perjantai 31. joulukuuta 2010

Viesti rakkaudelle

Tänään sähköpostiini tupsahti viesti, jossa läheteltiin uudenvuodenterveisiä kaukaa Andalusiasta. Siinä toivoteltiin onnea, terveyttä ja rakkautta tulevalle vuodelle ja aina, todettiin että elämä on rakkautta, rakkaus elämää ja kaikki tuo lähetettiin vielä lämmöllä ja rakkaudella. Siinä oli paljon rakkautta sedältä jota en edes tunne. Siis kerta kaikkiaan rakastettava viesti.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Vanha mies

Vanha mies tulee henki pihisten luoksemme, rollaattoria vaivoin työntäen. "Minulla on syöpä", hän kertoo vinkuen ja jatkaa: " En halua olla yksin." Siellä sairaalankäytävällä haluaa uskoa, että oma elämä on vielä kaukana tuosta ajasta. Moni on siellä niin yksin, hellyyttä ja toista ihmistä kaivaten. Ei ole muuta kuin kuoleman odotus.

Joulu, tuo valheellinen juhla, joka pakottaa sosiaalisuuteen ja teeskentelyyn. Onneksi se on pian kärsitty.  Joulun äärellä ymmärtää kuitenkin jotain oleellista itsestään. Jotakin elämää suurempaa puuttuu. Se on rakkaus.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Tulen kaipaamaan sinua

Runoilijaa tietää, se sanoo että joulu on vahvoja varten.
Minä myönnän olevani heikko.
Joulu, älä ole paha, ole lempeä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Joulukuun valo





Ystävä soitti ja hämmästytti puhumalla ihmisestä jonka minäkin olin joskus tuntenut. Näin meidän elämänne taas omituisellla tavalla kohtasivat. Olin unohtanut sen ajan elämästä ja tiesin että tarkoituksella. Enimmäkseen tunnen olevani yksin. Lapsuuden ja perheen muistaminen on suorastaan poikkeuksellista. Mutta näin joulun alla minut halutaan taas teurastaa, koska ilman minua ei tietenkään tule joulu, mutta joka tapauksessa pilaan sen. Ihan vain siksi koska olen tai en ole.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Taivas tummansininen

Illalla kotiin kävellessäni taivas näyttäytyi uhkaavana. Taivaankansi oli tummansininen ja sen alla roikkui harmaita pilven riekaleita. Taivaan reunat olivat oudon väriset. Aivan kuin kaupunkimme olisi ollut jonkun kuvun alla.

Siinä lammen viertä kulkiessani mietin kuinka viime vuosi näyttäytyi elämäni pahimpana. Mutta eipä tämäkään vuosi hääppöinen ole ollut. Ehkä tästä kaikesta on tullut arkeani ja minun on vain elettävä kaiken tämän kanssa.

Minun vanhentuessa jonkun toisen aika vähenee, käy ohuen ohueksi. Elämä ei ole reilu.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Olla ja unohtaa että on

Naapurin puolelta tulee ruuan tuoksua. Minä en jaksa tehdä ruokaa, vaan juon tyhjään vatsaan alkoholia. Pidän nopeasta humalasta, pikaisesta mielen sumenemisesta. Olisi kiva jos joskus olisi mukavaa. Enimmäkseen kuitenkin raivostuttaa, väsyttää, itkettää.

Aiemmin olin ystävän luona. Hänen silmänsä tahtoivat painua kiinni. Hän oli kuitenkin kiinni tässä hetkessä. Raskas on tämän elämän taakka.

Unohdan että olen.


perjantai 3. joulukuuta 2010

Varjot pitenee, elämä lyhenee

Those who Race toward Death
Those who wait
Those who worry
-Jim Morrison-

En jaksa vielä nukkua. Olen tässä.
Haluaisin löytää hyvän ajatuksen, sellaisen jonka kanssa käydä levolle.
Miten syksy on vienytkin askeleet sairaaloihin, kappeleihin, kylmiöön ja krematorioon. Miten on vain ollut niin. On ollut suruisan kaunista, lohdullista ja lohdutonta. Mutta en jaksa ajatella sitä enää. Yritän vain selvitä tämän lopun.
Mutta kaikki on vain niin kuin ennenkin.
Miten unohduinkaan tähän, en tullut lähteneeksi?

(Otsikon lainaus Eino Leinon runosta Tulkaa kotiin)



sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Vainajala

Kuolleen kaltainen marraskuu on pian ohi. Ylpeänä ja vahvana marraskuu kulkee, kuolema mukanaan. Minä vanhenen marraskuun kanssa, painun syvemmälle ja ehkä unholaan. Vain vähän jaksan, aivan hiukan. Olenko minä jo siirtynyt Haadekseen? Olenko enää surumielinen, varjomainen hahmo itsestäni? Unessa huusin äidilleni ja kerroin hänelle tietäväni totuuden: erotan meidän elävien joukoissa kulkevat kuolleet. Näin heidän läpi, näin kasvojen sijasta pääkallon.


lauantai 27. marraskuuta 2010

Mieleltään särkyvää

On mielen synkkyyttä, tummia ajatuksia, ei suurta iloa tai vapautta. On kuutena päivänä viikossa töitä. On aamuja ja lähtöjä, ei koskaan pitkiä unia, kiireettömiä hetkiä. Mihin on olemisen mielekkyys hävinnyt?

Kaikissa runoissa on kuolema ja kuolema on yksin.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Huonoja uutisia

Ihminen kuulema kuolee niin kuin on elänyt. Aloin pelkäämään kuolemaa. Mies Anttilan takana pauhaa että jos häpeän sydämessäni Jeesusta, joudun helvettiin. Asiani ovat huonosti. Elämäni on epätyydyttävää, enkä ole varma suhteestani Jeesukseen.

torstai 18. marraskuuta 2010

Kaikki, tässä

missään ei voi olla etteikö siellä olisi kaikki, kaikki
vaikka mitään en niin haluaisi kuin olla olematta
ilman kaikkea
missään ei voi olla, etteikö ajatukset seuraisi, olisi koko ajan mukana
vaikka mitään en niin haluaisi kuin olla hetken ajatuksitta
minä olin niin ruma tänään, ja katsoessani omaa kuvaani
en tunnistanut itseäni, niin ruma
ja tuntematon
ajatukseksenikin olivat rumia
ja sitten minä katosin, noin vain
taas katosin

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Päivänsäde

Olen viime aikoina kuunnellut enimmäksen vain k:lla alkavaa musiikkia. Se tarkoittaa klassista musiikkia, (Joose) Keskitaloa ja Kasevaa (vain sitä Syksy kappaletta). Nyt maha alkaa olla kipeä, tosin ei kai voi suoraan sanoa että se johtuu musiikista. Pää on ollut myös kipeänä, mutta se johtuu varmaankin asiakkaista.

Runoudestakaan en kai ole muistanut puhua viime aikoina. Virallinen tämän hetken iltarunoni on Peter Mickwitzin "koska sinulla on kaikki ja minulla" (Teoksesta Lasinen avaruusalus, Tammi: 2006, suom. Jyrki Kiiskinen). Ja olen minä teatterissakin käynyt, nauranut ääneen ja liikuttunut. Ja näyttelyitä nähnyt ja melkein itkenyt.

Olisi ihanaa saada pidettyä ne vapaapäivät, joita olen odottanut ja lukea tuo polven korkuinen runokirjapino sängyn vierestä. Ja nukkua vain, pitää puhelin äänettömällä ja käydä päivän valossa kävelemässä rantoja pitkin, katsoa kuinka talvi kuroo järven pintaa kiinni.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Tämän taivaan alla

Se puoli minusta, joka ei jaksa uskoa kaikkea todellista, pakenee tietämättömyyteen, toiseuteen, kuvitelmiin. Se osa minusta on Toinen, kärsii uskon puutteesta, loppumattomasta nälästä ja janosta. Toinen ei ole koskaan täällä, vaan jossakin Toisaalla. Toinen tahtoo uskoa uskomattomiin. Se tahtoo uskoa että enkeli käy yöllä viereeni, lohduttaa minua.

Minä väsyn. Ennemminkin itken kuin nauran. Mieluummin juovun kuin olen juopumatta. Hätkähdän ja käyn jälleen lepoon. Älkää herättäkö minua.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kun nukun

Uniini on alkanut toistuvasti tulla mukaan mies. Hän nukkuu selkäni takana ja tunnen hänen vartalonsa omaani vasten. En tiedä kuka hän on, minä vieroksun sekä kaipaan häntä samaan aikaan. Aamuisin on hetken aikaa outo olo, unet tuntuvat joskus liian todellisilta.

Tämä aamu oli hyvin samanlainen kuin monet muutkin sunnuntait. Sanomalehti sai minut taas itkemään ja nyyhkyttelin kahvikuppiini tukahtuneesti. Itku jäi jotenkin mieleeni kun kuuntelin myöhemmin surusäveliä ja katselin valokuvia. Vieressäni istui raskaana oleva nainen, hän piti kättään suojelevasti vatsansa päällä. Tiesin että hän katsoi sitä kuvaa, jossa vastasyntynyt oli arkussa. Se kosketti minuakin eniten, vaikka pystyn puhumaan ja olemaan muuten kuoleman kanssa nyt jo melkein järkyttymättä.

Viime viikonloppuna tapasin ja kättelin yhden päivän aikana enemmän pappeja kuin tähän astisessa elämässäni yhteensä. Elämäni on jollakin tavalla ollut hyvin erilaista kuin yleensä, mutta silti mikään ei ole muuttunut. Juuri se ehken vaivaa minua eniten. Luulen että kuolema yrittää näyttää minulle jotain, jotain sellaista muutosta mihin voisin tarttua.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Sielu

Aivan kuin jokin mustuus olisi sielun vallannut. Päivän jaksan kantaa rooliani, mutta kotona vajoan, tukehdun siihen mieleen. Luulen että terve ihminen voi kuolla mielen mustuuteen, noin vain, edes tappamatta itseään. Sitä kuolee vain kun sielu ei jaksa.

Kaikki alkoi oikeastaan jo aamulla. Mennessäni töihin minua vastaan tuli poika, jonka katse repi sieluni irti. Niin pieni poika, mutta koko olemuksesta jo näki, että hänellä on liian suuri taakka kannettavanaan. Ja se katse, joka ei nähnyt mitään, oli samalla tyhjä, mutta niin täynnä tuskaa ja kipua. Ei sen ikäisen olisi pitänyt tietää tai tuntea mitään sellaista.

Kuka pitää meitä kipeitä sylissään, kuka silittää? Kuka auttaisi, pelastaisi?

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Lumeen valkeaan

Lumi oli valkaissut kaiken niin puhtaaksi ja pyhäksi. Hetki pimenevässä illassa kirkonmäellä oli hiljainen ja odottava, kunnes kirkonkellot alkoivat soida, pitkään ja kumeasti. Käsivarsiani särki, sillä olin kannatellut käsissäni seppelettä jo ikuisuudelta tuntuvan ajan. Edessäni hautakumpu odotti huomiota. Meitä oli kuusi hiljaista kukkien laskijaa haudan ympärillä. Hautakynttilöiden lämmin kehä ympäröi meidät. Sen takana oli sankoin joukoin mustia hahmoja, vieraita ihmisiä, joku tuttukin.

Siellä kynttilöiden ympäröimänä, valon kehässä oli hyvä ja lämmin olla. Minun ei ollut yhtään suru. Siinä oli elämäni ja kuolemani, kaikkien yhteisenä. Se hetki oli puhdistava ja täynnä kiitollisuutta.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Tuhoa ja kuolemaa

Se luki lehdessä, näin sen omin silmin. Rakastuminen vie alle sekunnin. Uskon sen, koska miksi muuten lähes tulkoon aina uskon olevani rakastunut.

Toivoisin niin kovasti että huomennakin lehdessä olisi hyviä uutisia. Mutta tiedän että ei ole. Huominen on paskaa. Koko kuukausi on kuolemaksi. Vain tuhoa ja kuolemaa kaikki.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Aamuja

Aamun lehti on luettu, kahvi juotu ja itkut itketty. Unet olivat poikkeuksellisen kiemuraisia. Isä oli unessa vielä elossa, mutta itki ja minulle soitti poika joka tykkäsi minusta. Tämä viikonloppu ei poikkea mitenkään viime viikkoisesta, mutta minne viikko siitä välistä katosi? Kaikkein arvokkainta on aika, mutta en hallitse sitä.

On sentään jotain muuttunut. Olen pikku hiljaa siirtymässä kuolleista miesrunoilijoista eläviin miesrunoilijoihin. Se on melko mullistava asia. Minun täytyisi varastaa itselleni aikaa ja mennä kirjastoon ahmimaan kaikkia niitä ohuita, mutta sanoja täynnä olevia runokirjoja.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Huudan, eikä kukaan kuule

Kotini on likainen, minä olen likainen. Voin huutaa eikä kukaan kuule. Voisiko joku välittää tästä hetkestä kanssani? Niin lyhyt kuin se onkin, on se yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin. Minä olen tyhjä, ei minulla ole ketään juuri nyt, vain äänet seuranani. Pyhyys on hävinnyt ja purppura vallannut kaikki värit. Etkö koskaan toivonut enempää elämältäsi? Haluatko tyytyä tähän?

Mitä sitten, jos? Entä sitten, kun? Minun täytyy varmaankin puhua Santasesta, koska aina toisinaan puhumme hänestä, lopulta hän tulee vastaan jostakin ja on hän joskus lausunut minulle sanojaan. Se joka on kuin minusta, on: .."Ja niin alkaa tämäkin uni jossa käyttäydyt kuin ihminen, joka on löytänyt epäilyttäviä piirteitä itsestään. Vihjeitä peritystä ahdasmielisyydestä, surkastumisesta joka vääjäämättä alkaa, unista jotka päättyvät levottomuuteen. Et kelpaa moneen. Katkonaisesti niin, vielä kerran alkaa tämäkin uni, sen piiloteltu häpeä ja hellät tunteet, hypnoosia muistuttaen alkaa tämäkin uni kuin.." (Eino Santanen, katkelma runosta Unelman maku, kirjasta Merihevonen kääntää kylkeään, Teos 2006)

Marras

En edelleenkään pysty kuuntelemaan oikein mitään muuta kuin klassistamusiikkia. Se soi pääni sisällä jo lähes taukoamatta, jopa illalla nukkumaan mennessäni. Ymmärsin että se on minun tapani laskeutua hiljalleen kuoleman kuukauden omaksi, sillä marras vaatii taustamusiikikseen juuri jotain klassista. Toivon kuitenkin ettei kuukausi vaadi uhrikseen ketään läheistäni, kuten kuusi vuotta sitten marraskuu vei minulta isäni.

Eilen näin seppeleen, joka kuvastaa minun elämääni. Se on upea, goottihenkisen kulttuurityöntekijän elämänseppele. Luulen kuitenkin että lopulta itken. Tässäkö minun pieni surkea elämä oli? Pienin iloin, suurin suruin, ahdingossa? Seuranani kissa, olut, radio Rondo ja verililjapuun lehti? Kyllä, se on tässä. En pystynyt parempaan.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Minä kävelin

Minä kävelin rantaa pitkin pimeän tullen. Hiekkakentälle oli rakennettu jo jääkiekkokaukalon laidat. Minä ja Ystäväni olemme käyneet kerran talvessa luistelemassa kaukalon reunoilla ja katselleet jääkiekkoa pelaavia poikia. Olemme kuvitelleet että pojista söpöimmät olisivat meidän poikakavereita. Joskus olemme käyneet myös järven jäällä luistelemassa. Minä olen aina luistellut nopeammin ja jaksanut paremmin. Olen pysähtynyt odottamaan Ystävää.

Kesäisin olemme istuneet monet illat tuolla niemellä, kalliolla istuen, tuijotellen hypnoottisesti vettä, laskien montako poikasta sorsaemoilla on mukanaan. Olemme puhuneet miehistä menneisyydessä ja niistä, jotka haluaisimme.

Nyt Ystävä kerää voimia sairaalassa ja käyn katsomassa häntä siellä. Ja niin me puhumme menneistä, tulevista ja tästä kaikesta nyt. Näitä kaikkia mietin kun kävelin tässä illassa pimeän ja valon rajoilla. Ehkä ensi talvenakin pääsee järven jäälle luistelemaan.

Maria Magdalenan rukous

Olen tänä vuonna ostanut enemmän kirjoja kuin koskaan elämässäni. Yksi tämän viikon kirjaostoksista oli alennuksessa ollut uniavain. Nukun nyt se sänkyni vieressä, jotta voisin heti aamun tullen tarkistaa mitä pääni sisällä liikkuu. Toistaiseksi en ole muistanut yhtään unta, vain pätkiä sieltä täältä, mutta en ole löytänyt kirjasta kyseisistä asioista mitään mainintaa. Näen ilmeisesti hyvin omalaatuisia unia. Lopulta löydän jonkin yleismaailmallisen tulkinnan: "elämäsi on muutoksen tilassa".

Pieniä suuria muutoksia elämässä tapahtuu. Tällä viikolla kohtaamani ihminen sai minut pieneen pyhään tilaan, sillä jotkut ihmiset vain ovat niin hyviä. Haluan jatkaa tuota kokemaani mahdollisimman pitkään, niinpä en pysty tällä hetkellä kuuntelemaan mitään muuta kuin klassista musiikkia, se on tarpeeksi ylevää, kaunista ja pyhää minun kokemukselle.

Äsken kuulin bysanttilaisen sävelmän, Maria Magdalenan rukouksen. Juuri jokin tuollainen vaikerrus minunkin sisälläni horjuu. Osaisinpa soittaa jotakin soitinta. Juuri nyt haluaisin puhaltaa vaikka huilua niin kauan kunnes ilma loppuisi, keuhkot tuntuisivat repeävän, mutta minä olisin soittanut ilmoille rukoukseni.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Se mikä on

Se mikä on, on
Se mikä on
on
se

Vain se että näkee ja tuntee, tekee toden.
Käännän kasvojani sinun puoleen,
kunpa katsoisit minua,
tekisit minusta totta.

Se mikä on, on sanat
se mikä koskettaa minua,
ovat sanat,
jotka ovat kuin minun sanani itselleni.

Olen kaivannut itseäni, omaa hetkeäni
Sitä että olen

perjantai 22. lokakuuta 2010

Sana ikävä

Olen ollut vajaa, vajaa sanoista. Olen etsinyt niitä kirjakaupoista, ohuita pieniä kirjoja, joissa on vähän sanoja, mutta jotka tuntuvat eniten. Ne kirjat jäävät melkein huomaamata, mutta niissä on koskettavimmat sanat. Ja olen löytänyt.

torstai 21. lokakuuta 2010

Nyt nukkuu toinen, toinen valvoo

Vietimme sen pojan kanssa muutaman yhteisen tunnin. Ehdimme puhua kaikesta, kuten työstä, kuolemasta, syksystä. Kaikesta. Hän puhui välillä niillä sanoilla, niitä ajatuksia joita minäkin olin ajatellut. Hän sanoi välillä siten kuin minäkin olisin sanonut. Tiesin olevani onnekas saadessani ne hetket itselleni ja samalla tiesin miten paljosta jäin paitsi.

Näin tulee onni elämääni hetkeksi, kauniisti koskettaen, painaen käden olkapäälleni. Näin tulee elämä hetkeksi, painaa käden olkapäälleni, onnellisesti pilkahtaen ja poistuu.

Nyt nukkuu joku toinen, vierellään lämmin läheisyys. Nyt valvon minä kasvot jähmeänä, liian tyhjänä, liian täynnä, sanoja kaivaten.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Lumenvalkea

Lumi toi valoa, se toi esille syksyn aivan uudestaan, värilliset lehdet lunta vasten. Kaikki on kuulasta ja hohtavaa.

Ystävä käy läpikuultavammaksi, hauraammaksi. Hänen seurassaan tuntuu kuitenkin voima, enkä haluaisi luopua siitä tai hänen seurastaan.

Miten maailma voi jatkaa elämistään, miten kaikki tuntuvat tietävän miten olla tuolla.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Aika on voimallinen

Viime aikoina olen miettinyt aikaa hyvinkin voimallisesti. Vaikka vietänkin tätä ikuisuutta, eli minulle suotua hetkellistä aikaa yksin, on oma aika mitä tärkein. En halua antaa aikaani, haluan jakaa sen omasta tahdostani. Minun aikaani ei saa riistää kukaan muu. Vaikka ajoittain vihaankin itseäni, niin monesti ikävöin omaa, rikkumatonta rauhallista hetkeä itseni kanssa.



Otsikon lainaus on näin Aleksis Kiven ja Suomalaisuuden Kirjallisuuden päivänä luonnollisestikin Kiven, kirjasta Aleksis Kiven ajatuksia, 1947, Kustannus ja Kauppa Oy, Helsinki. Olen saanut kirjan perintönä isotädiltäni, joka vietti elämänsä yksin, mutta onnellisena. Niin minä haluaisin olla kuin tätini, jota niin vähän tunsin.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Olen yksi, joka on

Ei ole päivä eikä yö. On vain jokin aika.
Hetket eivät säily, eivät pysy, vaikka jotkut ovat liian kauniita unohdettaviksi.
On ihmisiä, kasvoja, asioita joita en halua nähdä. En halua nähdä itseäni.
Musiikki viiltää joskus liian syvältä, voi olla etten enää parane. Olen silti enemmän kuin koskaan.
Olen yksi, joka on.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Elämän värit

Aamuisen työpalaverin piti olla rutiininomainen, jossa minä olen vain läsnä. Se suisti minut kuitenkin johonkin kaaoksen tilaan, vei kaiken energiani. Tuntui kuin olisin kokenut jotakin järkyttävää. Jokin alitajuntaan jätetty palasi mieleeni.

Vapisin ja värisin sisäisesti. Mutta päivän lopuksi minun täytyi tulla esiin itsenäni, kertoa vieraille ihmisille elämästäni, mieltymyksistäni. Kerron nyt sen kaiken tässäkin.

Muoto: ympyrä
Värit: musta, violetti, hopea, tumman punainen ja valkea

Tässä olen ja yritän koota itseni huomiseen.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Kauppalista

Kauppalistassani luki maitoa, leipää ja putkimies. Putkimieshylly oli tyhjä, ilmeisesti muutkin naiset ovat olleet juuri nyt putkimiehen tarpeessa. Ikävä ja tyly maanantai on ollut muutenkin, kuinkas muuten, kun kyseessä on maanantai. Turhauma on päivän kuumasana. Minulla on uusi suunnitelma pakomatkaksi. Haaveilen sitä mieluiten, kuin elän tässä todellisuudessa. Otan karttakirjan käteeni ja aloitan matkan.

torstai 30. syyskuuta 2010

Iltaisin

Kuinka kauniilta taivas näyttääkään iltaisin. Tuijotan sitä lähes tulkoon odottaen jotain näkyä. Ja toivoa. Olemme alkaneet puhua ongelmasta sen nimellä. Sekään ei auta, ei vaikka tietää ongelman syyn. Voinko olla varma mistään? Oudon levollinen olen kaiken keskellä. Asiathan ovat jo huonosti, ne voivat mennä enää vain huonommin.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Vaaleanpunaisen maailman hetkellinen päivä

Kuu käy raskaasti, matalana veden yllä.
Valo on raikas ja kuulas.
Ilmaa on helppo hengittää, siinä on vain vähän teollisuuden hajuhaittoja.
On kaunein hetki tänään
ja haukomme ahneina tämän vaaleanpunaisen maailman hetkellisen päivän.
Yritämme muistaa sen vielä huomennakin.
Kaikki täällä voi hajota ympärilleni, tai minä olen kaikkialla hajonneena.
On silti kauneinta tänään moneen aikaan.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Harmaa, vähäeleinen

Todellisuudessa kohtaamme joskus.
Se oli tänään harmaa, vähäeleinen.
Se on ohutjalkainen tyttö, tietoisena itsestään, kantaen ylpeänä varttaan.

Todellisuudessa minua ei ole, lävitseni katsotaan. 
Katsomattomuus. Se ei ole unta, se on totta.
Mitä minulle tehdään? Mitä minulle pitäisi tehdä, mitä minä teen?
Todellisuudessa saan paniikkihäiriön. 
Todellisuus on sekaisin, epätietoinen valinnoistaan. Se ei ole tässä vaan muualla. Minä olen toisaalla, tässä.
Henkäisyn verran, todellisuus on. Sen täytyy tulla takaisin.

Todellisuudessa emme koskaan kohtaan. Se on vain minun kuvitelmaani.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Oi kuu

Uni on raskasta ja ravitsevaa, mutta en saa sitä tarpeeksi. Oi kuu, sekin on tuolla jossain, se vaatisi huomioni, mutta en voi. Kaikissa tarinoissa joku kuolee, ne kauniit ja rohkeatkin. Minun ajatuksiini mahtuu vain yksi laulu päivässä. Tämän päiväisessä kuollaan. Tietysti.

Laulu:  Type O Negative "Everything Dies"

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kun on tunteet

Yritän muistaa milloin pitäisi tietää että ei jaksa. Viime vuoden lopussa lysähdin. Miten voin olla taas näin hullun vihainen ja väsynyt. Tänään aloin ensimmäiseksi melkein itkemään kun vilkaisin töissä sähköpostini. Tunsin vain niin lohdutonta väsymystä ja osaamattomuutta kaiken edessä. Seuraavaksi halusin vain syyn, vaikka edes pienen, että voisin raivota. Mutta selvisin joten kuten ääripäisistä mielialoistani ja olin keskinkertaisen normaali, idioottimainen minäni. Pitäisi kai olla onnellinen tämänkin päiväisestä selviytymistarinastaan, mutta mielessä pyörii vain se vitutuskalja. Missä viipyykään supersankarini, joka tulee pelastamaan minut?


maanantai 20. syyskuuta 2010

Lähemmäksi sinua


Paha tuuli jaksoi tänäänkin puhista nurkissa. Illan kähmässä pölähdin suoraan lenkiltä lähikauppaan. Äkkiä hätkähdin huomaamaan kuinka joku katsoi minua. Se oli ehkä maailman suloisin poika. Hän melkein tervehti minua. Ehkä hän luuli minua joksikin toiseksi. Hän näytti Peter Parkerille, joka öisin tekee sankaritekoja supersankarin asu päällään.

En voinut mennä samalle kassalle häneen kanssaan. Häpesin ostoksiani, koska olin juuri ostamassa vitutuskaljaa ja lohtukarkkeja. Yhdessä hetkessä kuvittelin koko elämän hänen kanssaan. Ja samalla hän tuntui niin tutulta. Se tarkoittanee että hän baarimikko tai portsari, kaikki tutuntuntuiset miehet ovat nykyään heitä.

Ricky Nelson:  I Will Follow You 


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Ruska

Seuraan sairaalan keltaista ja sinistä opasteviivaa lattiassa. Nämäkin paikat alkavat tulla tutuiksi vierailupaikoiksi. Viikonloppu meni taas kerran pieleen syrjässä. Minun kai vain pitäisi luopua siitä. Täytyisi löytää jokin oikeasti oma paikka. Enempää en jaksa tai halua kertoa nyt. Olo ja elo ei ole ollut kaikkein parasta. Palataan joku toinen kerta asiaan.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Rautatie

Juna oli tällä kertaa aivan hiljainen, se kulki hitaasti ja mykkänä kaikkien asemien ohi. Minä en muistanut mitä ne kaikki pienet hiljaiset taajamat olivat. Joistakin ehdin hereillä ollessani nähdä nimen. Jossakin loikki radan vierestä hirviä karkuun. Olin onnellinen niiden hirvien puolesta, että ne ehtivät paeta. Minä olen ollut pakosalla viikon niin etelässä kuin pohjoisessakin. Se oli hyvä pakoretki, pieni henkireikä arkeen.

Oli jo melko myöhä kun saavuin kotiin. Pimeä oli sillä aikaa hivuttautunut vähän varhemmaksi ja se ikävin vuoden aika tekee tuloaan yhä lähemmäksi. Kotona huonot uutiset tavoittivat tämänkin päivän, huoli ja pahaolo tulivat ajatuksiin. Ei ole enää hyviä uutisia, vain pahoja.

Siellä pohjoisessa oli hyvä olla. Aloin tuntea yhä varmemmin että siitä tulisi joku päivä minun koti. Ehkä se olisi tarpeeksi kaukana, ehkä sinne kirous ei yltäisi.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Valveunia

Tässä kaupungissa näen outoja, ahdistavia unia. Hotellin sänky tuntuu liian kapealta ja vieressä loistaa tyhjyyttään toinen sänky. Kuvittelen siihen jokun seurakseni. Mietin miltä tuntuisi asua täällä, katsella tästä ikkunasta kastanjapuita ja kiiruhtaa halki kaupungin jonnekin. Se ei tunnu miltään. En jaksa olla edes kovin seurallinen, vain pakollisen määrän. Mieluiten lähden pois, annan junan nukuttaa. Hetket jotka olen valveilla, saa junan liike ja rytke minut tahtomattakin miettimään seksiä. Mutta ohitan sen ajatuksen ja monta kaupunkia, kylää. Kohta voin taas alkaa nukkumaan.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Taivasmerkki

Aamulla töihin mennessäni näin taivaallisen merkin - taivaalla. Se oli suuri savuinen ympyrä jonka sisällä oli rasti. Minulla ei tietenkään ollut kameraa, jotta olisin voinut ikuistaa näkyni. Tulkitsin siitä kuitenkin olevani nyt Valittu, taivaan valitsema. Mutta mihin, sitä en osaa vielä sanoa. Ainakin minusta tuntuu nyt että tarvitsen vähän tilaa ajatuksilleni matkalla sinne ja takaisin. Voi olla että valaistuisin tuollaisella matkalla Tehtävääni.

Ystäväni S. sanoi tänään, ettei monikaan hänen tuttavistaan usko, että minä olen oikea henkilö, ainoastaan S:n mielikuvituksen tuotetta. Aloin pohtia ääneen, että häviäisinköhän minä olemasta, jos S. lakkaisi uskomasta minuun. Meitä nauratti ja kauhistutti samaan aikaan.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Yön merkeissä

Pimeästä kuului soran rahinaa ja sytkärin ääniä. Viikonloppu meni taas, työn merkeissä tai siitä murehtien. Epäuskoisena seurasin kuinka joku väsytti itsensä rimpuilemalla kaiken turhan takia. Hän oli kuin kala verkossa, uupuen lopulta. Vai olenko se sittenkin minä?

Ensimmäisen kerran myös pelkäsin oman turvallisuuteni puolesta töissä. Mutta lopulta rakastuin taas moneen ihmiseen, mieheen, naiseen, heidän kuviin, sanoihin, ääneen. Miten omituinen viikko, miten sietämätön, miten rakas.

Uutisista luin kuinka siellä syrjässä, mistä tulen, ihmiset jatkavat itsensä tappamista tulella. Minunkin pitäisi jatkaa kuoleman miettimistä. Yllättävän paljon sen merkeissä teenkin uusia tuttavuuksia.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Hämärän rajamailla

Hämärän jo tultua hiivimme kissan kanssa ulos. Ihmettelemme pihalla touhuavaa siiliä ja tutustumme 16 -vuotiaaseen koiraan. Pimeys on raikasta, turvallista ja voimaannuttavaa.

Siinä tummuudessa on myös helppo miettiä viime päivien tapahtumia. Välillä ei jaksa sanoa mitään, ei edes kysyä. Läsnä on silti väsynyt tietoisuus siitä pahasta, mistä ei haluaisi edes tietää. Lopulta riittää että on, on paikalla jos toinen uupuu, on kuuntelemassa kun toinen haluaa puhua, ja on tuuraamassa jos toinen haluaa mennä itkemään.

maanantai 30. elokuuta 2010

Hämärtyy



Minulla oli jo ajatus, montakin ja siinä oli jotain keveää, mutta nyt päätäni vain särkee. Televisiossa sanottiin jotakin, että pian ovellesi kolkutetaan, enkä pitänyt ajatuksesta ollenkaan. En pidä vieraista. Koti on minulle niin oma tila, etten halua edes ulko-ovelle ketään kutsumatta.

Nyt en siis löydä sanoja tai sitä tunnetta, mikä tästä päivästä tuli. Ehkä vain toistaisin itseäni ja tehän tunnette jo minut. Luulen että toiveeni kertoo parhaiten Nummi, jonka runon haluan pitää päiväkäskynäni tästä eteenpäin:


"Sarastaa. Tai oikeastaan vain vaalenee.
Anna minulle tämä päivä.
Tai
jos se on hyvin harmaa
ota se pois. Anna tilalle
tähtikirkas yö.
"

(Lassi Nummi: Runot 1996-2007, kaikki elämän valo, Otava 2008)

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syyllinen

Nykyään kirjoitan enimmäkseen vain kuolemasta. Johtunee tästä kirouksesta joka on kaupunkimme yllä ja kaikesta siitä pahasta mitä se saattaa keskuuteemme. Se kieltämättä synkistää mielen. Synkkyyteni ei siis johdu siitä että olisin enemmän kuolemassa kuin ennenkään, tai ehkä olen, mutta en vain sitä vielä tiedä.

Kaiken tuon ohella valmistelen edelleenkin tapahtumaa kuolemasta. Se on ehkä tämän astisen elämäni oudointa ja silti mielenkiintoisinta tekemistä. Välillä puhumme siitä porukassa kunnioittaen ja ymmärtäen, välillä nauramme. Ei se ole niin kuoleman vakavaa kuitenkaan.

Tänään mietin sitä, kuinka kuolema saa meidät tuntemaan syyllisyyttä, siitä mitä teimme tai jätimme tekemättä vainajan kanssa. Kuollut on läsnä vielä pitkään, jopa aina arjessamme, ja tekee meistä elämänsyyllisiä.

Ehkä tapaat siis minut ajatuksissani, puhumassa kuolleiden kanssa. 

Pimeässä on turvallisempaa

On helpompi olla yksin yksinäinen, kuin löytää itsensä yksinäisenä ihmisten seurasta. On helpompi välttää ihmisiä kuin yrittää kohdata heitä. On helpompi olla elämättä kuin elää.

Kuinka kuoleman makuista elämä onkaan. Ja elämä on vain kuoleman odottamista.

lauantai 28. elokuuta 2010

Syksyllä

Eräs ilta katselin lepakoiden lentoa. Olin päivällä löytänyt yhden kuolleen sellaisen. Se teki minut surulliseksi, niinkuin moni muukin asia viime aikoina. Joskus on niin paljon pahaa ja ikävää. Jokainen sellainen asia tarttuu minuun kiinni.

Joskus haluaisin olla itsekin paha, niin paha. Joskus olen ollutkin, ehkä nytkin. Mutta pidän sen sisälläni ja vain mieleni tekee pahaa, itselleni.

maanantai 23. elokuuta 2010

Kun palaa tyhjään kotiin

Sunnuntaina 29.9.2002

Kun palaa tyhjään kotiin
eikä kukaan ole odottamassa
kukaan ei ole kaivannut
ei tiennyt missä olin
Pitäisikö riemuita tästä vapaudesta?
Pitäisikö olla onnellinen?

Kun on tarpeeksi vapaa, alkaa kaivata rajoja.
Sinä et ole varmasti koskaan ollut niin yksin kuin minä?
Kuinka olisit voinut olla!

"Jos menen alas rantaan ja tulen toista reittiä ylös,
näen ehkä jäniksen."
En nähnyt, mutta istuin kallioilla ja näin ruskan saaristossa.
Vesi ja tuuli lievitti tuskaani.

torstai 19. elokuuta 2010

Iho vierastaa

Iho vierastaa vielä pitkähihaisia vaatteita ja sukkia. Olen silti iloinen tästä syksyisestä viileydestä, minun vuodenajastani. Olo ei silti olo keveä. Jokin kirous leijuu yllämme, mitään hyviä asioita ei tule, vain pahoja.

Yllättävää kyllä, kaikki jatkuukin ensi vuonna samanlaisena, siis minun elämässäni. Sen pitäisi olla hyvä asia, mutta ehkä se ei ole. Mitään hyviä asioita ei tapahdu, vain pahoja. Poissa on lapsellinen usko pieneen ihmeeseen.

perjantai 13. elokuuta 2010

Sano että rakastat

Tänään on perjantai 13. pvä. Olen kirjoittanut kaksi päivää esipuhetta kuolemalle vain huomatakseni, että kuolemasta on vaikea puhua ilman kliseitä ja vertauskuvia. 

Eilen, ollessani 35 vuotta ja 8 kuukautta vanha, sain ensimmäisen rakkauskirjeeni. Tosin se ei ollut oikea rakkauskirje vaan käsinkirjoitettu työkirje, mutta se alkoi sanalla "rakkaani". Se oli kauneinta mitä olen koskaan saanut ja kuullut. Ja samaisena päivänä kolme miestä loukkasi sydäntäni torjumalla, sivuuttamalla ja hiljaisuudella.

Tänään, edelleen 35 vuotta, 8 kuukautta ja päivän vanhempana mietin, etten edelläänkään tunne rakkautta, en intohimoa, en edes pysty kirjoittamaan intohimoisesti. Elämäni on vertauskuvallista, muttei todellista. Piste.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Intohimo

Päivä meni kuoleman parissa, palavereissa ja suunnitellen. Monet asiat viime aikoina ovat tapahtuneet kuin sattumalta. Kuten se, että joudun hetken aikaa työni puolesta käsittelemään kuolemaan liittyviä asioita. Kaikki minussa ja elämässäni muuttui, kun kuolema kulki läheltä. Tunnen tarvitsevani tämän prosessin.

Ja kuin puolivahingossa, kesken päivän, päädyinkin katsomaan elokuvateatteriin elokuvaa. Sekin oli hyvä sattuma, siinäkin kuoltiin, mutta pohdittiin myös intohimoa. Ihminen voi muuttua ja muuttaa kaiken elämässään, muttei pääse eroon intohimoistaan.

Intohimo, minä niin pidän siitä. Joskus minultakin on kysytty mikä on intohimoni. Mutta kun yritän pukea sen ajatukseksi, sanoiksi, huomaan olevani tyhjä, minun elämäni on tyhjä. Eikö minussa ole intohimoa? Kuljen pienien halujeni ja tarpeiden perässä, mutta en löydä elämälleni intohimoa. Mikä sääli.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Toisessa kaupungissa

Eilen kävelin kaupungissa jossa Hän asuu, katselin hänen työpaikkaansa, astelin sitä rantaa jossa hänkin varmasti kävelee. Kuvittelin hänen tulevan vastaani, minä kuvittelin, kuvittelin hänet tänne, muttei hän tullut.

On liian kuuma. Savua tulee idästä. Jaksan vain vähän lukea miesten kirjoittamia runoja, unohdan pyykit pesukoneeseen ja puhun naapurin sedän kanssa enimmäkseen säästä, sisä- ja ulkolämpötiloista. Voisin vähän itkeä, muuten vaan, ehkä syystäkin, kaikesta.


perjantai 6. elokuuta 2010

Onko vieläkin tämä päivä

Olin hyvin yllättynyt herättyäni puoli kymmeneltä illalla uudestaan tähän päivään. Olin nukkunut pitkään, iltapäivästä asti. Luulin että oli jonkun päivän aamu.

Nyt odotan uutta yötä ja päivää. Ehkä otan miehet mukaani sänkyyn kuluttamaan aikaa kanssani.


sunnuntai 1. elokuuta 2010

En ymmärtänyt aamulla

En ymmärtänyt aamulla missä olen. Olin hinautunut nukkuessani kummallisesti alaspäin ja nukuin jalat sykkyrällä, poikittain. Kuvittelin kai olevani edelleen sohvalla, vaikka nukuin omassa kodissani, omalla sängylläni.

Melankolia vaivaa. Epämiellyttävää ajatella että huomenna alkaa taas arki. En halua ajatella sitä loppuna. Yritän löytää sen kiihkeyden elämään, jolla menin eteenpäin alkukesän sekä uskon ihmeisiin ja ihmisiin.

En halunnut ajatella sitä aamulla tai mitään velvotteita. Vain hitaasti aamu. 


perjantai 30. heinäkuuta 2010

Mekko

Istun rappusilla lukien dekkaria, kun tunnen että vihdoinkin sade, armollinen sade, alkaa kuin sumuna saapua iholleni. Kuiskaan taivaalle:" Anna tulla vaan, kunnolla, kyllä me se kestetään", ja samassa rummutus peltikatolla alkaa yltyä. Melkein hihkun ääneen. Siitä pilvestä ei kuitenkaan riitä kuin hetkeksi sadetta.

Mutta tuuli on tytön ystävä. Mikä onkaan ihanampaa kuin nostaa hameen tai mekon helmaa ja antaa tuulen hyväillä reisien sisäpuolta. Ajattelen vähän häntä, jota ehkä eniten haluan juuri nyt.

Olisitpa aina

Joku kerran kadehti näkemiäni unia. No, harvoin niissä on mitään järkeä, mutta pidän niistä, joissa on vierailevia miestähtiä. Tai ylipäätänsä miehiä. Ja seksiä.

Viime yönä tunnustin unessani rakkauttani eräälle miehelle, tein hänelle laulua. Se mies on jo oikeasti kuollut runoilija, mutta hän on aina minun pääni sisällä ja sielussani.  Se oli haikea ja onnellinen uni.


Olisinpa tuntenut sinun aina, lapsena, nuorena miehenä ja aikuisena. Olisitpa aina luonani, ihollani, sielussani. Olisitpa aina. 

torstai 29. heinäkuuta 2010

Idän tuulia

Tuuli toi idästä savua ja ilma väreili. Ulkona oli polttavan kuumaa. Ovea ja ikkunoita täytyi pitää kiinni jottei lämmin ulkoilma tulisi sisälle. Miten outo ja epätavallinen kesä.

Tarjosin koiralle mahdollisuutta olla mukavassa ilmalämpöpumpun viilentämässä sisätilassa, mutta ei se välittänyt tästä vaihtoehdosta. Mieluummin se läähättää ulkona. Mutta ehkäpä muutaman koirasukupolven jälkeen myös koirat vaativat koppeihinsa omat mini-ilmalämpöpumput. Tällaisina kesinä ne ovat hengenpelastajia.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Siniset yöt

Tästä minä pidän, hiljaisesta olemisesta, kiireettömyydestä. Olisinpa saanut olla koko loman näin. Melkein itken itsesäälistä. Täytän tyhjyyttä tarinalla, sellaisella jossa minä olen jotakin erikoista, tärkeää. En siis ole täällä, vaan jossakin Toisaalla.






tiistai 27. heinäkuuta 2010

Signaali on heikko

Aamulla kello kuuden jälkeen heräämisiä oli kolmesti. Viimeinen uneni ennen lopullista aamua oli paras. Pääsin siinä intiimiin kanssakäymiseen Dr. Housen kanssa. Olimme jo makuulla ja suutelimme. Hänen huulensa olivat hyvin pehmeät. Mutta sitten minun täytyi jo lopulta herätä. Arvostan kovasti tuollaisia seksuaaliväritteisiä unia.

Muuten signaali on edelleen tosi huono, niin minun päässäni että tuossa ruudulla joka yhä edelleen etsii ja etsii..


sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Ei niin hyvää sittenkään

Eilen kirjoitin että kaikki on kuitenkin hyvin. Ei ihan kaikki. Lomat ei näköjään sovi minulle. Menen henkisesti ihan paskaksi lomilla. Tai syy löytyy lopulta paikasta ja siihen liittyvistä ihmisistä. Minun ei pitäisi tulla tänne. Täällä kaikki epäonnistuu.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Tuulia

Eilen oli niin tuulinen ja vilpoinen päivä. Tuuli tuuli minua päin ja minä huusiin tuuleen ja tuulelle nimiä ja tuulessa olin kuulevinani ääniä. Mutta en minä mitään kuullut vaikka luulin, koska tuuli ei antanut minun kuulla. Kaikki oli kuitenkin hyvin. Yön nukuin tässä vieraassa talossa, sohvalla, sykkyrällä, kissa vierelläni. Kaikki on niin kovin vierasta.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Lomalla

Viime päivinä olen enimmäkseen nukkunut. Nukun yöllä ja nukun päivällä. Lopun ajan yritän väsyneenä ehtiä tehdä kaiken sen mitä pitäisi päivässä ehtiä. Niin, olen lomalla. Mutta en tietenkään voi tehdä mitä haluaisin, vaan velvoitteet seuraavat joka paikkaan. Taas väsyttää. Alan kohta nukkumaan.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kuljen minä yksinäni

En muistanut että viime vuonna olisi ollut pimeää tähän aikaan. Mutta en paljon muista viime vuodesta. Nyt kyllästyn ja kävelen yössä kameran kanssa nähden kaiken toisin. Joku poika tulee kysymään mitä kuvaan. Sanon että kaikkea. Hetken hän yrittää nähdä maailman kuten minä. Minä jatkan eri suuntaan.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Sisäisesti kuollut

Päätin ottaa itseäni hikisestä niskasta kiinni ja jatkaa elämääni, odottamatta. Miksi aina odotan, nytkin puhelin vierelläni? Mutta sitten muistin ettei minulla ole elämää, on vain tämä oleminen. Ja odottaminen.

can't think
can't dream
don't dare if i live or die
don't talk
i just can't believe it
gonna fade cause I'm already dead

Danzig / Can't Speak

Suunnitelma

Voi olla että minun tarkoitukseni on olla opas ja sielunhoitaja kaikille noille eksyneille. Vahinko että oma sieluni jää vaille hoitajaa. Minä jään yksin. Mutta ehkäpä Jumalalla oli kuitenkin jokin hieno suunnitelma varalleni?

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Suhteetonta

Ihmissuhteet tai oikeastaan suhteettomuuskin on välillä hyvin vaikeaa. Ensin luulet ettei se ollutkaan mitään ja sydämesi on loukattu. Mutta sitten saatkin puhelinnumeron. Mitä sille pitäisi tehdä? Hän on minulle mysteeri. Hän on poissa, hän on poissa, poissa. Minua kihelmöi.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Mitääntekemättömyys

Saavutin henkisen mitääntekemättömyysoloni ja haluttomuuteeni suorittaa mitään. Heittäydyin siis loma-asentoon, vaikka vielähän minun pitäisi ensi viikko jotakin toimittaa. Myös onnistunut lomamasennus on jo tuloillaan, siitä että lomaan on vielä hetki ja sitten se onkin jo ohi. Olen aika hyvä tässä, mitääntekemättömyydessä ja henkisen epätasapainon saavuttamisessa.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Sateen odotusta

Tämä helle alkoi saada minut iltapäivästä jo heikoksi. Jaksoin jotakin, mutten olla kovin sosiaalinen. Vihdoin illalla tuli ukkonen ja sade. Mutta ukkonenkin tuntui vaimealta, ei se jaksanut paljon jyristä. Kissa alkoi jahdata sisällä olevia kärpäsiä, minä tavoittelin ajatuksiani. Päätin etten luovutakkaan, en mistään, en toivosta ja uskosta tämän kesän osalta, en sydämeni pienistä aarteista, enkä ainakaan omista oikeuksistani päättää elämästäni.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Käännyn hiljaa pois

.. hän on paikalla, hän on poissa. Hän ei näe minua. Ei minulla ole mitään sanoja tähän hetkeen, mutta silti minä ajatuksissani puhun hänelle.



"Miehiä täytyy rakastaa paljon. Todella paljon. Rakastaakseen miestä on rakastettava ankarasti. Muuten heitä on mahdotonta sietää."

(Marguerite Duras: Jokapäiväinen elämä (Like). Suomentaja Kristina Haataja. 

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Vanhat

Lapsena uskoin olevani jo vanha sielu ja vihasin nuorta elämääni. Nyt tunnen olevani nuori sielu liian nopeasti vanhenevassa ruumiissani. En koskaan ehtinyt mukaan tähän elämään, se meni minulta ohi.

Aamiainen sängyssä


Sinusta oli tullut elämäni kaunein asia, salaisuus ja aarteeni, kunnes huomasin että kaikki halusivat sinut omistaa. Minä luovuin sinusta. Tai ehkä sittenkin vain luovutin.

Aika tulee, jonkun hetki. Aamun ilta tai illan aamu. Minun alkuni on tässä ja se on sinun loppusi, tässä ovat rajani, mutta minulla ei ole loppua. Tänään olen ruma vaikka ajattelen kauniita asioita.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Tuulessa

Aamulla, portailla on männynkäpy, tuulessa väristen, kuin tulossa luokseni.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Aamuitkut

Aamun lehti saa minut taas itkemään, vaikka uutinen on hyvä, mutta ehkä juuri siksi. En ole katkera, kateellinen, ainoastaan tiedän niin syvästi etten ole osallinen tuohon elämään. Elämän nälkä muuttaa niin nopeasti suuntansa lohduttomaan tyhjyyteen.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Jotakin on tulossa

Tänä kesänä kaikilla on suuri elämän nälkä ja vietti. Olen yksi heistä jotka ahnehtivat. Aivan kuin juoksisi lyhenevän ajan perässä, yrittäen ehtiä elää tässä hetkessä kaiken loppuelämän. Kaikessa on mukana iloa, kaipuuta ja surumielistä kipua.

Illalla listaan mitä haluan kokea vielä tänä kesänä, tänä vuonna. Epätoivoisesti haluan alkaa yliviivaamaan listastani asioita: tehty, koettu, valmis..

Kesä 2010, tässä ajassa on jotakin tulossa.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Minun nimeni on..

Jokin kesäpöpö hidastaa jaksamistani. Samalla minua vaivaa lemmenkipeys ja ajattelen niitä paria miestä jotka saivat minut tähän tilaan. Nuo miehet menneisyydestä ilmestyivät elämääni jokin viikko sitten. Olen kaivannut heitä, mutta en koskaan uskonut näkeväni heitä täällä. Jotain voisi tapahtua ja ehkä tapahtuukin, koska minkään ei tarvitse estääkään meitä. Me kaikki kolme kai odotamme ja toivomme sitä. Ja joku päivä lopultakin kohtaamme taas ja leikkimme jatkuu. 

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Pienen pieni pisara

Kissa tulee aamulla sisälle pienen pienten sadepisaroiden peittämänä, kuin koruna. Sää on tukahduttava ja hyttysten ininän täyttämä. Yritän estää kiukkkuani, ajatella niitä näitä, sillä kaiken alla mieleni hyräilee, on odottava.


perjantai 25. kesäkuuta 2010

Kuutamossa

Käyskentelyä tyhjenevässä kaupungissa. Puhumista niistä näistä, vähän miehistäkin. Mutta se kuu, veden yllä, puiden välissä, suurena ja vaaleanpunaisena. Jokin laulu tarttui mieleeni.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Yöt ovat viileät

On yö, mutta se näyttää vain himmennetyltä päivältä. Väsymys saa kaiken ympärillä väreilemään. Elämän täyttämä viikko päättyi, mutta loppu ei tuntunutkaan miltään. Minä pystyin erottamaan sen itsestäni. Mutta silti on tyhjyys ja tiedän miksi. Säälin itseäni.


tiistai 22. kesäkuuta 2010

Oikeastaan nukkuisin

En nyt ehtisi, pitäisi nukkua, mutta on ollut ikävä tänne. Mutta on yksi laulu.


sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Mies puhuu minulle

Kuuntelen miehen ääntä puoliunessa. Mies pääsee sanoilla lähelle, sisälleni. Minun mieleni hyväilee, minun mieli tekee hyväillä, mielessäni hyväilen, hyväilen itseäni.

Ajatukset ovat kuin kuumat huulet niskassa, harhailemassa.

Mies puhuu minulle. Pidän siitä. Poetrio, lue minulle.

Pian on kotimatka

Sanat ja äänet ovat olleet tärkeitä viimepäivinä. Niillä on ollut miehen ääni. Ne ovat olleet varsin hyviä sanoja. Jokin ääni valvottaa minua myös yöllä. Lopulta aamulla selviää että se on lintu, naakan poikanen, joka pitää pelastaa.

Väsymykseltäni en pysty enää nukkumaan. Seuraan naakkojen elämää ikkunasta, täällä vieraassa paikassa, joka on niin kodikas. Ja kotona oma naakka odottaa seinällä. Pian on kotimatka. Odottelen sitä.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Saman varjon alla



Me tuijotamme samaa varjoa, mutta näemme siinä eri asiat. Sinä näet muodon, minä värin.

Ymmärrän jos olenkin sinulle pettymys. Olen itsekkin itselleni taakka, saamattomuus, se jokin josta en jaksa puhua, mutta mitä ajattelen koko ajan.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Koskettamatta, syvältä

Raivokkaan ahneesti käyn tämän kesän kimppuun. Jostakin syystä tunnen että on aika ja sen, että ajalla on myös loppu. Ajatus saa melkein itkemään. Otan kaiken vastaan, kaiken. Antakaa elää.

Hetkellinen täyttymys, hulvahdus onnea. Mutta se muuttuukin kankeudeksi, ei-olemiseksi. Hän ei varmaankaan ollut se miksi minä luulin tai hän halusi olla, enkä minä ollut se, joksi hän minua luuli ja mikä minä halusin olla. Silti toivoisin että hän välittäisi minusta, koska olen sen tarpeessa, että joku välittäisi silloinkin kun minä en.

Kaikki se tapahtui koskettamatta ja tuntuu silti niin syvällä.


lauantai 5. kesäkuuta 2010

Hän odottaa pitkään

Elämisen sietämätön hitaus, sen hölmöys ja ikävä. Sydän oireilee huoltansa. Miten sekaisin voi välillä mennä ja silti olla kaikkein eniten onnellinen ja elossa.

Suo minulle hetki, vain tämä hetki

Ja niin kävi, että uskomattomuudestani kehittyi pikkuhiljaa toivo ja toivosta elämännälkä. Ja pystyin enää ajattelemaan vain sinua, sinua ja sinua.

Sinun pitää suoda anteeksi, että viipyessäni muualla, toisten luona, rakastaessani jotakuta muuta hetken, silloinkin se olit sinä. Heissä kaikissa oli jotain sinua ja minua, minua ja sinua.

En pysty enää muistamaan kasvojasi. Olitko sinä joku toinen, olinko minä joku muu. Olitko sinä todellinen ja minä vain mielikuvistusta. Olitko sinä minä? Kerro minulle.

Ja mikään tästä ei ole totta, muttei taruakaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Ne tunteet

Tunteakseen jotain on tunnettava. Minulla on viime päivinä ollut lukuisia eri tuntemuksia, sellaisia joita en oikein tunne edes omikseni, tai olen jo unohtanut ne. Myös jokin uusi tarmokkuus oman elämäni järjestelyyn on vallannut minut. On ihanaa luottaa itseensä. Olin jo unohtanut senkin.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kuolleessa hengessä

Mietitte varmaan mitä olen tehnyt viime aikoina? Me olimme matkalla. Kuljimme junalla halki Suomen, laivalla yli meren ja kävelimme jalkamme kipeiksi kaupungissa, jota rakastan. Se oli hyvä retki.

Nyt pidän sadetta syrjässä. Kuolleet ihmiset katsovat seinäkuvista. Olen minäkin joissakin niissä. Tulin tänne pakoon asioita joita en halua kohdata, koska jouduin taas välikappaleeksi ihmisten pahassaolossa. Se on väärin, se on kohtuutonta. Olen kostonhimoinen.

Lisäksi niitä seksiunia naisten ja miesten kanssa. Lopulta päädyn laiskasti ja passiivisesti Toisaalle. Siellä on tylsää. Joku 18-vuotias haluaisi minusta seksiseuraa. Minähän voisin olla hänen äiti. Tai ehkä juuri siksi.

Nyt tiedän miten haluan elää, mutten sitä, miten saavutan sen elämän. Minä uneksin, minä lennän, minä uneksin, minä raivoan.


a

lauantai 22. toukokuuta 2010

Joki ja virta

Ei joki vie, vaan virta. Jokikin on vain seisovaa vettä ilman liikettä. Se on huojuvaa, vellovaa, tummaa.

Kesän ensimmäinen siili oli jäänyt auton alle. Pienet jalat juoksivat elämään kuoleman.

Kevät, kesä, kuolema. Elä.

Tämä voi olla parasta minua. Enempään en kykene.


Sydän mustelmilla

Heräsin aamulla rintakipuisena. Sydämeni kohdalla on sinisenmusta mustelma. Outoa, sanoisin.

Kaikki kukkii voimalla. Kesän kasvaessa minä tunnen kuihtuvani. Ja silti olen mitä tuntevin. Ahdistus ja onnellisuus ovat loppujen lopuksi melkein sama asia, yhtä vaikeita kestää.

Todellisuudessa lopultakin kohtaamme toisemme. Kuolleitten miesrunoilijoitten jälkeen seuraavaksi parhaita ovat elävät miesrunoilijat. Minä toin oman kuolleen runoilijan tänään kotiin. Se on sänkyni vieressä, käden ulottuvilla, saatavilla.


sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kesän ensimmäinen ukkosmyrsky

Kaksi sielua,
toinen hyvyydelle, toinen pahuudelle.
Ja yö on, kuin ei olisi mitään,
muuta kuin tämä tihenevä pimeys.

Kaksi mieltä,
toinen kauneudelle, toinen rumuudelle.
Ja päivä on, kuin ei olisi mitään,
muuta kuin tämä avara tyhjyys.



----------
Lyön nauloja seinään, tyydytän estetiikan nälkääni.
Kun istun rappusilla, puhumme naapurin sedän kanssa enimmäkseen säästä.
Ja sitten tulee kesän ensimmäinen ukkosmyrsky.

Kaksi sielua

Menen nukkumaan vasta kun aamu jo alkaa sarastaa. Olen ollut taas ulkona, etsimässä. Harvassa on se jokin, joka koskettaa. Ja se tuoksu, miehen tuoksu puuttuu, se puhtaus minkä olen kerran aistinut. Voi mikä hölmö, mikä pelkuri olen ollut. Minussa on niin monta mieltä, monta sielua. Toinen niistä kaipaa sielun sekasortoa, toinen muuttumattomuutta.

torstai 13. toukokuuta 2010

Estoitta, antautuen

Olen aina pitänyt sen pojan tuoksusta, hän tuoksuu puhtaalle, saippualle.

Tänään tuli kesä. Vietimme sitä naisten seurassa, luonnollisestikin puhuen miehistä. Ja naisista. Minun ajatukseni välillä karkasivat, mutta oli hyvä olla siellä, muiden seurassa.

Ja ne unet. Viime yönä minä vihdoin antauduin, olin estoitta, avoinna. Jotakin on tapahtunut ja minä värisen sen edessä.

Vime aikoina

Viime aikoina olen nähnyt unta kaikesta siitä kipeästä joka minussa on. Unissani olen kertonut itselleni sen minkä olen sulkenut pois. Melkein en jaksa kestää sitä. Mutta on onneakin, on toivoa. Kaiken sen kipeän keskellä tunnen eläväni.

Maalaan silmät mustiksi. Minä menen.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Viemäri

Kaikenlaista paskaa sitä työnsä puolesta joutuu kuulemaan. Mutta sitähän asiakaspalvelijan työ on. Minulla vain sattuu olemaan viemäri aivan tukossa. Ei pitäisi tietenkään ottaa henkilökohtaisesti. Ei pitäisi ottaa ollenkaan. Tekee mieli huutaa.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Lämmin sana

Persoonattomia, tarkoituksettomia sanoja.
Ei-olemista, olemattomuutta, saavuttamattomuutta.

Kuulen koko ajan korvissani jyrinää, mutten löydä äänelle syytä.

Tuli on tänään ahne, sekään ei pidä tästä kosteudesta.
Savu menee maata pitkin.
Minua on sanottu selviytyjäksi, mutta mitä selviytymistä tässä on, tämähän on oikeaa elämää.

Sana on lämmin.
Sauna on nyt lämmin.

Taivaalla on tuhkaa

Taivaalla on ollut tuhkaa, mutta nyt sieltä sataa räntäistä ja rakeista lunta. Sisällä oleminen saa raivokkaaksi.

Näin unta eläimistä, jotka oli laitettu häkkeihin joissa ne pystyivät vain makaamaan sykkyrässä. Niillä oli sameat silmät, kuin kuolleilla kaloilla.

Kädessäni on haava josta vuotaa verta ja minä olen niin raivoissani, turhautunut. Kärsin kiltteydestäni, mitättömyydestäni. Mutta sellainen minä olen.

Kuuntelin tätä ihmisten kanssa, jotka rakastavat itsemurhaa. Minulle se on vain kaunis laulu.


lauantai 1. toukokuuta 2010

Huomennakin kai sataa

Aamut ovat toisinaan parhaita, joskus. On helpottavaa herätä aamuun, jossa ei ole mitään velvoitteita. Voi juoda vaikka kuohuviiniä suoraan pullosta ja unohtua omiin ajatuksiinsa.

Ulkona leijuu saippuakuplia. Hetkittäin tämä kaupunki tuntuu aivan tyhjältä, niin kuin minäkin.

Huomennakin kai sataa.


Järveltä tulee usvaa

Järveltä tulee usvaa. Usvan seassa on hahmo, se ei ole eläväinen. Vastaantulijat kysyvät olenko minä joku, mutten ole. Tänään lähes kaikki runot päättyivät kuolemaan.

Moni on lähtemässä jonnekin. Minulla ei ole sitä tarvetta, vähän edes muuttumiseen, enemmän muuttamiseen, muttei lähtöön.

Haluan hyviä loppuja.

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Antakaa elää

Se minun on pitänyt sanoa, etten ole kuullut mitään asunnonvälittäjästäni. Mieleni asuu jo veden äärellä, mutta en tiedä onko haaveeni edistynyt.

Tänään mielessä on iloa ja raskautta. Sitä mustuutta, mikä on tuttua ja turvallista.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Haurasmieli

Haurasmielistä.

Taivaalla on linnun jälkiä ja mielessä tahroja. Unessa oli mies, se josta pidän. Hieroin hänen penistään kunnes se oli jäykkä. Mutta sitten uneni muuttui. Unessa kaikki oli hyvin, mutta päivä muistuttaa että kaikki on sekaisin. Joku hämmnetää meitä isolla kauhalla.

Unenomaista. Sitä minä toivon. Ja sitä, ettei mikään kuitenkaan muuttuisi liikaa, sopivasti vain.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevät tekee kuopan rintaan

Yön aikana oli hävinnyt pihalta kaikki lumet. Peippo lauloi pihapuussa koko elämänsä riemusta. Kevät tuntuu samaan aikaan hyvältä ja pahalta, elinvoimaiselta ja kuolettavalta. Vahdimme kissan kanssa sorsapariskuntaa naapuripihalla. Miksiköhän ne siinä oli, en tiedä.

Kevät tekee kuopan rintaan. Annan taas itseäni pois, mutten ehkä saa itseäni täyteen. Olisi niin paljon unelmaa ja niin vähän totta.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Naakka

Taulu teki kodistani kodin. Se asettautui sänkyni yläpuolelle pastellin sävyissään. Siinä se nyt on lempeänä. Minulle tulee levollinen olo katsoessani sitä ja niin vain naakka katselee uteliaana takaisin.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Jokainen on

Saatan olla se miksi minua luullaan.
Itse uskon joskus ymmärtäväni
enimmäkseen en.

Olen varmaankin se miksi minua luullaan.
En vain tiedä miten minun pitäisi olla.

Jokainen voi olla
Jokainen on

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Enimmäkseen mehukeittoa

Aamu oli ja se oli harmaa ja ankea. Ehkä se tuhkapilvi peitti taivaan. Minä sättäsin yhden pojan kanssa aikani kuluksi. Monesti minä juttelen sen kanssa. Luulen että sekin tykkää siitä, vaikkei se koskaan itse aloita mitään juttuja.

Töiden jälkeen ahdoin itseni sovituskoppiin ja kauhistelin olemustani. Miksi olen näin lihava vaikka olen viikon syönyt enimmäkseen mehukeittoa? Vai siksikö juuri. Ostin itselleni melkein liian pienet housut. Ja olutta. Ei kai muuta tarvitse nyt jaksaa. Tänään rakastan itseäni kaikin tavoin, kaikesta huolimatta.

R.I.P Peter Steele "My soul's on fire"

"I can't believe I died last night - oh God I'm dead again
I can't believe I died last night - I'm fucking dead again"

torstai 15. huhtikuuta 2010

Aikaa unelmoida

Viime viikon lopulla Tauti kaatoi minut sänkypotilaaksi. Kävin oksentamassa keskussairaalan vessassa ja nukuin sitten pari vuorokautta kotona. Tauti oli loppujen lopuksi aivan miellyttävä, lukuunottamatta alun järjettömiä kipuja. Vietin vielä alkuviikon omatoimisessa kotiarestissa mahdollisten tartuntojen välttämiseksi.

Nukkuessani kotona, ehti aika jo kulkea harppauksia eteenpäin. On vaikea hahmottaa mitä kaikkea jäljellä olevassa ajassa pitäisi ehtiä tehdä. Jossakin välissä pitäisi unelmoidakin, käydä kaukana poissa ja tulla takaisin ja sitten onkin jo melkein aika jolloin ystävien kanssa pitäisi alkaa juhlia.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Kohtaamisia

Ostin tänään nukahtamislääkkeitä. Uni on ollut huonoa ja vähäistä, ikävä on tullut yöhöni. Kevät toi levottomuuden, tämän odotuksen.

Eilen oli mukavaa, niin töissä kuin illalla ihmisten parissa. Lopulta kävelin jossakin vaiheessa iltaa kotiin pienessä hiprakassa yksikseni naureskellen. Olo oli niin onnellinen että teki kipeää jättää se eiliseen.

Eikä kipu lopu, ei katoa. Vanha tuttuni löytyi vuosien jälkeen, sulkeutuneena, etäisenä. Tiesin että häneen sattuu, mutten voi häntä lähestyä ennen kuin hän haluaa. Ja tänään hän kertoi sen kipeän ja se on niin paljon liikaa hänelle. Minua itkettää myös, hänen vuokseen, meidän vuoksemme.

Anna meille vähän onnea, lämmintä kosketusta.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Yksi kerrallaan, vasemmalta oikealle

Mustat linnut lentävät yksi kerrallaan tien yli vasemmalta oikealle. Ja hetken päästä ne palaavat oikealta vasemmalle. En tiedä miksi niin. En tiedä minne ne lentävät tien oikealla puolella, mutta luulen tietäväni minne ne menevät vasemmalla puolella. Välillä ne raakkuvat. Koira kulkee kaikkien rapakoiden läpi, minä kierrän ne.

Yhdessä aamussa on monta lähtöä

Minulla on ollut jo kolmea aamua tänään. Ensimmäinen oli anivarhain kun laskin kissan ulos. Toinen oli se jossa veljeni lähti ärtyisenä länteen. Ja kolmannessa rehkin itseni väsyksiin lumitöissä. Nyt palelen ja olen voimaton. Mutta siltikin olen tyytyväisenä syrjässä kissan, koiran ja itseni kanssa. Illalla lämmitän saunan, jos enää jaksan.

Jotakin haluaisin sanoa tästä viikostakin, noin yhteenvetona, mutta en taida jaksaa muotoilla mitään. Tai sen että kevät on paskaa. Asiat tökkii, tulee väärinymmärryksiä ja törmäyksiä. Harmittaa, on kuuma ja sitten noita viisareitakin mennään siirtelemään, mistä seuraa melkoinen unirytmin sekoaminen.

Mutta nyt voin nukkua niin paljon kuin ehdin. Tuuli on jo aivan kesää ja rastaat lentelevät koivikossa. Lähden ulos höpöttämään kissalle ja koiralle.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Lokit

Olen katsonut kuvia itsestäni. Jokin niissä vaivaa minua. Sitten ymmärsin että koko olemukseni pyytää anteeksi olemassaoloaan, olen nöyrä. Minussa ei ole itsevarmuutta tai rohkeutta. Niissäkin kuvissa yritän olla olematon.

Ensimmäiset muuttolinnut ovat palanneet. Katsoimme ulkona kissan kanssa kuinka valkoiset lokit lensivät tummaa yötaivasta vasten.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Ei kokonaista elämää, vain puolikas

Mietin missä kaikki ovat olleet koko päivän. Olen tänään ollut liikaa itseni kanssa, puhunut mielikuvituspoikaystävälleni ja valunut alakuloon. Minun ongelmani on se, etten jaksa olla täällä läsnä, katoan aina Toisaalle, milloin minnekin, niin on ollut aina. Ei minusta ole olemaan täällä kokonaisena.

Ja mitä vastata ihmisille jotka kysyvät mitä minulle kuuluu? Ei mitään, koska minulle ei kuulu juuri mitään.

Lähden ulos vasta kun pimeä laskeutuu, koska en jaksa tätä harmaata loskapäivää. Ulkona oleminenkin saa minut vain enemmän ärtyneeksi. Kevät tekee minusta loskaa.

Ja mistä noita kaveripyyntöjä minulle tulee, miehiltä joita en edes tunne.

Ninan laulu

Jos osaisin laulaa, haluaisin tehdä sen niin kuin Nina.

Hyvä henki

Eilispäivä oli onnellinen ja täynnä kaveruutta. Mutta minä olin väsynyt ja nälkäinen ja tunsin itseni rumaksi. En ymmärtänyt miksi jotkut ihmiset katsoivat minua niin ja miksi hämmennyin joistakin katseista.

Miten hyvä että on viikonloppu. Kuinka ihana on lauantai, voi herätä yhdeksältä ja maata vielä kaksi tuntia uneksien rakkaudesta niin että se sattuu. Jotkut ihmiset saavat minutkin tuntemaan itseni hyväksi. Hellin sitä ajatusta.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Ei muistoja

En muista mitään viime yön unista. Mutta tämä päivä olisi kiva ottaa uudelleen aamusta saakka. Päivä jyräsi jotenkin yli ja kaiken täydensi auto, joka roiskautti kurat päälleni. Koko päivän jotakin oli minulla hukassa. Lopulta illalla löysin sen. Jotakin tästä päivästä päättyi siis hyvin.

Keltaisen vajan seinän vieressä on pala kesää. Kissa tykkää kävellä siinä, rahisevalla ruohikolla.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kaikkea paitsi oikeaa elämää

Tärkeintä kai olisi oppia tuntemaan oma kehonsa, koska sielunliikkeitään ei voi hallita. Mutta sen tunnistan, että kaipaisin taas etäisyyttä työhön, jotakin aivan muuta. En saa enää pidettyä mieltäni keveänä. Kaikenlaiset pienet säröt alkavat taas harmittamaan ja kasvamaan suuremmiksi. Ja kierre on taas valmis, raivo kasvaa.

Ja hetkittäin ei vain muista mitään, mitä olikaan tehnyt tänään, eilen, kuukausi sitten, vuosi sitten. On vain tyhjyyttä ja epämiellyttäviä tuntemuksia.

Unet, nekin ovat liian lyhyitä ja keveitä, unohtuneita. Mutta jotakin hyvää muistan niistä. Se liittyi välittämiseen, hyväksymiseen ja ystävyyteen.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Keväisin olo muuttuu pehmeäksi, pölyiseksi ja samalla äreäksi

Kevät aurinko tekee olosta kovin kummallisen. Mieli pehmenee ja hymyilee, mutta samalla on tavattoman pölyinen olo. Jotkut viime talvisten asioiden miettimiset ja kyselyt saavat aivan raivoisaksi. Todellakin haluan keskittyä vain tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. En hetkeäkään entiseen.

Käsi kipuilee. Tietenkin joku paikka pettää kun vauhtia pitäisi kiihdyttää. Naapuriin on muuten muutanut pitkätukka hippipoika. Se kyllä hymyilyttää.

(musiikkivideo Bob Wiseman)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Yö tulee lähelle

Yö saapuu luokseni. Se käy sänkyyni. Minä, kissa ja yö samassa sängyssä. Minä olen kaikkein ahtaimmalla, selkä seinää vasten.

Muistot tulee tummina, ahtaina mieleeni. Ne eivät ole hyviä asioita, mutta työnnän ne pois. Ruumis käy raskaana, mutta mieli ei vielä lepää.

Yöllä näen unta Lemmikistäni, tuosta mieltäni ilahduttavasta miehestä.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Sielu

Sielultaan haavoittuneet ihmiset ovat vaarallisia.
He puolustavat raivokkaasti rajojaan kaikelta,
joskus itseltäänkin.

Mutta sitten kun voimat loppuvat
ei ole enää mitään mitä jaksaisi suojella.

Jos kaikki on jo valunut pois
tai tullut yli,
onkin jo aivan tyhjä
ja kaikki mikä tulee liian lähelle,
hävittää rajat,
repii sielun kappaleiksi.

Kun sisin on jo kivettynyt
kaikki mikään tulee
jää
sinne sisälle
ikuisesti.

Tunnetko ketään joka ei
painuisi alas?

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Enimmäkseen puhumme säästä

Puhumme naapurin sedän kanssa enimmäkseen säästä ja kompostista. Näinä aikoina seuraamme kissan kanssa kuinka ruoho kasvaa. Ulkona on edelleen kylmä vaikka aurinko paistaa. Minun tekee tavattomasti mieli olutta.

Iltaisin minut valtaa taas outo mieli ja kaipailen seuraa Toisaalta. Erityisesti häntä, joka on päivisin mies ja öisin nainen. Menen sinne ja näen hänen olevan paikalla. En uskalla puhutella. Toivon hänen näkevän ja tekevän aloitteen. Niin ei ehkä koskaan käy.

Sehän se on outoa, kun nykyään kaikki tutun näköiset miehet ovat joko baarimikkoja tai portsareita. Enkä edes käy usein baareissa.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Simeon

Tyytymättömyys ja viha on mielessäni. Simeon, tuo pahanilmanlintu, joka tuo mukanaan aina epäilyksen siemenen, maleksii luonani. Sillä on taas jotain paskaa mielessään ja se tiputtelee totuuksiaan ajatuksiini. Se saa minut unohtamaan kaiken mitä minun piti muistaa.

Joku sentään oli muistanut ja huomannut että olen ollut poissa. Hän oli laittanut minulle viestiä ja kysyi olenko hävinnyt kokonaan. Vastasin tietenkin että olen.

Minusta tuntuu siltä että olen muuttunut taas näkymättömäksi.

Et tiedä

Sinä et tiedä että kirjoitan sinusta tänne. Olen piilottanut sinut sanoihin, rivien väleihin, pisteisiin. Tietäisitpä mitä kaikkea olen tehnyt, vain siksi, että olen kaivannut sinua elämääni. Sen vuoksi et tahtoisikaan minua. Piste.

Tänään minulla ei ollutkaan voimia mihinkään. Palelen. Odotan jonkun vanhan palaavan, koska nyt ei ole mitään.

Ihmisen kaltainen

Aamulla herätessäni tiesin etten muista hätänumeroa. Unessa minun olisi pitänyt soittaa poliisille. Mietin varttitunnin sängyssä numeroa, kunnes muistin. Sitten vasta nousin ylös. Siinä unessa istuin muuten limusiinin kyydissä. Olen nähnyt jo pari kertaa tänä vuonna unta limusiineista. Niitä on yleensä paljon ja istun yhden kyydissä. Joo, varmaankin jokin penissymboli.

Tummat tulppaanit ovat alkaneet pikkuhiljaa taipua ja avautua. Minullakin on avonainen olo. Odotan kesää, koska kesällä elämä tuntuu vasta alkavan. Se on tietysti aivan vääränlainen asenne. Ja niitä kirjoituksia iholla, niitä minä myös ajattelen.

Eilen yöllä minulle tuli sellainen olo, että haluaisin seurustella jonkun Riston kanssa. Kaikki tietämäni Ristot ovat muusikoita ja tosimukavan tuntuisia. Ilmoitelkaa jos tiedätte sellaisia Ristoja, jotka voisivat alkaa olla minun kanssa.

Minulla on vasta aamu. Nyt pitäisi alkaa johonkin.

Yössä

Tässä yössä oli paidattomia miehiä, mikä oli hyvin miellyttävää. Ja musiikkia joka oli raivokkaan ihanaa. Ajattelen millaista olisi piirtää tuollaiselle iholle sanoja ja kuvioita. Minä ajattelin ja en ajatellut ja tyhjyys täyttyi välillä ja kaikki hälveni, selveni ja kaikkosi taas.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Tummat tulppaanit

Maljakossa on tummia tulppaaneja ja seuraan ruohon kasvamista. Otan pienet iltapäiväkännit. Illalla täytyy vielä jaksaa monta tuntia ottaa vastaan musiikkia.

Tässä jokin aika sitten muistin että minulla on oma elämä jota voisin elää. Siellä Toisaalla oli ihmisiä muttei oikeaa elämää. Tämä on oikeaa elämää, muttei täällä ole ihmisiä. Toisaalla miehet halusivat minua ja kertoivat estoitta mitä halusivat ja tekisivät kanssani. Mutta täällä on vain tyhjyys. Ehkä joskus kerron taas niistä miehistä.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Voema

Päivät ovat pidenneet, mutta aika ei ole lisääntynyt. Kaikkein eniten juuri nyt haluaisin lukea ääneen jollekulle erästä lempikirjailijaani. Niin juuri, lukea ja keskustella, ihmetellä ja ihastella ääneen.

Kevät on alkanut virrata minussa. Ajatukset ovat jo tätä aikaa edellä. Jotakin täytyy tapahtua kohta. Jotakin hyvää ja kaunista.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Suojele minua

Suojele minua ajatuksiltani, niiltä joilla vahingoitan itseäni.
Suojele minua teoiltani, niiltä joilla satutan itseäni.
Suojele minua maailmalta joka vie minulta minut.

Vielä minä pyytäisin senkin, että antaisit minulle sellaisia mahdollisuuksia joihin osaan tarttua.

Muuta en voi luvata ja antaa, kuin tämän hajanaisen itseni.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ketä sinä rakastat

Selkeyttääkseni kaikkea, haluan huomauttaa että olen aina rakastanut kauniita poikia hyvin syvästi ja herkästi. He eivät kuitenkaan ole niin paljon rakastaneet minua. Rumat äijät minua ovat enimmäkseen naineet ja minä olen heidän sieluaan hoitanut, mutta se kaikkihan on ollut ihan turhaa läheisriippuvuutta. Kyllä minä kauniita poikia rakastan, jospa hekin joskus vielä minua. Sen yhden kauniin pojan lumosin kerran lemmenloitsullani. Täytyy keksiä uusi, yhtä tehokas loitsu.

Oikeasti haluaisin kysyä missä sinä olit koko illan? Oliko sinulla mukavaa, kaipasitko siellä jossakin ketään? Miksi en ole nähnyt sinua, miksi et koskaan ota minuun yhteyttä? Mutta joskus sinä vielä tulet, tunnen sen.

Aivan kevyesti mutta syvältä

Tällä viikolla olemme puhuneet paljon kuolemasta, ihan kevyeen sävyyn mutta myös pelottavan omakohtaisesti. Ja tietysti myös ihmissuhteista, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Myös hiljaisuutta on ollut, mykkyyttä, mistä en pidä. Minä poistin mykkyyden. Mykkyyshän on kuin kuolema: sinut vaietaan olemattomaksi. Syvävenyttelyä olen myös jatkanut, se sisäinen korsetti alkaa löytyä. Huomenna ajattelin mennä avantoon.

Sillä aikaa kun

Sillä aikaa kun kävelin kotiin, joku kirjoitti minulle runon. Tämä päivä oli mukava; naurua, auringonpaistetta, ystävyyttä ja runoutta. Nyt voi alkaa nukkumaan.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Runoilija on kuollut, runous elää!

Haikeutta tuntien tiedän, että minun pitäisi palauttaa rakastettava herra Runoilija takaisin kirjaston hyllyyn ja etsiä seuraava innoittajani. Olen mieleltäni jo kuitenkin valmis ja halukas uppoutumaan seuraaviin sanoihin. Sanat elää, runous elää, sanat valehtelevat, runous on totta.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Ja tämä rakkaus

Voin minä ihan hyvin, mieleltäni. Kehoni on vain raukea, sillä olen taas mielenvirkistymisen jälkeen alkanut rääkkäämään itseäni ja väsyn. Toisista minä olen huolestunut. Hetken aikaa kun maailma näyttäytyy ilona, tuleekin paha.

Minun odotus oli lyhyt. Suunnitelmani ensimmäinen osa toteutui, mutta toinen vaihe ei. Olin selvästikin tulkinnut asioita väärin. Voi minua, kuinka taas annoinkaan tunteiden viedä. Ei jää muuta kuin häpeä ja unohdus. Mutta elämä lienee turhan lyhyt näiden asioiden murehtimiseen. Vielä minulla on tämä rakkaus.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Älä kuihdu pois

Näihin aikoihin pitää muistaa ravita itseään kaikin tavoin, ettei kuihdu ja kuole pois ennen kesää.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Odotus

Niitä aikoja kun täytyy kuunnella monta päivää vain Tom Waitsia, suunnitella ja unelmoida, mutta olla siltikin saamatta mitään aikaan. Ja sitä ihmettelessä, kuinka vieraat ihmiset tulevat minulta kysymään myös facebookissa asioita, kun heillä on jokin hukassa. Näköjään toimin myös virtuaalisesti ihmisenä jota on helppoa lähestyä, kun he etsivät jotakin. Itsekin uskalsin olla rohkea ja lähestyä jotakuta. Nyt odotan ja odottavan aika on pitkä. Enimmäkseen kuitenkin haluaisin kantaa vain kaiken ulos ja polttaa. Se tuntuisi nyt jotenkin sopivan puhdistavalta rituaalilta. Sitä suunnitellessa, haaveillessa ja odottaessa..

lauantai 27. helmikuuta 2010

Se tunne

Alhaalla maan alla oli tummaan pukeutunutta kansaa. He olivat onnellisia ja hyväntuulisia. Tunsin olevani siellä kotona, omieni joukossa ja minäkin olin onnellinen. Kuitenkin tuntuu ettei tämä kaupunki halua minua ja kaikki tämä muu tuntuu vieraalta. Minä annan vain itseäni pois. Mutta tänäänkin jokin taitaa ajaa minut tuonne etsimään sitä katsetta, joka näkee minut.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Ohuen ohut, olematon

Joskus olo käy ohuen ohueksi, olemattomaksi, läpikuultavaksi, kuin pölyisen likaiseksi ja rasvatahraiseksi ikkunalasiksi. Ja siellä lasien välissä on kuolleita kärpäsiä, eikä kukaan halua pestä sitä ikkunaa.

torstai 25. helmikuuta 2010

Mutta minä en

Enimmäkseen paljon töitä, kymmenen, yhdentoista tunnin päiviä, ei omaa aikaa, muiden aikaa vaan. Entinen minäni olisi väsynyt ja raivoissaan. Nyt en oikeastaan ajattele mitään. Ne asiat ovat ja tapahtuvat tuolla jossain muualla.

Sitten joku tuntematon jostakin toisesta maasta laittaa facebookin kautta minulle viestin "hello my queen, my angel.." ja hän kertoo kuinka minut löytäessään hänen etsintänsä on päättynyt. Hän on löytänyt etsimänsä. Mutta minä en.

Monia ihmisiä, asioita ja sanoja jotka tekevät tämänkin päivän mukavaksi. Silti illan tullen sydämeeni tuli paha olla. Mutta ei se mitään. Päivät ovat pidentyneet, valo tihkuu kaiken läpi.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Älä sano mitään

En jaksa puhua, mutta kuuntelen mielelläni sydäntäni. Siellä on paljon rakkautta. Mitä minä tällä kaikella rakkaudella teen?

Tuttavani haluaa puhua kanssani. Hän haluaa puhua voinnistani. Minä taas en jaksa puhua enää siitä mitä minä koin, mitä tunsin ja miksi, en varsinkaan hänen kanssaan. Minä puhun tai en, mutta en hänen kanssaan. Hänen reaktionsa on ärsyttävä, aivan kuin olisin hullu. Niin, ei meillä ole mitään puhuttavaa.

Antaa tuulen tuulla, lumen sataa, veden virrata. Minä tunsin että täällä oli elämää. Ja olen nähnyt sinut.

Odotellessa

Soitan mummo-ystävälleni: "Sinäkö siellä, sinä? Tuletko sinä käymään?" Hän on hyvällä tuulella. Annan itsestäni tunnin pois. Silti epäilen aina virkistääkö käyntini oikeasti vai masentaako se loppujen lopuksi. Lähtö mummon luota tuntuu aina vaikealta. On kuitenkin hienoa että joku todellakin ilahtuu noin paljon soitostani.

Joku. Odotan itsekin jonkun soittoa. Ehkä hän jokupäivä soittaakin. Sinä päivänä olisin onnellinen. Sitä ja elämää odotellessa.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Ihmiset autoissa katsovat minua

Kadulla on koiran suuria pökäleitä, keltaista lunta ja värikkäitä karkkeja. Tänään en kadehdi jäällä kiitäviä luistelijoita. Aurinko häikäisee, pakkanen ahdistaa hengitystä ja saa silmät kyynelehtimään. Miten ihana talvi, oikea talvi. Missään muualla ei voisi olla niin hyvä kuin tässä ja nyt.

Hätistän omantuntoni kauemmaksi, se muistuttelee velvollisuuksista, mutta teen mieluummin tänään jotain mistä pidän. Mietin sitä, että kukaan ei oikeastaan tarvitse ketään ja kuitenkin tarvitsemme hyväksyntää toinen toisiltamme. Joskus jollakin pienelläkin asialla sen voi osoittaa, sen hyväksynnän.

Tänään hyväksyn itseltäni saamattomuuden. Mieluummin luen jotain.

torstai 18. helmikuuta 2010

Kaunis on päivä kulkea ja yöt ovat vihdoin lepoa

Vaikka kehoni kipeytyy ja kramppaa elämäniloani vastaan, kihelmöin silti voimaa. Nyt olen ollut onnellisempi kuin moniin aikoihin. Ainakin olen saavuttanut hetkellisen sielunrauhan. Olen ollut armollinen ja hellämielinen itselleni sekä rakastanut kaikkia puoliani. Täytyy siis mennä aivan alas asti että pystyy taas nousemaan ja hyväksymään sen, että olin hetken heikko.

Tänään oli hyvä ilma hengittää, kaunis taivas katsoa ja lumi hohtavan valkea. Raskas on silti ihmisen elää kauneudessa. Kaihoisa on elämä.