maanantai 31. elokuuta 2009

Kymmenen askelmaa

Samalla kun odottaa jonkun uuden ajan ratkaisevan kaikki vanhat pulmat, kaipaisi aikalisää, jolla ottaisi etäisyyttä kaikkeen. Samalla kun ikävöi vanhaa rikkinäistä mutta tuttua, haikailee toisaalle tuntemattoman perään. Ei kai ole hyvä jos nykyään tyytymättömyys, kiukku ja viha ovat jokapäiväisiä tuttuja.

Minun ovelleni on kymmenen porrasaskelmaa. Kaikki on silti täällä sisällä ja ulkona samalla tavalla, minun päässäni. Yritän opetella välinpitämättömyyttä, sellaista mitä miehet osaavat luonnostaan.

tiistai 25. elokuuta 2009

Puhu minulle

Viikonlopun nollaus oli lopulta onnistunut. Nukkuminen vessassa ja melkein vuorokauden vaaka-asennossa oleminen antaa lopultakin energiaa, kumma kyllä.

Mielenmurheet eivät ole kaikonneet, mutta osa niistä on hälvennyt. Olen taas olemassa, sillä he puhuvat minulle. He tekevät minusta olevaisen puheellaan, huomiollaan, katseellaan. He tekevät minusta naisen. Olen täällä. Miksi et puhuisi minulle?

Syksy tuoksuu jo omenoille.

lauantai 22. elokuuta 2009

Viha

Olen vihainen Cobainille siiitä, että hän on kuollut, ettei hän tee minulle enää sielunruokaa. Olen vihainen itselleni ja  maailmalle, siitä että on päiviä, ettei ole vain öitä.

Olen vihainen hänelle, ettei hän puhu minulle. Ja myös toiselle, joka ei lue viestiäni. Ja kolmannelle, hänelle joka on sielunkumppanini, ettei hän enää välitä minusta.

Olen vihainen kaikesta. Elämä, vitun elämä. Minä en jaksa sitä että olet varattu tai poissa. Olen nyt vihainen. Älä leiki kanssani. Minä vitut välitän.

Kissa on kissa

Kissa tietää miten olla kissa tilanteessa kuin tilanteessa. Minä en tiedä miten olla omassa elämässäni ja kodissani. Miten kaikista maailman asunnoista osasin valita sen, jonka naapuritalossa asuu menneisyyteni persoonallisuushäiriöinen kusipää?

Miten menin sanomaan sen, mitä ajattelen, vaikkei minun pitäisi sanoa niin, vaan kuten muut ajattelevat ja ajattelevat minun ajattelevan ja sanovan. Anteeksi, yritän ajatella mitä ajattelen.

Tämä päivä oli pilalla siitä hetkestä kun heräsin. Vain Joose voi lohduttaa, ja kuuntelen häntä hartaudella, sielunmusiikkiani.

It runs in the family

Oikeasti minua taas itkettäisi, kaikki ja ei mikään. Asuntoni on sekaisin, enkä jaksaisi mitään. Olen huono emäntä, en jaksa siivota, tiskata, laittaa asuntoani kauniiksi ja innostua sisustamisesta, en pidä ruuan laittamisesta tai suhtaudu intohimoisesti puutarhanhoitoon. En innostu emännöimään kutsuja ja lähtemään parien kanssa ravintolaan.

En seuraa urheilua tai realitysarjoja. Joskus en muista avata televisiota päiväkausiin. En pysty säästämään rahaa tai lopettamaan karkin syöntiä. Viina on minun vitsaukseni ja lohtuni. Hukkaan aikaani, elämääni ja mitä ilmeisemmin muidenkin aikaa.

En osaa ajaa autoa ja suhtaudun epäluuloisesti sähköisiin vempaimiin. En pysty laihduttamaan tai aloittamaan kaikkea alusta. Rakastun ihmisiin jotka eivät välitä minusta, mutta en pysty kohtaamaan oikeita ihmisiä. En saa aina aloittamiani asioita vietyä päätökseen. En jaksa olla vain täällä, vaan harhaudun Toisaalle.

Istun tässä ja katson ikkunan takana kulkevaa elämää. Ja sitten alan siivoamaan.

perjantai 21. elokuuta 2009

Värinää

Viikko ei ole ollut niin hauska kuin luulin, muttei ikäväkään. Minä en ole oikein jaksanut, en ole jaksanut olla mukana tässä ja nyt.

Ihmiset aiheuttavat ongelmia ja ongelmat ovat ihmisiä. Siellä missä on paljon ihmisiä, on paljon ongelmia.

Vaihtoehtoja tuntuu ilmaantuvan. Yritän reagoida niihin, jotenkin. Eivät ne oikeasti ole minulle tarkoitettuja, mutta ne muistuttavat että elämää on vielä ja minä voisin siihen joskus tarttua. Antakaa minulle mahdollisuus, niin minä hukkaan sen.

Hänen kanssaan me puhumme lähes päivittäin, jaamme elämäämme. Arkipäiväisyys laimentaa välillä kipinää. Vertaamme aikataulujamme ja tapaaminen tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta. Siinäkö se sitten oli? Haihtuiko kaikki siihen?

Hiivin hämärässä kissan kanssa ulkona. Jokin pieni hämärän lintu liikkuu pensaassa. Unohdan ympäriltäni kerrostalot ja jään ajatuksiini. Katsovatko kaikki sisällä olevat minua vai minä heitä sisällä olevia? Kaikki tarkkailevat minua, minäkin.

Minua paleltaa, tunnen itseni sairaaksi, mutta olen oikeasti alilämpöinen. Kissa on purrut käteni verille ja minä tuskastun, siihen mitä on ja siihen mitä ei ole.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Pisaroita

Päivät ovat aurinkoisia, mutta syksyinen viileys on jo täällä. Etsiskelen Käärmettä, mutta ei sitä näy. Syön kesän viimeiset mansikat pellosta. Ja yöt, ne ovat jo tummaa hiljaisuutta ja kaukaista koiran haukuntaa, mutta muuten yötä ei tahtoisi häiritä, tuntea vaan.

Puhumme sivulauseessa veljeni kanssa tulevaisuudessa. Että tämä kaikki voisi jäädä myös minulle. Olisiko tämä minun paikkani, enää? Minun välttämätön yksinäisyys, voisiko se loppua?

Sitten alkaa satamaan kovin pisaroin.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Aamulla

Teen lähtöä, olen jo ulkona. Kissa katsoo ikkunasta. Minua alkaa vähän itkettämään. Tekisi mieli mennä takaisin sisälle, ottaa kissa syliin, halata ja antaa suukko. Ja sanoa ettei minun ole pakko mennä töihin, voidaan olla koko päivä yhdessä ja tehdä jotain kivaa.

Meidän pitäisi asua maalla.

Mutta minä menen töihin. Olen jo rauhallisempi. Juttelemme Hänen kanssaan pitkin päivää. Halut, toiveet ja kaipaus tulevat möykyksi, minua vähän huimaa. Se tuntuu hyvältä.

tiistai 11. elokuuta 2009

Viistosti

Iltapäivisin sataa aina. Sitten tulee aurinko, alhaalta viistosti kurotellen, pehmeänä. On jo vähän uninen olo. Tekisi mieli kietoutua vilttiin ja olla horroksessa, miettien samalla mukavia.

Mietin hapuillen ja viipyillen poikaa jolla on vihreä paita. Me näemme ehkä joskus. Sitä minä ajattelen.

maanantai 10. elokuuta 2009

Aikoja, tapoja

Olen hiljaa kiukkuinen itselleni. Olen taas päättänyt kantaa kaikkea vittupaskaa pois, roskiin, kierrätykseen, pois minusta. Mutta päänsisäistä vittupaskaa ei koskaan saa pois. Hämmästyn miten juuri tänä kesänä, vähän ajan sisällä olen törmäillyt lähimenneisyyteni haamuihin. En halua heidän olevan olemassa, en enää. Tuntuu siltä etten voi pysähtyä, vaan minun on jatkettava matkaa. En ole turvassa.

Ihmettelen kotini läheltää löytyvää palanutta autoa (se vain oli yksi yö siihen tullut), pihalta löytyvää syksyisen purppuraiseksi värjäytynyttä kasvia, sekä itseäni, joka ei osaa enää hillitä tunteitaan, vaan tahtoo räjähtää.

Eniten ihmettelen sitä hiljaista muutosta, jota tuskin huomaa ja toisaalta sitä järkähtämättömyyttä tavoissa, joita ei osaa muuttaa. Miten sitä sopeutuu kaikkeen ja siltikin tietää ettei näin ole hyvä.

lauantai 8. elokuuta 2009

Joskus

Vihaan tätä säälittävää yritystä, joka on elämäni. Sitä että odotan ja odotan, parempaa hetkeä, sopivaa aikaa, oikeaa ihmistä. Hukattuja päiviä, hiljaisia aikoja, lupauksia ja pettymyksiä. Joskus minä rakastan, paljon ja pyyteettä, mutta itseäni en anna. En aina jaksa itseäni.

Joskus ja usein olen joku muu. Mutta en enää voi. Nyt yritän olla täällä, hetken ainakin.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Täällä

Lähdin pois Toisaalta. Jätin heidät kaikki, tosin ensin he olivat unohtaneet minut yksin toisensa jälkeen. Olin surullinen, sillä olin jakanut heidän ilonsa, surunsa ja arkensa. Missä he ovat silloin kun minä kaipaan heitä? Minä lähdin pois, jätin heidät. Paitsi yhden. Hänet minä otin tänne.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Pimeys

Suloinen ja pelottava. Kerro minulle.

Siitä rakkaudesta

Joku kysyi sitä taas, ihmetteli. Ja minä luin sen jostakin. Lainaan sitä: "En ole vapaa rakkauteen". Kuulostaa minustakin oudolta, mutta luulen että se voi olla toisinaan totta, jollekin. Tiedän että joku voisi minua rakastaa, mutta tunnen huijaavani. Haluaisin rakastaa tai olla rakastamatta ja päättää siitä itse. Minua itkettääkin taas, ilman mitään syytä. Tai ehkä juuri se, rakkaus.