lauantai 27. syyskuuta 2014

Le Ballon rouge

Isävainajani vierailee unessani. Hän makaa siellä sairaalassa, kuihtuneena. Kauhistun kun näen hänet: kukaan ei ollut kertonut että häneltä on leikattu jalat ja kädet pois. Hän on ihmistorso.

Itken hänen sylissään. Hän on kuitenkin onnellinen ja sanoo, että kaikki on hyvin.

Kaikki on ihan hyvin.




Lopun odotus luo himoa



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sumuiset aamut, hiljaiset illat

Tunnun tätä nykyä aikamatkaavan hyvin satunnaisesti sinne tänne. Joskus saatan olla fyysisesti ihan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Puolessa tapauksissa olen oikeassa paikassa, mutta aika on mitä on. Ja se että olen paikalla ei tarkoita että olen läsnä, vaan henkisesti kuljen jossakin sadan kilometrin säteellä.

Tämä enteilee haastavaa syksyä. Mutta tunnen eläväni.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Haaleaa valoa

 


Sunnuntai on taas hoitanut ja vetänyt minut takaisin elämään. Tämä armollinen ja anteeksiantava päivä toimii hengenpelastajani. Se toi lopulta myös uutta ymmärrystä itsestäni, kuin myös tästä vuodesta, jota olen yrittänyt elää jotenkin toisin.

Olisipa useammin sunnuntai.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Minun paikkani on lähellä kipua

On tietysti myös tämä oksettava kipu, joka monesti illalla ottaa vallan. Joskus fyysinen kipu tuntuu paremmalta, todemmalta ja siedettävämmältä. Henkinen kipuilu on musertavampaa.

Ajatuksissani on monta elämänlinjaa, joita yritän työstää eteen päin. Tiedättehän, niitä mielikuvaharjoituksia.

Täytyy olla armollinen itselleen, sillä harhaelmat ovat inhimillisiä.

Kaikille asioille ei myöskään ole hyvä antaa nimeä.

Ehkä me synnyimme kasvottomina. Elämä sitten muovaa meitä. 



Elä enkeli pahastu




Elä enkeli pahastu, mies toivoo ja ehtii kertoa elämäntarinansa bussipysäkillä. Enkä minä pahastunut, minun paikkani oli siis olla juuri silloin siinä, olla vain.
 
Enimmäkseenhän sitä ei tunne olevansa enkeli. Siivettömänä kuljen paikallisbussilla, koska jalat ei jaksa kantaa. Juuri nytkin tunnen olevani suuri kivenmöhkäle sohvallani. Miten voinkin olla näin uupunut, ruumis kuin betonista valettu? Ja juuri tämä aika syksystä on minulle rakkain..

Epämukavat muistijäljet vaivaavat mieltäni. En halua ajatella niitä, en muistaa. Mutta tämä raskas oloni todistaa sen, että tässä hetkessä ei ole hyvä olla.

On kuljettava sumuun. On käännettävä kasvot haaleaan valoon. On etsittävä kauneutta ja hiljaa puhuvia vesiä. On pelättävä vieraita ihmisiä. On pysyttävä jonossa ettei menetä vuoroaan. On opeteltava uusia asioita ja olla unohtamatta vanhoja. On itkettävä vanhat surut pois, jotta uusille on tilaa. On oltava enemmän enkeli.