tiistai 23. elokuuta 2016

Lisätty epätodellisuus


Näen unta, kuinka herään kello viisi aamulla ja huomaan heränneeni kello viisi aamulla. Herään kello viisi aamulla ja muistan nähneeni unta heräämisestäni sillä hetkellä. Luen unesta, joka myöhemmin muistoissani muuttuu omaksi unekseni, mutta muistan sen sitten olleen jonkun muun uni. Valve ja uni liukuvat. Ne ovat lisättyä epätodellisuutta. Syksyn eleet tuovat tähän kaikkeen armorikasta toivoa ja vireyttä. Toivotan haviset lehdet, harmaan taivaan ja ulisevat ikkunaluukut tervetulleiksi näille nurkille olemaan ja pysymään. Tämä kaikki kertoo kesän lopusta ja minun aikani täyttymisestä täältä. Ajatuksissani minä menen jo. 



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Aamuisin kaikki ajat ja paikat



Aamuisin kaikki ajat ja paikat sulautuvat toisiinsa, ne ovat yhtä samaa hetkeä. Teen tilannepäivityksen kurkistamalla verhojen välistä. Olen siis vieläkin Täällä, joskin henkisesti yhä vähemmän. Viime päivät olen sulatellut ajatusta, että Kaupunki ei ehkä halua minua takaisin. Olen alkanut suhtautua epävarmuuteen jopa kylmän rauhallisesti, enkä oikein tunnista itseäni tuosta tunteesta. Ehkä koko Matkani Pohjoiseen merkitys oli löytää jonkinlainen uusi vahvuus.

Tiedän varmasti vain sen, että minun on vaikea kohdata itseäni tämän kesän jälkeen.