perjantai 28. tammikuuta 2011

Linnun mieli

Laitan sydämen vasten maailmaa, yritän tuntea sen sykkeen. Minun kipeän arka sydän sinun elämän rytmiäsi vasten. Minä haluan jonkun vahvan, joka kannattelisi nyt kun jalkani eivät enää kanna. Mieleni meni maan multaan minne ystävänikin, hänen jonka kanssa ajattelin elää niin paljon vanhemmaksi, niin kuin ystävät aina.

Minun kipeä sydän maailmaa vasten. Jokin on lähtenyt elämästä, mutta sen paikka on nyt sydämessä.







Mikä minulle tämän mielen
linnun mielen

lennähtämään

ja silti
kun lähden
niin ikävä on jättää nämä kaikki


eikä ilmaan
jälkeäkään
kertomaan
minne olen lentänyt
olenko olemassakaan ollut


Nils-Aslak Valkeapää, teoksesta Aurinko, Isäni

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kun tulppaanit kuolevat

Laitan käden vasten maailmaa, yritän tuntea sen, koska en tunne mitään. En tiedä mitä minun pitäisi tuntea. Minun tunnottomuus sinun tuntemuksiasi vasten. Ehkä en jaksa puhua niistä, en kuunnella. Olisi jo poissa tämä hetki, olisi jo joku toinen.

Kun tulppaanit kuolevat, ei kukaan kuule sitä. Terälehdet luopuvat toivosta, huokaisevat. Kukkien jälkeen jää vain maljakon tyhjä syli.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vasten maailmaa

Aivan niin, me puhuimme rakkaudesta kuoleman keskellä. Oli kuin kielletty sana olisi lausuttu väärässä paikassa. Painan korvan vasten maailmaa ja yritän kuunnella sen ajatuksia. Yritän kuulla aina toiselle puolelle saakka. Minun ajatukset vastaan sinun ajatukset. Monikaan asia ei ole nyt kauniisti. Olisi jo poissa tämä, olisi jo jotain muuta.


Tulppaanien aika

On taas se aika talvesta jolloin sielu tarvitsee tulppaaneja. Uhraan niitä talven taittamiseen. Kukat ovat tässä ajassa suuressa roolissa. Eilen mennessämme kaverin kanssa kukkakauppaan, tulimme siihen tulokseen että meistä on lopultakin tullut aikuisia. Emme ole koskaan ennen hoitaneet hautajaisiin liittyviä asioita itsenäisesti. Mutta nyt me sitten ostimme kukkia ystävän arkulle. Ehkä olisimme voineet odottaa vielä muutaman vuoden aikuisuutta.

Tälläkin viikolla opin jotakin uutta elämästä. Tulin siihen tulokseen että ystävät ovat suojattomia kuoleman ympärillä. Omaisten surua kunnioitetaan, mutta ystävien suru on unohdettu. Minulle on tullut puheluita joissa on haluttu tulla nokkimaan tiedonmurusia vainajasta. On unohdettu hienotunteisuus ja pahoittelut.

Eräänä päivänä sydän oli sitten pakahtua suruun. Oman suruni kestän, ystävienkin, mutta en määrääni enempää. Juuri silloin huomasin, että olin arjen enkelien ympäröimä. Minulla oli käsi johon tarttua, kun sydän ei kestänyt. Minulla oli vieras sinisilmäinen setä, joka pysäytti kadulla ja jutteli niin pitkään että lopulta hymyilin. Minulla oli ystävät jotka ottivat illalla yhteiseen sielunhoitoon ja ruokkivat. Tämä kaupunki on täynnä mitä ihanimpia naisia ja ystävyyttä. Kaiken tuon ilon koin yhden surullisen päivän aikana.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Päivä jälkeen sen

Yö oli syvä pimeys jonne laskeuduin. Sen katkaisi välillä viestit. En minä nähnyt mitään unia. Aamulla laitoin vielä muutaman suruviestin. Oikeastaan ihmettelen rauhallisuuttani, en minä enää murtunut, en itke kyynelten puroa. Saamani viesti oli jotain jonka jo jotenkin tiesin. Olen kuitenkin aina ollut tähän mennessä sitä mieltä, ettei kuolemaan voi valmistautua, mutta ehkä nyt otin roolikseni välittäjän, niinkuin Ystäväni omainen pyysi. Tunnen sen kunniatehtäväksi.

" Lunta on tullut lisää, maasta taivaaseen asti on valkoista sekasotkua, mutta tintit alkavat jo tapailla titityytä"

Tiedän myös olevani etuoikeutettu, sillä olin ollut kuoleman mukana, surrut pikkuhiljaa jo puoli vuotta. Olin ehtinyt murtua, itkeä lohduttomasti monet kerrat. Ymmärsin väistämättömän, tiesin sen olevan jo ihan iholla. Olen siis tässä läsnä heille, jotka surussa ja järkytyksessä kaipaavat  kuuntelijaa.




Kursivoitu teksti on lainaus viimeisestä viestistäni Ystävälleni, jota hän ei kuitenkaan ollut enää lukemassa.

tiistai 18. tammikuuta 2011

"Nuku tähti helmassa päivän."

Koko päivän olin jotenkin hidas ja kankea. Illalla töistä lähtiessäni suorastaan raahasin jalkojani eteenpäin. Minun oli pakko alkaa nukkumaan, kunnes heräsin joskus, enkä tiennyt hetkeen missä ajassa olin. Muistin ettei Ystävä ollut vielä vastannut aiemmin laittamaani viestiin. Sitten tulikin vastaus, mutta se olikin Ystävän omaiselta ja hän kertoi että Ystävä oli nukkunut pois tänään. Syyllisyyttä tuntien mietin mitä silloin tein. Saattoi jopa olla niin että olin juuri silloin hymyillyt ja nauranut, aivan samalla kun Ystäväni oli henkäissyt viimeisen heikon kerran.

Sitten tulikin kyyneleet.


Otsikon lainaus Eino Leinon runosta Hautalaulu


lauantai 15. tammikuuta 2011

Suden uni


Heräsin mielessäni vielä outo uni jossa oli susi. Se kuoli. En kai ole kertonut niistä keijukorteista, jossa kerrottiin että minun pitäisi tuntea turvallisuutta ja kauneutta. Unessa yritin ehkä päästä eroon peloistani, vaikka en itse sutta tappanut. Oikeasti minulla ei ole mitään susia vastaan. Kävelessäni kotiin kaupungista, minua itketti ihan muuten vaan. Olin katsonut oopperan, jossa Minnie kertoi antaneensa elämänsä parhaat vuodet kaupungin miehille. Se kai toi mieleeni eilisen, kun kävin entisessä kotikylässäni. Vietin siellä muutaman vuoden, elin ja annoin parhaat hetkeni sen kylän miehille. Eilen ikävöin sitä aikaa, itseäni. Kuulin, että ihmisen pitäisi kuvitella itselleen viisi vaihtoehtoista elämää ja elää niistä parhaimmat hetket. Se uneksuminen ei ole minulle vaikeaa, vain eläminen.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Vapaa päivästä

Tänään olen ollut melko välinpitämätön kuolemaa kohtaan. Olen pitänyt vapaata päivästä ja kaikesta. Menin kaupungille kuin turisti, istuin kahvilassa miehen kanssa ja ostin kolme runokirjaa. Päivättömyys sopisi minulle.



Minuahan ei haeta.
Minuahan ei haluta
Minuahan ei himoita. 


Minua ei kuunnella. Minulle ei hymyillä, kättäni ei tavoitella.

Minuahan ei etsitä.
Minua ei yritetä.
Minua ei.

Minuahan ei huvita,
ei huvita,
ei huvita. 


Suvi Ahola: Jos jättäisit minut

torstai 6. tammikuuta 2011

Loppiainen

Taas tulee se tunne, kuoleman tunne. Se ei jää enää iholle, vaan tulee minun sisälle, asettuu vatsaani, saa minut tärisemään. Se valuu jalkoihini, tekee niistä jäykät ja raskaat, saa minut kompuroimaan. Ei se ole ollut kaukana, vain jossakin käymässä. Menen ulos, haluan eksyttää sen tavarataloihin, alennusmyynteihin, venäläisten turistien mukaan.

Ehkä päivä oli harmaa koko ajan, siksi mietin jotain kaukaisempia. Palaan Hetkeen muutama syksy sitten. Istuimme Ystävän kanssa Baltian reunalla samettisessa yössä hotellin parvekkeella. Siitä illasta ei voinut ottaa kuvaa, koska sametista saa vain mustia kuvia. Kuuntelimme sirkkojen siritystä, tai oikeastaan vaan Ystäväni, joka väitti kuulevansa sellaista, minä en. Se oli levollinen ja iloinen hetki. Kerroin tämän muistoni viestissäni Ystävälle, en kertonut huolta tai surua. Kerroin ystävyydestä ja siitä kuinka hän on ajatuksissani.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Yön lävitse

Katsoin läpi yön elokuvia joiden päähenkilö on kuollut ja hän kuolee ruudulla yhä uudelleen ja uudelleen. Pidin verhot tiukasti kiinni. En nähnyt yhtään taivaalle leviävää välähdystä. Kissa arasteli pimeän ääniä, minä en kestänyt niitä. Miksi iloita, miksi toivoa parempaa? Miten mikään enää näin monen vuoden jälkeen muuttuisi paremmaksi?



En rakastanut silloin kun oli rakkautta
en elänyt silloin kun oli elämää

Runosta alkaa runo
joka päättyy
ihminen voi kuolla
mielen mustuuteen

vihdoin tulee hiljaista
uskallanko antautua unelle
voinko luottaa että yhä herään
onko silloinkin uusi päivä, ilta, yö
aamun ohi kuljen heräämättä

Kaunis poika,
laula minulle jotakin tästä ajasta