sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Aamuja

Aamun lehti on luettu, kahvi juotu ja itkut itketty. Unet olivat poikkeuksellisen kiemuraisia. Isä oli unessa vielä elossa, mutta itki ja minulle soitti poika joka tykkäsi minusta. Tämä viikonloppu ei poikkea mitenkään viime viikkoisesta, mutta minne viikko siitä välistä katosi? Kaikkein arvokkainta on aika, mutta en hallitse sitä.

On sentään jotain muuttunut. Olen pikku hiljaa siirtymässä kuolleista miesrunoilijoista eläviin miesrunoilijoihin. Se on melko mullistava asia. Minun täytyisi varastaa itselleni aikaa ja mennä kirjastoon ahmimaan kaikkia niitä ohuita, mutta sanoja täynnä olevia runokirjoja.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Huudan, eikä kukaan kuule

Kotini on likainen, minä olen likainen. Voin huutaa eikä kukaan kuule. Voisiko joku välittää tästä hetkestä kanssani? Niin lyhyt kuin se onkin, on se yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin. Minä olen tyhjä, ei minulla ole ketään juuri nyt, vain äänet seuranani. Pyhyys on hävinnyt ja purppura vallannut kaikki värit. Etkö koskaan toivonut enempää elämältäsi? Haluatko tyytyä tähän?

Mitä sitten, jos? Entä sitten, kun? Minun täytyy varmaankin puhua Santasesta, koska aina toisinaan puhumme hänestä, lopulta hän tulee vastaan jostakin ja on hän joskus lausunut minulle sanojaan. Se joka on kuin minusta, on: .."Ja niin alkaa tämäkin uni jossa käyttäydyt kuin ihminen, joka on löytänyt epäilyttäviä piirteitä itsestään. Vihjeitä peritystä ahdasmielisyydestä, surkastumisesta joka vääjäämättä alkaa, unista jotka päättyvät levottomuuteen. Et kelpaa moneen. Katkonaisesti niin, vielä kerran alkaa tämäkin uni, sen piiloteltu häpeä ja hellät tunteet, hypnoosia muistuttaen alkaa tämäkin uni kuin.." (Eino Santanen, katkelma runosta Unelman maku, kirjasta Merihevonen kääntää kylkeään, Teos 2006)

Marras

En edelleenkään pysty kuuntelemaan oikein mitään muuta kuin klassistamusiikkia. Se soi pääni sisällä jo lähes taukoamatta, jopa illalla nukkumaan mennessäni. Ymmärsin että se on minun tapani laskeutua hiljalleen kuoleman kuukauden omaksi, sillä marras vaatii taustamusiikikseen juuri jotain klassista. Toivon kuitenkin ettei kuukausi vaadi uhrikseen ketään läheistäni, kuten kuusi vuotta sitten marraskuu vei minulta isäni.

Eilen näin seppeleen, joka kuvastaa minun elämääni. Se on upea, goottihenkisen kulttuurityöntekijän elämänseppele. Luulen kuitenkin että lopulta itken. Tässäkö minun pieni surkea elämä oli? Pienin iloin, suurin suruin, ahdingossa? Seuranani kissa, olut, radio Rondo ja verililjapuun lehti? Kyllä, se on tässä. En pystynyt parempaan.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Minä kävelin

Minä kävelin rantaa pitkin pimeän tullen. Hiekkakentälle oli rakennettu jo jääkiekkokaukalon laidat. Minä ja Ystäväni olemme käyneet kerran talvessa luistelemassa kaukalon reunoilla ja katselleet jääkiekkoa pelaavia poikia. Olemme kuvitelleet että pojista söpöimmät olisivat meidän poikakavereita. Joskus olemme käyneet myös järven jäällä luistelemassa. Minä olen aina luistellut nopeammin ja jaksanut paremmin. Olen pysähtynyt odottamaan Ystävää.

Kesäisin olemme istuneet monet illat tuolla niemellä, kalliolla istuen, tuijotellen hypnoottisesti vettä, laskien montako poikasta sorsaemoilla on mukanaan. Olemme puhuneet miehistä menneisyydessä ja niistä, jotka haluaisimme.

Nyt Ystävä kerää voimia sairaalassa ja käyn katsomassa häntä siellä. Ja niin me puhumme menneistä, tulevista ja tästä kaikesta nyt. Näitä kaikkia mietin kun kävelin tässä illassa pimeän ja valon rajoilla. Ehkä ensi talvenakin pääsee järven jäälle luistelemaan.

Maria Magdalenan rukous

Olen tänä vuonna ostanut enemmän kirjoja kuin koskaan elämässäni. Yksi tämän viikon kirjaostoksista oli alennuksessa ollut uniavain. Nukun nyt se sänkyni vieressä, jotta voisin heti aamun tullen tarkistaa mitä pääni sisällä liikkuu. Toistaiseksi en ole muistanut yhtään unta, vain pätkiä sieltä täältä, mutta en ole löytänyt kirjasta kyseisistä asioista mitään mainintaa. Näen ilmeisesti hyvin omalaatuisia unia. Lopulta löydän jonkin yleismaailmallisen tulkinnan: "elämäsi on muutoksen tilassa".

Pieniä suuria muutoksia elämässä tapahtuu. Tällä viikolla kohtaamani ihminen sai minut pieneen pyhään tilaan, sillä jotkut ihmiset vain ovat niin hyviä. Haluan jatkaa tuota kokemaani mahdollisimman pitkään, niinpä en pysty tällä hetkellä kuuntelemaan mitään muuta kuin klassista musiikkia, se on tarpeeksi ylevää, kaunista ja pyhää minun kokemukselle.

Äsken kuulin bysanttilaisen sävelmän, Maria Magdalenan rukouksen. Juuri jokin tuollainen vaikerrus minunkin sisälläni horjuu. Osaisinpa soittaa jotakin soitinta. Juuri nyt haluaisin puhaltaa vaikka huilua niin kauan kunnes ilma loppuisi, keuhkot tuntuisivat repeävän, mutta minä olisin soittanut ilmoille rukoukseni.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Se mikä on

Se mikä on, on
Se mikä on
on
se

Vain se että näkee ja tuntee, tekee toden.
Käännän kasvojani sinun puoleen,
kunpa katsoisit minua,
tekisit minusta totta.

Se mikä on, on sanat
se mikä koskettaa minua,
ovat sanat,
jotka ovat kuin minun sanani itselleni.

Olen kaivannut itseäni, omaa hetkeäni
Sitä että olen

perjantai 22. lokakuuta 2010

Sana ikävä

Olen ollut vajaa, vajaa sanoista. Olen etsinyt niitä kirjakaupoista, ohuita pieniä kirjoja, joissa on vähän sanoja, mutta jotka tuntuvat eniten. Ne kirjat jäävät melkein huomaamata, mutta niissä on koskettavimmat sanat. Ja olen löytänyt.

torstai 21. lokakuuta 2010

Nyt nukkuu toinen, toinen valvoo

Vietimme sen pojan kanssa muutaman yhteisen tunnin. Ehdimme puhua kaikesta, kuten työstä, kuolemasta, syksystä. Kaikesta. Hän puhui välillä niillä sanoilla, niitä ajatuksia joita minäkin olin ajatellut. Hän sanoi välillä siten kuin minäkin olisin sanonut. Tiesin olevani onnekas saadessani ne hetket itselleni ja samalla tiesin miten paljosta jäin paitsi.

Näin tulee onni elämääni hetkeksi, kauniisti koskettaen, painaen käden olkapäälleni. Näin tulee elämä hetkeksi, painaa käden olkapäälleni, onnellisesti pilkahtaen ja poistuu.

Nyt nukkuu joku toinen, vierellään lämmin läheisyys. Nyt valvon minä kasvot jähmeänä, liian tyhjänä, liian täynnä, sanoja kaivaten.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Lumenvalkea

Lumi toi valoa, se toi esille syksyn aivan uudestaan, värilliset lehdet lunta vasten. Kaikki on kuulasta ja hohtavaa.

Ystävä käy läpikuultavammaksi, hauraammaksi. Hänen seurassaan tuntuu kuitenkin voima, enkä haluaisi luopua siitä tai hänen seurastaan.

Miten maailma voi jatkaa elämistään, miten kaikki tuntuvat tietävän miten olla tuolla.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Aika on voimallinen

Viime aikoina olen miettinyt aikaa hyvinkin voimallisesti. Vaikka vietänkin tätä ikuisuutta, eli minulle suotua hetkellistä aikaa yksin, on oma aika mitä tärkein. En halua antaa aikaani, haluan jakaa sen omasta tahdostani. Minun aikaani ei saa riistää kukaan muu. Vaikka ajoittain vihaankin itseäni, niin monesti ikävöin omaa, rikkumatonta rauhallista hetkeä itseni kanssa.



Otsikon lainaus on näin Aleksis Kiven ja Suomalaisuuden Kirjallisuuden päivänä luonnollisestikin Kiven, kirjasta Aleksis Kiven ajatuksia, 1947, Kustannus ja Kauppa Oy, Helsinki. Olen saanut kirjan perintönä isotädiltäni, joka vietti elämänsä yksin, mutta onnellisena. Niin minä haluaisin olla kuin tätini, jota niin vähän tunsin.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Olen yksi, joka on

Ei ole päivä eikä yö. On vain jokin aika.
Hetket eivät säily, eivät pysy, vaikka jotkut ovat liian kauniita unohdettaviksi.
On ihmisiä, kasvoja, asioita joita en halua nähdä. En halua nähdä itseäni.
Musiikki viiltää joskus liian syvältä, voi olla etten enää parane. Olen silti enemmän kuin koskaan.
Olen yksi, joka on.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Elämän värit

Aamuisen työpalaverin piti olla rutiininomainen, jossa minä olen vain läsnä. Se suisti minut kuitenkin johonkin kaaoksen tilaan, vei kaiken energiani. Tuntui kuin olisin kokenut jotakin järkyttävää. Jokin alitajuntaan jätetty palasi mieleeni.

Vapisin ja värisin sisäisesti. Mutta päivän lopuksi minun täytyi tulla esiin itsenäni, kertoa vieraille ihmisille elämästäni, mieltymyksistäni. Kerron nyt sen kaiken tässäkin.

Muoto: ympyrä
Värit: musta, violetti, hopea, tumman punainen ja valkea

Tässä olen ja yritän koota itseni huomiseen.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Kauppalista

Kauppalistassani luki maitoa, leipää ja putkimies. Putkimieshylly oli tyhjä, ilmeisesti muutkin naiset ovat olleet juuri nyt putkimiehen tarpeessa. Ikävä ja tyly maanantai on ollut muutenkin, kuinkas muuten, kun kyseessä on maanantai. Turhauma on päivän kuumasana. Minulla on uusi suunnitelma pakomatkaksi. Haaveilen sitä mieluiten, kuin elän tässä todellisuudessa. Otan karttakirjan käteeni ja aloitan matkan.