nukuin
pois parhaat päiväni. Yöt minä vietin kaivaten
unohdusta. Kun aamu sarasti se ilmantui
naisen hahmossa. Hän suuteli minua valokielellään,
hän suuteli hietaa minun luomieni alle ja niin
pysyttelin kirvelevin silmin hereillä kunnes yö
palasi ja toi kirkkaan rauhattomuuden ihoni alle. "


- Claes Andersson, kokoelmasta Runoja meren pohjalta, suom. Pentti Saaritsa -


perjantai 13. syyskuuta 2013

Se on kuin kissan uni aurigonpesässä

Olisinpa kissan uni auringonpesässä. 
Ne on kepeitä ilon päiviä, aamulla vähän sumua. 
Menen viereen, nuuhkin unta ja aurinkoa.
Ei saa häiritä nukkuvaa kissaa
vain pienillä rakkauksilla voi.


Mieleni on kulkenut virtaavan veden lailla menneissä ja tulevissa. Se on käynyt jossakin kymmenen vuoden takaisissa, palannut  ja yhtälailla tavoitellut tulevia. Olen takaisin virrassa, se vie ja minä antaudun.

Miten paljon olen ehtinyt murehtia ja huolehtia tulevasta tämän kesän aikana. Silti kaikki on järjestynyt. Minun pitäisi vain luottaa. 


Minä ja ystäväni olemme uskaltaneet lausua tulevan ikämme ja ikävän ääneen, niin kovin monta kertaa ylpeyttä tavoitellen. Rohkeuden saavuttamiseen on tarvittu monta lasillista punaviiniä, kuohuviiniä ja olutta. Olemme voimaannuttaneet naisellisuuttamme. Löydämme itsestämme niin paljon tukahdetettua rakkautta, hellyyttä ja unelmia. Elämätön elämä tekee kipeäksi.

Syksyllä on ikävän nimi. Virta tuo mukanaan myös suruviestin, ihmisestä jostakin Kaukaa. Se kertoi että olemme huolesta sanattomia ja voimattomia, sillä joku oli kadonnut. Niin minäkin olin suunniltani, peloissani, ajattelin sitä pimeää joka vie tutut rakkaittensa luota eikä anna heitä enää takaisin. Ja sitten virta toi viestin, että meillä on suruaika, sillä hänet oli löydetty, mutta menetetty miehistöstä.

Joskus lapsena mietimme loppua. Sitä että ehkä yksi meistä lähtee sankarina puolustaen heikkoja. Itse ajattelin että katoan hämärissä olosuhteissa, lakkaan vain olemasta. Nyt ajattelen etten ikinä halua olla kadotettu tai kadoksissa. Tai ehkä olen jo hämärän puolella ja joku etsii minua. Mutta siihen märkään mustaan pimeyteen en halua, siihen joka erottaa rakkaimmat toisistaan jättäen heidät vaille tietoa. Jos askeleeni ovatkin kulkeneet jo harhaan, voisiko joku löytää minut tästä kaupungista?


Musiikiksi veden äärelle: Pekka Streng "Takaisin virtaan"

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Maa on voimaa

Raukeaa väsymystä, kuin sunnuntaita. Yölliset unet nuoresta rakastajasta pehmein huulin, kuumin vartaloin toistuvat yöstä toiseen. Koti on sekainen ja kaipaa emännän luuttua. Kissa ikävöi maalle, niin kuin minäkin, mutta yhtälailla myös maailmalle. Kummallista tietämystä ja ymmärrystä tulevasta. Ehkä tie vie, ehkä se alkaa vihdoin piirtyä. Syksy on huumaavan voimaannuttavaa, ajatuksia selkeyttävää. Maa on voimaa - en tuntenut kuin tyhjää.




Sunnuntaisiivousta Kaukon seurassa: Kauko Röyhkä "Maa on voimaa"