keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Päivä jälkeen sen

Yö oli syvä pimeys jonne laskeuduin. Sen katkaisi välillä viestit. En minä nähnyt mitään unia. Aamulla laitoin vielä muutaman suruviestin. Oikeastaan ihmettelen rauhallisuuttani, en minä enää murtunut, en itke kyynelten puroa. Saamani viesti oli jotain jonka jo jotenkin tiesin. Olen kuitenkin aina ollut tähän mennessä sitä mieltä, ettei kuolemaan voi valmistautua, mutta ehkä nyt otin roolikseni välittäjän, niinkuin Ystäväni omainen pyysi. Tunnen sen kunniatehtäväksi.

" Lunta on tullut lisää, maasta taivaaseen asti on valkoista sekasotkua, mutta tintit alkavat jo tapailla titityytä"

Tiedän myös olevani etuoikeutettu, sillä olin ollut kuoleman mukana, surrut pikkuhiljaa jo puoli vuotta. Olin ehtinyt murtua, itkeä lohduttomasti monet kerrat. Ymmärsin väistämättömän, tiesin sen olevan jo ihan iholla. Olen siis tässä läsnä heille, jotka surussa ja järkytyksessä kaipaavat  kuuntelijaa.




Kursivoitu teksti on lainaus viimeisestä viestistäni Ystävälleni, jota hän ei kuitenkaan ollut enää lukemassa.

Ei kommentteja: