lauantai 28. toukokuuta 2011

Jokainen kosketus jää iholle

Käki kukkuu jossakin täällä lähellä. Kuulen sen sisälle asti. Ulkona en viihdy, olen viluinen ja enimmäkseen vain nukun. Unissani näen miehiä jotka ovat rakastuneet minuun. Edes unessani en tohdi laskeutua heidän viereensä levolle, koska tiedän että iho muistaa joka kosketuksen ja jää kaipaamaan.

Olen kulkenut taas seuduilla jossa olen joskus asunut, muistanut hämärästi hetkiä. Menneisyys on ollut läsnä nykyisyydessä, vaikka en tunne enää menneiden aikojen minääni. Olen polvistunut haudalle laittamaan kukan vielä pehmeään multaan ja sydämeni on kärsinyt vieraan ihmisen läheisyydestä, hänen tunkeutumisestaan yksityiseen suruuni.

Jokainen askel vie kuitenkin eteenpäin, jokaisessa hetkessä on tulevaisuutta. En jätä sydäntäni tallottavaksi vieraille.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Pieniä loppuja

Maailmanloppu ei tullutkaan viime viikonloppuna, mutta yritämme sitä ensi vuonna uudestaan. Toki maanvyöryt, tulivuorenpurkaukset ja Petosella liikkuvat aseelliset miehet voisi tulkita lopun ajan merkeiksi. Olen kuitenkin pitkästä aikaa toiveikas ja luottavainen.

Kevät on. Kukat ja tämä kaikki vihreys. Kasveja joiden nimiä en enää muista. Ihmisiä joiden nimiä en enää muista. Paikkoja joissa muistan hämärästi käyneeni.

Eräänä päivänä löysin itselleni uuden kodin. Ennen kuin mikään uusi voi alkaa, on kaikki vanha saatettava loppuun. On pieniä loppuja ja uusia alkuja.