sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Tässä kaupungissa

Jostakin se vain välähti mieleeni: olen asunut tässä kaupungissa jo 20 vuotta. Alan ymmärtää miksi elän nyt vaikeita kasvukipuja. Olisi niin paljon helpompaa tietää että minun paikkani on täällä ja tämä on minun työni, sillä minä pärjään. Sen sijaan Huoli ja Murhe käyvät tämän tästä kulmieni välissä, enkä pysty lopettamaan oman paikkani etsimistä.

Huolta ja Murhetta en pysty täysin karkottamaan, mutta käyn kovilla keinoilla väsymystä vastaan. Ostan monivitamiineja, tulppaaneja ja chia-siemeniä. Hämmentävää kyllä, melkein välittömästi voima alkaa säteillä jostakin pallean seudulta ympäri kehoa, mutta kestää muutaman päivän ennen kuin se pääsee rasvakerroksen läpi iholle saakka. Sitten iho alkaa muistaa ja näen unta rakkaudesta. Vaalin sitä muistoa koko päivän.
 





keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maaliskuu aukaisee taivaan


Jotkut ihmiset heräilevät talven kourista vasta nyt, kun maaliskuu aukaisee taivaalle paikan auringolle. Minä räpistelen silmiäni kadun varjoisalta puolelta. En pidä siitä kuinka vieraitten ihmisten varjot kohtaavat minun varjoni. Tervehdin taivasta, mutta valo vain musertaa minut tomuksi ja olen käsittämättömän väsynyt.

Sähköpostini tuntuu tietävän mikä minua vaivaa ja se vihjailee: "Paljonko ihminen tarvitsee seksiä? Älä turhaan pelkää synkkiä hetkiä." En todellakaan jaksa nyt tarttua sen ehdotuksiin.

Teen pintapuolista hengitystä ja muserrun. Joskus vain täytyy olla lohduton, vaikka vain siitä että on jo maaliskuu.