keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Myrskyn väsyttämä

Myrsky väsytti sen joka oli ollut täällä aina. Oksaakaan se ei ollut taittanut pihan pyhästä pihlajasta, petäjäkin seisoi komeana hievahtamatta. Mutta entisen lehmihaan näreistä toisen se oli kaatanut, sisuksiltaan jo lahon raunioita vartioineen kuusen. Monet hiehot olivat siihen sarviaan hieroneet, makoilleet sen katveessa. Komeasti se oli näiden tiluksien maita hallinnut. Minä en olisi siihen tohtinut koskea, en sellaiseen joka on täällä aina ollut. Kun me olemme täältä lähteneet, jää vain pihapuiden muistot menneestä elämästä.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Mökin akka ja kissa

Monen huonosti nukutun yön jälkeen tulevat painajaiset. Sieluni lennähtää irti katon rajaan, yritän äänettömänä ja sanattomana huutaa varoitusta. En tiedä mikä tuo nimetön uhka ja pelko on, mistä haluaisin varoittaa. Kuulen oman pelosta katkonaisen hengitykseni. Yö täällä on niin musta ja tuntematon.

Päivällä mieleni lepää. Lämmitän uunin, lämmitän saunan, kuuntelen enkelten lauluja vanhasta maailmasta. Minun sieluni on viisisataa vuotta vanha, nämä enkelit tulevat sieltä asti. Tässä maailmassa olemme vain me, mökin akka ja kissa, lintulaudan linnut ja orava. Ja minun renesanssisieluni.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Yhdyntä

Hitaasti päihdyn  lahjaksi saamastani väkevästä viinistä. Samaan aikaan olen tyytyväinen ja yhtälailla, jos ajatukseni ehtivät harhautua, olen pettynyt, lyöty ja vihainen. Samaan aikaan haluaisin olla tässä ja muualla, poissa ja läsnä. Rinnassa tuntuu ahdistus, on vaikea muistaa milloin, miten ja missä kaikki tapahtui. Oliko kaikki totta vai kuvitelmaani. Mutta kaiken kaikkiaan olen onnekas.

"Mutta he eivät puhu. Ja siksi he eivät myöskään ymmärrä, että aina ja kaikkialla on olemassa tämä variaatio, kuolemaa uhmaten vuoteessa lojuvat mies ja nainen. He menettävät mahdollisuuden luopua ainutlaatuisesta harhasta, ja siten he menettävät mahdollisuuden heittää menemään tympeä yksinäisyytensä ja muuttaa toistensa heräävään iloon asumaan." Sahlberg, Asko. 2005. Yhdyntä. WSOY:  Juva.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Ehkä vasta kevät löytää minut

Huomioita eräästä päivästä.

Minun hiukseni leikkaa Svetlana. Pidän hänen hiljaisuudesta ja pehmeistä käsistä.

Myöhemmin menen alas pimeään. Miehet tuijottavat hiljaa ja hartaina tummasti laulavaa naista. Haistan oluen ja Jaloviinan. Olen se jonka pöytään tyhjät lasit lasketaan.

Sitten tulee Hän, minun sielunhoitajani, väkevämpänä kuin koskaan. Hän huojentaa minun kipuilevaa sydäntäni, ahdistavia keuhkojani. Hänen sanansa minun sielussani. 

Kotimatkalla minun tummani peittyy valkeisiin hiutaleisiin. Näen lumihiutaleiden villinä kiitävät varjot. Olisi helppoa jäädä tähän makaamaan, antaa valkeuden peittää minun mustuuteni. Ehkä vasta kevät löytäisi minut.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Ystävät menneet jo edeltä

Yöllä: uni jossa mies kiihkeänä suutelee minua. Mutta sitten tulee sota, menen metsään piiloon, pelkään ja odotan ilmaiskua joka tuhoaa kotini. 

Kello 11: herään ja mietin tunnin ajan mahdollisuutta nousta ylös sängystä.

Kello 12: nousen ja tiedän melkein menettäneeni päivän.

Kello 15: on jo pimeää. Maailma katoaa enkä uskalla mennä valon ulkopuolelle. 

Kello 18: käyn K-lähikaupassa ja himoitsen kauppiasta.

Kello 20: Mozart! Mozart! Se soi nykyään herkeämättä mielessäni. Mozartilla on syynsä ja yritän ymmärtää sen.
  
Mozart: Requiem - Lacrimosa
 

maanantai 21. marraskuuta 2011

Yön tummat muistot

Vilu tahtoo pyrkiä iholta sisimpään asti. Keskityn ihon muistiin, miehen käden kosketukseen olkapäälläni. Muisto kosketuksesta kuumottaa vielä päivien jälkeen. Annan iholle pitkän muiston, annan lämmön levitä, annan ajatukselle vapauden. Hänelle olisin sallinut kaiken, olisipa hän järkyttänyt maailmani ja rakentanut sen uudelleen.

Pimeydessä muistan paremmin. Muistan uneni, muistan varjoissa näkemäni kasvot. Kuka hän oli?

Musiikkia muistoille: Tom Waits "I Hope I Don't Fall In Love With You"

lauantai 12. marraskuuta 2011

Hämärän rajamailla

Harmaaseen taivaaseen alkaa pikkuhiljaa ilmestyä pilkahdus sinistä. Tänään en halua tehdä mitään. En mene harmaaseen päivään, ehkä vasta pimeyteen jos sinnekään. Jostakin ilmestyy taas maisemaa häivyttävää usvaa ja kaikki on niinkuin ennenkin. Elämä on asettunut turvalliseen surumielisyyteen jossa on ripaus kaipausta ja odotusta. Hoidatan sielua musiikilla joka ehkä kertoo minusta. Minä olen uneksija ja sinä unta. Silti hetkittäin tunnen kihelmöivän todellisuuden häivähdyksen, melkein läsnäolon.

Musiikkia hämärän rajamaille: Neil Young Like a Hurricane

Sanoja hämärään:

Toinen minäsi on aina pahoillaan puolestasi. 
Mutta toinen minäsi kasvaa surusta; siispä
kaikki on hyvin. 

 - Kahlil Gibran-

torstai 10. marraskuuta 2011

Huurteiset marraskuun aamut

Jo muutaman päivän ajan kävellessäni matkantekoa on tahdittanut ja keinuttanut Ravelin Bolero. Siinä kulkiessani olen ajatellut hieman perhosia, jonkin verran junamatkoja ja paljon sietämättömyyttäni omaan keskeneräisyyteen. Harhaisesti uskon hiljaisuuden enteilevän aina jotakin huonoa, sitä että olen muuttunut näkymättömäksi, minua ei hyväksytä tai oteta vakavasti. En jaksa odottaa, mutta keskityn keinuntaan ja hyräilyyn.


maanantai 7. marraskuuta 2011

Matkakertomuksia

Kuvittelen pimeässä maisemia jotka vilahtelevat junan ikkunan takana. Olen ollut etsimässä akateemista minääni ja palaan riemuisana takaisin. Siellä toisaalla tunnen olevani kaltaisteni kanssa. Siellä toisaalla rakennan itselleni uutta minuutta. Samoilla seuduilla oli vielä muutama päivä sitten ollut australialainen poika etsimässä itselleen vaimoa. Me emme koskaan tavanneet. Kävelin kuitenkin katseeseen jonka tulkitsin nälkäiseksi ja kiinnostuneeksi. Koko junamatkan palasin siihen ja tunsin lanteillani hivelevät hyväilyt, kuvittelin kohtaamisen. Jossakin joku aina etsii jotakuta ja jossakin tapahtuu aina kohtaamisia.


Musiikkia matkustavaisille: Matti Johannes Koivu "Kuulin junien puhuvan"

perjantai 4. marraskuuta 2011

Öisin perhonen

On kai selvää että minä olen se raskasliikkeinen menninkäinen, hän joka öisin tallustaa ja katselee silmät kirvellen valoa, pois häipyviä päiviä. Päivät ovat minulle unta ja varjoja, yöt hetkiä jolloin olen perhonen, se joka lepattaa lasin takana, etsiytyen valon rajalle, tietäen etten kuulu tänne enkä toiselle puolelle.

Ja tämä musiikki, tämä joka saattaa minut henkeäni haukkoen kohti kirkkautta.

J. S. Bach: Messe in b-moll, Kyrie

maanantai 31. lokakuuta 2011

En enää koskaan ikinä

Miten outo viikonloppu, miten epätavallisia kohtaamisia, mitä väärinymmärryksiä, miten paljon häpeää. Yhdessä hetkessä elämä, kuolema, menneisyys ja nykyisyys. Miten monta kertaa kaikki on jätettävä ja jälleen kerran kohdattava uudelleen.

Taas uudelleen ja uudelleen huomaan mikä pettymys itselleni olenkaan, en minä kuulu tänne, en halua olla täällä. Ja samaan aikaan minulla on mahdollisuus lähteä, enkä siltikään pysty vielä.


Musiikkia sielun ikävään: 



lauantai 22. lokakuuta 2011

Pajun viimeinen lehti

Pajun viimeinen lehti havisee lohduttomana ja peloissaan. Se ei haluaisi irrota, luovuttaa, ei jättää kotipuutaan. Yöllä olen kuulevinani ulkoa tukahtunutta naisen huutoa ja vaikerrusta. Se ei ole ihmisestä, se on luonto joka vaikertaa. Täällä syrjässä tunnen kuinka yö on täynnä elämää jota en voi nähdä, tunnen vain. Joskus kuolema kulkee näillä seuduilla ja tunnen kuinka se tulee yöllä hengittämään kylmästi kasvoilleni. Pyydän nöyrästi sitä jatkamaan matkaa, säästämään tämän talon asukkaat vielä tämänkin kerran.

Syksyn ensimmäiset räntäsateet valaisevat mieleni. Talven lapsena nautin ensimmäisistä hetkistä ja vihaan viimeisiä. Mutta nyt edessä on monta kokematonta hetkeä johon voi tarttua.

Musiikkia pimeään aikaan: Eppu Normaali "Pimeyden tango"

lauantai 15. lokakuuta 2011

Elämän pituinen matka

Yskin taas vähän lisää ja jatkan ajatusteni matkaa. Elämä on, tuo kipeän ihana asia, tutustumismatka omaan sisinpään ihmisyyden lähteille. Vaikeinta on lähteminen ja sen jälkeen hyväksyä se mitä kohtaa siellä. Ehkä silloin, kun huomaa olevansa tyytymätön siihen yhteisöön jossa on osana, se ei olekaan yhteisön vika, vaan tyytymättömyys heijastuu omasta muutoksesta ja siitä ettei enää sopeudu ympäristöön. On siis jatkettava matkaa, löydettävä oma paikkansa.

Haluan löytää sen paikan jossa ihmisten silmistä kuvastuu välittäminen, ilo, hellyys. Etsin lempeitä käsiä ja hyväilyjä, ystävällisyyttä. Laitan Jimin laulamaan ja hän kysyy "Who do you love now?"

Taustamusiikkia matkalla: Kansas "Dust In The Wind"
Musiikkia elämän kiimaan: The Doors: "Who do you love"
Musiikkia epäuskoisille: The Doors: "Shaman's Blues"

perjantai 14. lokakuuta 2011

Musiikkia rakastavaisille

Kaikessa hiljaisuudessa, ylhäisessä yksinäisyydessäni, jaksan loputtomasti ajatella itseäni. Olen tullut siihen tulokseen että osaan olla oikeamielisyydessäni jopa julma, mutta lopulta olen kuitenkin hyvä ihminen. Jos joskus unohdan asian, muistan sen katsellessani erästä taulua seinälläni,  ja sitä kuinka 70-vuotias taulun maalannut taiteilijaherra kertoi sen minulle kättäni lujasti puristaen: "minulla on sellainen aisti, minä tiedän että olet hyvä ihminen". Sellaiset taiteilijaherrat eivät voi olla väärässä.

Mutta hyvyyttäni ei ole vielä palkittu, se mitätöidään mielipahalla. Kuten eilen kun avustin yönkähmässä vanhan juopon oikealle kadulle, hän totesi kiitoksen sijaan että olen lihava.

Painajaiset ovat ehkä jo loppuneet. Toivoisin että tulisi taas onnelllisia, huolettomia aikoja. Haluaisin vielä kerran avata sydämeni, vain yhden kerran vielä rakastaa. Ja silloin kuunnellessani rakkauslauluja tietäisin että ne kaikki kertovat minusta ja rakkaastani.

Musiikkia rakastavaisille: John Denver "Annie's Song"
Musiikkia sielun epäharmoniaan: Nirvana "Oh, Me"

maanantai 10. lokakuuta 2011

Silloin kun olin idässä

Siitä lähtien kun kävin idässä, olen ollut hieman kipeä. Siellä ei ollut lämpöä ja me palelimme. Vilu jäi iholle, niin kuin lämmön ja läheisyyden kaipuu. Katselen nälkäisinä miehiä. Myös kuvat herättävät minussa kaipuun, haluan kauneutta ympärilleni ja kun näen tyhjän lavan, mieleni alkaa täyttää sen tanssin liikkeellä.

Yritän huuhdella kivun kurkustani ja epäilykset mielestäni. Kun mies lähettää minulle sähköpostin, suljen silmäni ja ajattelen hänet lähelleni. Ihoani kihelmöi. Tiedän että se olisi hyvää ja kaunista. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Linnuista

Syksyn viileä ilma on minulle mielenrauhaa. Kaupungin yllä on naakkojen lento, mustia siiven iskuja ilma täynnä. Mielen mustuus alkaa taas hetkeksi väistyä. Näin eilen elokuvissa kaupungin jossa tiesin olevani joku päivä. On kuin heräisin uuteen elämään.


Linnuista olisimme voineet oppia
että vapautta ei ole.
Mutta tavoittelemme tuulta. 
Sitä me tavoittelemme. 
- Pentti Saarikoski -

perjantai 23. syyskuuta 2011

Carmen

Carmen saa minut itkemään. Kuinka itserakas ihminen hän olikaan. Mutta on meissä jotakin samaakin, itsepäinen ajatus siitä jollet sinä rakasta minua, minä rakastan sinua.

Joskus puiden takaa näen satamasta asti ilotulitukset. Muuten on vain tämä asunto ja rappukäytävästä kuuluvat äänet, pahoinvointiset päivät, painajaisunet, heikotus ja turhauma. Joskus itken kuolleita ja tulevia kuolemia. Kuitenkin tiedän nyt enemmän kuin moneen vuoteen siitä mitä minä tulen tekemään vuoden ja sitä seuraavankin. Hetken ajan voima virtaa taas minuun. Minä tiedän. Minä pystyn ja kykenen.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Kaunis

Aloitin viikonlopun sellohevillä niin että selkäni tuli kipeäksi. Ennen selkäkipua olen kirjoittanut pari päivää työni sisältöä auki ja samalla alkanut epäillä kaiken mielekkyyttä. Miksi tämä työ, miksi tämä kaupunki, miksi tämä elämä?

Oletko koskaan rakastanut ketään varauksetta? Minä en. Syksyn pimeyttä minä rakastan. Pimeys on turva ja syksy niin kaunis ja lohduton. Syksy repii minut ikävällään ja minä olen taas oma itseni.

lauantai 3. syyskuuta 2011

He siellä toisella puolella

Sadetta enteilevä hämärä ja puolen vuorokauden syvä uni. Ajatukset ja puolet minusta ovat vielä toisella puolella, kaukana siellä missä osa minun uudesta elämästänikin on. Kyllä, haluaisin olla siellä missä kaikki uusi, hämmentävä ja kihelmöivä toiseus on. Ja silti haluan vielä olla täällä minne olen juurtunut, missä kaikki on tuttua, rakasta ja samalla kipeitten muistojen merkitsemää. He siellä toisella puolella aloittavat alusta. Minä jään vanhan ja uuden väliin, rajatilaan. En silti hätäile, matka on alkanut ja minä olen mukana.

torstai 18. elokuuta 2011

Kuuntele sadetta

Hiljaisuutta on kestänyt jo niin pitkään, että sen rikkominen tuntuu vaikealta. Mitä voisin sanoa? Ehkä sen että kesä toi kaivattuja muutoksia. Olen ihastunut uudistuneeseen elämääni, mutta odotan lisämerkityksiä. Juuri nyt voin kuunnella vain sadetta, käpertyä uuteen pesääni.





lauantai 9. heinäkuuta 2011

Ruusu, ruusunen

Miehen tuoksu alkaa pikkuhiljaa haihtua, niin myös muistot. Joskus kiinnyn liikaa ja liian nopeasti ohikulkeviin ihmisiin. On tullut uusia kohtaamisia, uusia ihmisiä ja kaikki ne ovat menneitä. Olen ymmärtänyt millaiseen ihmiseen voisin rakastua. Tiedän että juuri sellaiseen rakastun.

Pirskotan ruusun tuoksua rinnoilleni. Huumannun tuoksusta, ajatuksistani. Yöllä näen pornografiaa ja fantasiaa yhdistäviä unia. Lopulta päädyn vierailulle Valhallaan, olen kuningatar, osaan vilkuttaa Valhallan väelle juuri niin kuninkaallisesti kuin pitääkin. Kuolleita sukulaisia voisi kuulema tavata 80 -luvun osastolla, kaikki vierailut on käytännön syistä keskitetty sinne.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Luopumisia

Koko yön tuuli kulki asuntoni läpi. Minun pitäisi irrottautua ja lähteä tuulen mukaan. Pakkailen tavaroitani ja tunnen kuinka kaikki maallinen tavara kahlitsee minua. Tavaroiden hankkimisen jälkeen suurinta tyydytystä tuottaa niistä luopuminen.

Minulla on esine joka tuoksuu vielä häneltä. Nuuhkin sitä iltaisin ennen kuin nukahdan. En näe mitään unia. En tunne enää huumaa tai kiimaa, mutta kaikki on kuitenkin paljon selkeämpää kuin ennen. Lopulta huomaan olevani irti, kaikkien ovien olevan auki ja minä menen.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Keskikesän aikaan

Saattoi olla että yöhön jäi joku huutamaan nimeäni. Minä en silti jäänyt mitään vaille, kaikki mitä oli tehtävissä tuli tehtyä, kaikki mitä oli koettavissa tuli koettua, kaikki mitä oli tunnettavissa tuli tunnettua. Koska viime päivät sisältivät kaiken, se todennäköisesti sisälsi myös lopun. Näin ei ehkä tule enää koskaan tapahtumaan ja senkin ehkä kestän.

Miehen tuoksu

Hänen tuoksunsa saa minut suunniltaan. En edes näe häntä, mutta tiedän hänen kulkeneen ohitseni kun hengitän hänen tuoksuaan. Nyt vihaan häntä ja lopultakin aina. Silti sydämeni on pakahtua kaikesta siitä mitä se on saanut ja mistä se on luopunut. Kaikki tämä mitä nyt oli on jätettävä. Kaikki tämä mitä koin on aina minussa. Sydän tyynny, voimistu.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Aamun rakkaus

Aamulla varastan hetken sinulta, olet uninen, pehmeä ja avoin. Lausut nimeni. Aamuisin rakastan sinua, aamuisin rakastan minua. Käännän kasvojani sinua kohti, niin kuin kukka kääntyy kohti valoa, aurinkoa.

Hetken päästä olet jo muiden eikä sydämeni tahtoisi jakaa sinua. Nyt kävelet lävitseni jo näkemättä minua. Iltaisin vihaan sinua, iltaisin niin vihaan minua.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Jokainen kosketus jää iholle

Käki kukkuu jossakin täällä lähellä. Kuulen sen sisälle asti. Ulkona en viihdy, olen viluinen ja enimmäkseen vain nukun. Unissani näen miehiä jotka ovat rakastuneet minuun. Edes unessani en tohdi laskeutua heidän viereensä levolle, koska tiedän että iho muistaa joka kosketuksen ja jää kaipaamaan.

Olen kulkenut taas seuduilla jossa olen joskus asunut, muistanut hämärästi hetkiä. Menneisyys on ollut läsnä nykyisyydessä, vaikka en tunne enää menneiden aikojen minääni. Olen polvistunut haudalle laittamaan kukan vielä pehmeään multaan ja sydämeni on kärsinyt vieraan ihmisen läheisyydestä, hänen tunkeutumisestaan yksityiseen suruuni.

Jokainen askel vie kuitenkin eteenpäin, jokaisessa hetkessä on tulevaisuutta. En jätä sydäntäni tallottavaksi vieraille.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Pieniä loppuja

Maailmanloppu ei tullutkaan viime viikonloppuna, mutta yritämme sitä ensi vuonna uudestaan. Toki maanvyöryt, tulivuorenpurkaukset ja Petosella liikkuvat aseelliset miehet voisi tulkita lopun ajan merkeiksi. Olen kuitenkin pitkästä aikaa toiveikas ja luottavainen.

Kevät on. Kukat ja tämä kaikki vihreys. Kasveja joiden nimiä en enää muista. Ihmisiä joiden nimiä en enää muista. Paikkoja joissa muistan hämärästi käyneeni.

Eräänä päivänä löysin itselleni uuden kodin. Ennen kuin mikään uusi voi alkaa, on kaikki vanha saatettava loppuun. On pieniä loppuja ja uusia alkuja.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Arvottomat

Eräs yö olen sängyssä kahden samannimisen miehen kanssa. Se on tietenkin uni, mutta hämmentävän todellinen. Seuraavana päivänä toinen miehistä laittaa minulle sähköpostia. Todellisuudessa kaikki on tietenkin vain työtä.

Tuo uni onkin ainut miellyttävä asia koko viikolla. Päivä päivältä tunnen itseni yhä nöyryytetymmäksi. Käyn pankissa jossa minut hinnoitellaan. Käyn lääkärissä joka ripittää minua säännöllisten tarkastusteni laiminlyömisestä. Käyn kampaajalla jonka kaikkitietävä paremmuus saa minut väsyneeksi.

Enimmäkseen haluaisin vain nukkua ja itkeä, olla piilossa maailmalta. Tiedän että olen arvoton.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Nuoret koivut, vanha elämä

Metsä on tiheänään siiven iskuja, ilma täynnä linnunlaulua. Tätä en tunne missään muualla, tätä en kuule kuin nyt. On vain tämä aika, ei mitään muuta.

Entäs jos nukutkin ja heräät vavahten koivuen alta, näet niiden pulleat silmut, etkä muista. On kuin olisi ensimmäinen kevät.

Elämä on niin vanha, minäkin, ja silti nämä puut ovat tässä olleet aina, ennen minua.

Entä jos nukunkin, herään tähän uneen, näen nuorten koivujen mustat oksat, taivaaseen kurottuen, enkä muista.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pyhät ajat

Kevät tulee tänne aina myöhemmin. Marjapensaan oksat säpsähtävät yksitellen talven horroksesta, takapihan sulassa maassa käyskentelee jo kiireettömästi lehtokurppa. Sen kurnuttava ääni kuuluu tänne, tämän paikan kesään. Mutta vielä me odotamme sitä. Kissa etsii aurinkoiset paikat, uneksii sekin tulevasta, pesee välillä rapaiset varpaan välit. Minä jähmetyn sisälle, ikkunan lämpimään ja kirkkaaseen ruutuun, melkein en uskalla mennä ulos, rikkoa tämän hetken taikaa. Kaikki tuolla ulkona on niin pyhää, pyhää, rikkumatonta.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Ehkä olin jo

Todellisuuden hetkellinen sykähdys
Olotila, jälkitila, poistuma
Todellisuudessa ei ole palautusoikeutta
tai toistoa.

Ehdoton kevät
Ehdoton, tunkeileva valo
Ei saa katsoa kirkkauteen, ei saa jähmettyä
Ei saa jäädä tähän, ei saa unohtua hetkeen

Ehkä olin jo täällä aiemmin, ehkä kuljin jo ohi.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Jotakin pientä

Jotakin pientä oli kuollut. Sillä oli pienet tassut ja keuhkot jotka ammottivat verestävinä.

En viivy tässä hetkessä. Mietin menneitä tai tulevia. Viime kesä elää muistoissa vielä levottomana.

"Tänä kesänä kaikilla on suuri elämän nälkä ja vietti. Olen yksi heistä jotka ahnehtivat. Aivan kuin juoksisi lyhenevän ajan perässä, yrittäen ehtiä elää tässä hetkessä kaiken loppuelämän. Kaikessa on mukana iloa, kaipuuta ja surumielistä kipua." (30.6.2010)

Ja kaikki muuttuikin lopullisesti. Ystävä on poissa ja minulla on taas nämä tunteet: iloa, kaipuuta ja surumielistä kipua.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

On ehkä hyvä että olen surullinen

Vähäuninen, vatsakipuinen ja päänsärkyinen viikko on takana. Ehkä kevät, ehkä elämä ylipäätänsä on hullaannuttanut minut. Unohdun ajatuksiini, kuvittelemaan elämän.

Hämmentävimmästä hetkestä vastasi mies joka tuli lentämällä toiselta puolelta maata, oli muutaman tunnin ja lähti pois. En ensin ymmärtänyt miksi menin niin sekaisin hänen läsnäolostaan, mutta sitten tajusin että hän todellakin näki minut, puhui minulle, kuunteli minua. Hän oli ystävällinen, kohtelias ja avulias, kysyi miten minulla menee, onko kaikki hyvin. Kukaan muu ei ollut aiemmin välittänyt minusta, kukaan muu ei ollut ennen huomannut minua. Miten voisin olla ihastumatta ihmiseen joka kohtelee minua noin?


sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Talven viimeinen päivä

En tietenkään nähnyt viime yönä unta Cat Stevensistä tai kiimaisista vanhoista miehistä. En tietenkään ole myöskään espoolainen lottovoittaja. Elämä tänään on harvinaisen samanlaista kuin eilenkin, vain lunta on vähemmän. Kiinteistöhuollon poika kerää lumen rippeitä ja lisää sitä ison kauhallisen ikkunani alle. Seuraan harakoiden perhe-elämää hellyydellä ja yritän löytää motivaatiolleni sanallista muotoa. Perusteluiksi ei riitä vain halu pois, kaikelle pitää olla myös ylevämmät tavoitteet. Mutta eihän elämäni koskaan ole ollut ylevää tai tavoitteellista. Tähän tarvitaan nyt hyvä tarina, niin kuin markkinoinnissa aina. Keksin siihen hyvän juonen ja uskon sen todeksi.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kissaihmiset

Kissaihmiset näkevät unia kissoista.
Kissanaiset näkevät unia kiimaisista miehistä.
Kissaihmiset menevät hämärässä ulos, kävelevät yksin.
Päässä soi jokin rakkauslaulu ja koirat ulkoiluttavat ihmisiä.

Unessa olen Pietarissa

Unessa olen jo Pietarissa, hotelli Moskovan hississä jossa kiimainen vanha mies lähentelee minua. Herään päänsärkyisenä, huomaan menettäneeni aamun ja heränneeni vasta harmaaseen päivään.

Toivon että vihaat minua nyt
niin kuin minä vihaan sinua
Voi miten vihaat minua
Ja minä kuin hullu

On paikkoja joista kukaan ei kirjoita ja on paikkoja joissa kukaan ei kirjoita.
Sellainen ei ole Pietari.

Lopultakin keväisin olen aina Pietarissa.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kevättakki

Minä en ole sillä tavalla sivistynyt, että voisin häikäistä tiedoillani. Minä en ole sillä tavalla erityinen, jotta minut muistettaisiin kauneudestani. Minut muistetaan vain virheistäni tai tiukasta luonteestani. Minä olen sillä tavalla vaatimaton ihminen, että vain puutteeni huomataan, ei saavutuksiani. Minut huomataan vain silloin jos olen olemustani paremmissa vaatteissa tai itseäni hienommassa seurassa. Ja kun otan kaupasta itseäni kalliimman vaatteen, ryntää myyjä perääni varmistamaan että maksan sen ja kehuu sitten että olen valinnut kaupan parhaimman ja kauneimman takin. Olen sillä tavalla tyytyväinen ihminen nyt, että ymmärrän mitä haluan. Pitkästä aikaa minä tunnen haluni, ja voi kuinka minä haluan, haluan.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Vain linnut nousevat lentoon

Tällaisina voimattomina päivinä jalat ja sanat laahaavat. Valo hakeutuu terävästi silmiin, siristyttää, mutta ei virkistä. Mieli ei kohoa taivaalle, on aivan maan pinnassa kaivaten raikasta ilmaa enemmän, enemmän ja enemmän kuin on mahdollista. Miten minusta tuli minä, etten tullutkaan häneksi jota kuvittelin? Miten muutun itsestäni toiseksi ja takaisin, hakeudun löytämättä haluamaani. Rauhallista oloa ei löydy, miten kevät saa aina raivoisaksi, tyytymättömäksi kaikkeen. Yksi toisensa jälkeen väsyy tähän vuoteen, tähän kevääseen. Vain linnut jaksavat nousta siivilleen, iloita keväästä, siirtyä paikasta toiseen, mantereelta toiselle. Kevät, kevät, mieletön kevät.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kerro kaikki paremmin

Valoisuus on sekoittanut aikani ja tekee minut suojattomaksi. Joudun yhä pitempään odottamaan turvallista hämärää kulkeakseni katuja ja rantoja. Minä olen auringonlaskun ihminen. Silloin minä näen paremmin.

Pahuus on tehnyt olon pahaksi. Mutta sitten tulee Joose, sielunhoitajani ja kertoo kaiken paremmin. Hän kertoo pimeydestä ja kuolemasta. Sitten kaikki on hieman paremmin.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kasvot peilissä

Olen niin väsynyt olemiseen. Mieli kulkee maassa ja maailmalla, etsii sieltä uutta kotia. Peilistä katsoo joku vieras, riutunut ja vainottu ihminen. Kavahtaisit jos tietäisit miten paljon olen vihannut. Näin minusta sitten tuli paha.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Jotain punaista

Laitan päälleni punaista
olen niin haalea ja surullinen
Yllättyisit jos tietäisit miten paljon olen rakastanut
Olen rakastanut itseni tyhjäksi


lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tuulee merelle päin

Maailma herättää kirkkaana. Se on liian kirkas, liian lämmin meille jotka olemme turvassa pimeässä. Kun minä nukun, maailma tuhoutuu.

Jatkamme arkea kiertorata muuttuneena, vähän kallellaan ja pelkäämme että sydämet paljastuvat. Meitä lohdutetaan että tuulee merelle päin.

----

Hämärässä on helpompi mennä ulos. Sininen on silloin kaikkein sävykkäimmillään. Olen silti huolestunut F:n sydämestä. Toivon ettei F. paljastaisi sydäntään, niin kuin en minäkään paljasta omaani. Toivon että F. hillitsisi reaktioitaan, niin kuin minunkin pitäisi hillitä. Toivon että F. sulkisi sisimpänsä kuoreensa, niin kuin minäkin kätken omani.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Valkoista harmautta

Kaukana tuolla toisaalla luonto muokkaa maisemaa rajusti. Täällä lumi on pehmentänyt ja vaientanut kaiken. On harmaata valkoista, valkoista harmautta.

Maailma ravistelee meitä.
Maailma puhdistaa meitä.
Maailma, auta meitä.

Keväisin kaipaan jonnekin, enkä lopulta voi olla menemättä.
Minä haalistun likaiseksi kuin keväinen lumi ja katoan kun kesä tulee.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

(Nimetön)

Painan kehoni kiinni maailmaan, hengitän sitä vasten, yritän tuntea sen rintakehän liikkeet. Minun keveä hengitykseni ja sinun huohotuksesi, minun muistoni sinun muistoja vasten.

Rakastan enää kerran, sitten en enää.
Lähden vielä kerran, sitten en enää.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Puhu minulle hyvin sanoin

Sano lempeästi kuin kukalle
jotta kääntäisin kasvoni sinuun
Puhu minulle kuin aarteellesi
kuin tietäisit hetken arvon
Kerro minulle hyvin sanoin
Ja jos puhuisimme toisillemme
edes kerran
vielä kerran
Mitä hiljaisuus puhuisi välillämme
Kuuntele ihmismieltä
Katso ihmistä
Entä jos silmäni näkisivät sinut
tai jos katsoisin itseäni
Sinä näkisit minut naisena
Minä muistaisin itseni tyttönä
Mitä silmät kertoisivat välillämme
Ehkä me puhuisimme vuodenajoista
Siitä kuinka talvi lähtee likaisin helmoin, loskaisena
Tai kuinka kevät tulee kirkkain askelin, häikäisevänä
Ja lopulta erkanisimme kuin vieraat
Minä kävelisin pois tutuin askelin, tuntematta mieltäni
Myöhemmin unohtaisimme tämänkin talven.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Sinä kuin hullu

Päivässä on jo raaka kirkkaus joka koskee silmiin ja saa kääntymään varjoon. Ulkona voi kulkea hetken ilman hattua ja kuvitella ruskettuvansa kasvoista. Keväässä on jo kiiman vahva tuoksu, unet joissa makaa mahallaan vieras mies takana, on yhteinen rytmi ja tahto. On se hetki kun sairastumme, väsymme ennen uutta voimaantumistamme, huomaamme paljastaneemme liikaa itsestämme ja kadumme koko sielustamme.

Illassa on jo päivän väsymys, edessä varjon hetki, haikeus kaikista niitä asioista joita ei saanut valmiiksi, muisto kaikista niitä rakkauksista joita ei koskaan saanut. Senkin miehen voi muistaa jota vihaa, mutta joka jaksoi rakastella pisimpään. Ja sinä olit hetken kuin hullu, vaikka olitkin liian viaton.

Merellä ollessa on aina se hetki kun tulee pelko, hetki jolloin katsoo valtavaa veden syliä ja näkee siinä kuoleman. Voi olla ettemme tunteneet ennen kuolemaa. Tätä emme ehkä tunteneet ennen kuolemaa.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kirkkaitten hetkien jälkeen

Kirkkaitten pakkaspäivien jälkeen päivät ovat tasaantuneet - ainakin luulen niin. En ole ehtinyt katsoa päivää. Muistan jokin aamu tuijottaneeni lumoutuneena harmaaseen taivaaseen revennyttä vaaleansinistä taivaspalaa. Se oli kauneinta sinistä jota olin koskaan nähnyt. Tänään näen muita värejä, pieniä värikkäitä ihmisläikkiä jotka kuvittavat järven selkää. Puhumme papan kanssa usvasta jonka me molemmat tiedämme. Vien kotiini pienen palan usvaa ja hetken uskon taas hyvyyteen.

Kotiini kertyy pikkuhiljaa aina vain lisää kuolleitten ihmisten tavaroita. On niin monta kuollutta, on niin monta tavaraa. Unissani kuolleet ihmiset kuolevat yhä uudellen ja uudelleen. Voi olla ettemme tunteneet ennen kuolemaa. Ehkä emme tunteneet tätä ennen kuolemaa. Vain kuolema tuntee meidät kaikki, paremmin kuin kukaan. Minä ajattelen kuitenkin mieluiten kaukaisia ja tulevia asioita, usvaisia aamuja jotka ovat vielä edessä päin.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Hallitsemattomia tunteita

Unia, monia unia. Menen tulvan mukana, likaisessa, roskaisessa vedessä. Lopulta mutainen maa hipaisee minua ja pääsen kuivalle maalle. Käteni kihisee matoja.

Menen virran mukana, se on saastainen tästä kaupungista. Minä etsin hipaisua, tukevaa maata jalkojeni alle. Minä kihisen. Minä haluan että voisin .

maanantai 14. helmikuuta 2011

Vähäisiä, irrottavia

Minusta tuntuu että minun pitää lähteä. Minusta tuntuu että lähden. Kaikki täällä on alkanut tuntua vieraalta, tämä paikka on alkanut hyljeksiä minua. Koko kaupunki on kääntänyt selkänsä minulle, mutta en juurikaan välitä siitä. Minäkin haluan jättää tämän kaupungin ja kaiken täällä. Teen hiljaista symbolista irrottautumista. Käyn läpi kaikkea mennyttä, heitän pois turhuutta ja kevennän taakkaani. Jätän vielä arkullisen painoa, jotta voin käydä sitä pikkuhiljaa tyhjentämässä ja irrottautumassa siteistäni. Minua kihelmöi, olen malttamaton. Haluan ottaa niin pitkän askeleen pois, olla kääntymättä enää takaisin. Minä olen yhtä kylmä kuin tämän kaupungin kiviseinät ja silti niin helpottunut että nyt tiedän.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Sunnuntaisin

Tänään vihaan taas itseäni hieman enemmän kuin eilen. Tänään olen likaisempia ja vanhempia kuin eilen.

Jokaisessa kohtaamisessa on mukana niin kuolleet kuin elävät. Jokaisesta kohtaamisesta jää katumus, hetki jonka haluaa muuttaa.

Jokainen kuva jonka piirrän, jokainen runo jonka kirjoitan. Vaikka en edes tunne sinua, vaikka en edes tunne minua.

Lienen yksinäinen, jossakin muualla minulla olisi toiset kasvot. Tänään haluan taas kantaa kaiken ulos ja polttaa.

"Etkö näe, tuskasi on kaunis, se maalasi tämän kuvan? "

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Hohtavaa valkoista

Muistan hyvin äänesi sävyn, eleesi, hymysi. Muistan viimeisen kerran kun tapasimme. Minulle sanottiin että olet kellarissa. Siellä oli kylmä. Keskellä oli hohtavan valkoinen arkku ja sen ympärillä kyynelehteviä ihmisiä. En tuntenut sinua ensin. Olit vanhentunut siitä kun viimeksi sinut näin, olit jo mummo. Ehkä minä kuolen sitten tuollaisena mummona, tai ehkä tulen jo pian sinun jälkeesi. En minä kuitenkaan itkenyt arkkusi äärellä. Sinä et ollut enää siinä.

Päivän valon viimeisillä hetkillä kävelin lammen viertä. Päivä hyvästeli meitä raastavan kauniisti, kuulaana, hohtavana ja sävykkäänä. Se toi mieleeni sinut, olit elämäsi lopussa niin kuulas, läpinäkyvä ja hohdit sisäistä valoa. Aivan kuin nämä talvipäivät, joista niin pidän.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Meri


Aina merellä ollessa tulee jossakin vaiheessa pelko. Katselen meren aavaa, valtavaa veden syliä ja näen siinä kuoleman.

Kuolema merellä tuli mieleeni jostakin runosta jonka luin äskettäin tuosta runokirjapinosta joka on sänkyni vieressä. Runot ovat melkein osa minun unta, luen niitä juuri ennen nukahtamista ja jätän sanat vaipumaan mieleeni. Nukkumisesta onkin tullut minulle nyt ravintoa jota tarvitsen paljon. Yritän korjata jotain sielussani rikki mennyttä, mieleni mustuutta nukkumalla.

Ystävä väitti että elämä on oikeasti kuin saippuasarjaa. Äkkiä huomaat pyörineesi jotain 20 vuotta samojen ihmisten, ongelmien ja vaikeuksien kanssa päivästä toiseen. Ainoa ero saippuasarjan ja todellisuuden välillä on se, että kuolleet eivät herääkään joka toinen vuosi eloon ja palaa kuvioihin. Tämä vertaus järkytti hieman maailmankuvaani. Se on niin totta. Taidan tarvita tämänkin asian hyväksymiseen lisää unta. Laitan mieleeni vaipumaan ajatuksen, että haluan elämääni laadukasta draamaa, en saippuaa.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ei edes aamu

Unesssa herään omassa sängyssäni. Vatsani on vedetty yhdellä pitkällä viillolla auki niin että sisäelimet pursottavat ulos. Missään ei ole verta. Lääkäri joka on vuoteeni jalkopäässä toteaa rauhallisesti ettei tämmöisiin operaatioihin tarvitse nukutusta, tämän voi tehdä paikallispuudutuksella. En pidä siitä unesta, herätän itseni ja vaihdan asentoa.

Mieluiten ajattelen rakkautta jota en ole vielä tavannut, aikaa jota en ole vielä elänyt, paikkoja joissa en ole vielä käynyt. En nouse vuoteesta ennen kuin olen kuvitellut rakkauden. Juon aamukahvini jo kylmenneenä, eihän enää ole edes aamu, on jo kohta toinen aika. Mietin mitä pitäisi tehdä ja sitä ettei mitään oikeastaan tarvitse tehdä. Kaikki on valmista.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Häipyvä kauneus

Ajattelen pohjoisessa olevaa saarta, haaveilen rakkaudesta jossakin muualla jonkun kanssa jota en ole vielä koskaan tavannut, kuvittelen matkan jota en ole vielä koskaan tehnyt. Ilmassa on jo keväisen kiiman ensituoksut, edessä on vielä se hetki kun väsymme ennen uutta voimaantumistamme, paljastamme silloin liikaa itsestämme ja kadumme heikosti. Ilmassa on jo illan kiima, edessä minun hetkeni, sillä "night time is the right time", paljastan kaikki kasvoni ja kadun heikkoa hetkeäni.

Tämä on tarina minusta tai minunkaltaisestani. Siinä ei ole mitään totuudenmukaista. Se ei kerro mitään minusta tai elämästäni. Tämä ei ole tarina minusta tai kenestäkään minunlaisestani mitäänsanomattomasta. Tämä ei ollut mikään tarina. Ei tämä ollut edes mitään. 

Yö ei anna anteeksi sitä vastaan rikkoneille. Polvistun pimeän eteen, pyydän raskasta samettista yötä, monia unia, kirkasta päivää johon herään vasta myöhään, illan hetkeä jossa kärsien katson päivän häipyvää kauneutta, melkein kestämättä sitä.

Yö ei anna anteeksi

Yö ei anna anteeksi sitä vastaan rikkoneille. Minulla on vieläkin kuoleman varjo. Itse unohdan sen välillä, mutta sitten näen sen toisten katseista, pelkäävistä, ahdistuneista. Huomaan kädessäni verta, mutta en välitä siitä. Ajattelen pohjoista, haaveilen rakkaudesta jossakin muualla, kuvittelen matkan. Jotain muutakin täytyy vielä olla, ei kaikki voinut jäädä tähän. Mieluummin menen pois kuin jään varjoksi. Ilmassa on jo keväisen kiiman tuoksu, edessä se hetki kun väsymme, paljastamme liikaa itsestämme ja kadumme heikkoa hetkeämme. Ilmassa on jo iltaa, edessä minun hetkeni, sillä ilta on aamua armollisempi, paljastan kasvoni raskaalle talvelle, kadun heikkoa hetkeäni. Soitan vielä tämän bluesin ja sitten lähden. Olkaa minulle armollisia.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Eräänä päivänä

Eräänä päivänä maailma näyttäytyi kirkkaana, taivas lipui vaaleansinisestä vaaleanpunaiseen ja lopulta leiskuvaan keltaiseen. Mietin oliko lumi peittänyt jo kummun, pakkanen puristanut kukat rikki. Mustia lintuja lentelee edelleen, vihastuttaa ja väsyttää. Taustalla soi hitaasti piano.

Ystävän, ei kuolleen vaan elävän,  kehoituksesta suuntasin katseeni teepusseihin. Ne kertovat elämän viisauksia ja totuuksia. Tee on jo kertonut että minut tullaan muistamaan hyvyydestäni ja että rakkaus, myötätunto ja ystävällisyys ovat elämäni ankkureita. Olen todellakin ponnistellut hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Siinä taistelussa oma sydän kärsii, mutta toivon monen muun pelastuvan, edes hiukan. 

perjantai 28. tammikuuta 2011

Linnun mieli

Laitan sydämen vasten maailmaa, yritän tuntea sen sykkeen. Minun kipeän arka sydän sinun elämän rytmiäsi vasten. Minä haluan jonkun vahvan, joka kannattelisi nyt kun jalkani eivät enää kanna. Mieleni meni maan multaan minne ystävänikin, hänen jonka kanssa ajattelin elää niin paljon vanhemmaksi, niin kuin ystävät aina.

Minun kipeä sydän maailmaa vasten. Jokin on lähtenyt elämästä, mutta sen paikka on nyt sydämessä.







Mikä minulle tämän mielen
linnun mielen

lennähtämään

ja silti
kun lähden
niin ikävä on jättää nämä kaikki


eikä ilmaan
jälkeäkään
kertomaan
minne olen lentänyt
olenko olemassakaan ollut


Nils-Aslak Valkeapää, teoksesta Aurinko, Isäni

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kun tulppaanit kuolevat

Laitan käden vasten maailmaa, yritän tuntea sen, koska en tunne mitään. En tiedä mitä minun pitäisi tuntea. Minun tunnottomuus sinun tuntemuksiasi vasten. Ehkä en jaksa puhua niistä, en kuunnella. Olisi jo poissa tämä hetki, olisi jo joku toinen.

Kun tulppaanit kuolevat, ei kukaan kuule sitä. Terälehdet luopuvat toivosta, huokaisevat. Kukkien jälkeen jää vain maljakon tyhjä syli.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vasten maailmaa

Aivan niin, me puhuimme rakkaudesta kuoleman keskellä. Oli kuin kielletty sana olisi lausuttu väärässä paikassa. Painan korvan vasten maailmaa ja yritän kuunnella sen ajatuksia. Yritän kuulla aina toiselle puolelle saakka. Minun ajatukset vastaan sinun ajatukset. Monikaan asia ei ole nyt kauniisti. Olisi jo poissa tämä, olisi jo jotain muuta.


Tulppaanien aika

On taas se aika talvesta jolloin sielu tarvitsee tulppaaneja. Uhraan niitä talven taittamiseen. Kukat ovat tässä ajassa suuressa roolissa. Eilen mennessämme kaverin kanssa kukkakauppaan, tulimme siihen tulokseen että meistä on lopultakin tullut aikuisia. Emme ole koskaan ennen hoitaneet hautajaisiin liittyviä asioita itsenäisesti. Mutta nyt me sitten ostimme kukkia ystävän arkulle. Ehkä olisimme voineet odottaa vielä muutaman vuoden aikuisuutta.

Tälläkin viikolla opin jotakin uutta elämästä. Tulin siihen tulokseen että ystävät ovat suojattomia kuoleman ympärillä. Omaisten surua kunnioitetaan, mutta ystävien suru on unohdettu. Minulle on tullut puheluita joissa on haluttu tulla nokkimaan tiedonmurusia vainajasta. On unohdettu hienotunteisuus ja pahoittelut.

Eräänä päivänä sydän oli sitten pakahtua suruun. Oman suruni kestän, ystävienkin, mutta en määrääni enempää. Juuri silloin huomasin, että olin arjen enkelien ympäröimä. Minulla oli käsi johon tarttua, kun sydän ei kestänyt. Minulla oli vieras sinisilmäinen setä, joka pysäytti kadulla ja jutteli niin pitkään että lopulta hymyilin. Minulla oli ystävät jotka ottivat illalla yhteiseen sielunhoitoon ja ruokkivat. Tämä kaupunki on täynnä mitä ihanimpia naisia ja ystävyyttä. Kaiken tuon ilon koin yhden surullisen päivän aikana.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Päivä jälkeen sen

Yö oli syvä pimeys jonne laskeuduin. Sen katkaisi välillä viestit. En minä nähnyt mitään unia. Aamulla laitoin vielä muutaman suruviestin. Oikeastaan ihmettelen rauhallisuuttani, en minä enää murtunut, en itke kyynelten puroa. Saamani viesti oli jotain jonka jo jotenkin tiesin. Olen kuitenkin aina ollut tähän mennessä sitä mieltä, ettei kuolemaan voi valmistautua, mutta ehkä nyt otin roolikseni välittäjän, niinkuin Ystäväni omainen pyysi. Tunnen sen kunniatehtäväksi.

" Lunta on tullut lisää, maasta taivaaseen asti on valkoista sekasotkua, mutta tintit alkavat jo tapailla titityytä"

Tiedän myös olevani etuoikeutettu, sillä olin ollut kuoleman mukana, surrut pikkuhiljaa jo puoli vuotta. Olin ehtinyt murtua, itkeä lohduttomasti monet kerrat. Ymmärsin väistämättömän, tiesin sen olevan jo ihan iholla. Olen siis tässä läsnä heille, jotka surussa ja järkytyksessä kaipaavat  kuuntelijaa.




Kursivoitu teksti on lainaus viimeisestä viestistäni Ystävälleni, jota hän ei kuitenkaan ollut enää lukemassa.

tiistai 18. tammikuuta 2011

"Nuku tähti helmassa päivän."

Koko päivän olin jotenkin hidas ja kankea. Illalla töistä lähtiessäni suorastaan raahasin jalkojani eteenpäin. Minun oli pakko alkaa nukkumaan, kunnes heräsin joskus, enkä tiennyt hetkeen missä ajassa olin. Muistin ettei Ystävä ollut vielä vastannut aiemmin laittamaani viestiin. Sitten tulikin vastaus, mutta se olikin Ystävän omaiselta ja hän kertoi että Ystävä oli nukkunut pois tänään. Syyllisyyttä tuntien mietin mitä silloin tein. Saattoi jopa olla niin että olin juuri silloin hymyillyt ja nauranut, aivan samalla kun Ystäväni oli henkäissyt viimeisen heikon kerran.

Sitten tulikin kyyneleet.


Otsikon lainaus Eino Leinon runosta Hautalaulu


lauantai 15. tammikuuta 2011

Suden uni


Heräsin mielessäni vielä outo uni jossa oli susi. Se kuoli. En kai ole kertonut niistä keijukorteista, jossa kerrottiin että minun pitäisi tuntea turvallisuutta ja kauneutta. Unessa yritin ehkä päästä eroon peloistani, vaikka en itse sutta tappanut. Oikeasti minulla ei ole mitään susia vastaan. Kävelessäni kotiin kaupungista, minua itketti ihan muuten vaan. Olin katsonut oopperan, jossa Minnie kertoi antaneensa elämänsä parhaat vuodet kaupungin miehille. Se kai toi mieleeni eilisen, kun kävin entisessä kotikylässäni. Vietin siellä muutaman vuoden, elin ja annoin parhaat hetkeni sen kylän miehille. Eilen ikävöin sitä aikaa, itseäni. Kuulin, että ihmisen pitäisi kuvitella itselleen viisi vaihtoehtoista elämää ja elää niistä parhaimmat hetket. Se uneksuminen ei ole minulle vaikeaa, vain eläminen.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Vapaa päivästä

Tänään olen ollut melko välinpitämätön kuolemaa kohtaan. Olen pitänyt vapaata päivästä ja kaikesta. Menin kaupungille kuin turisti, istuin kahvilassa miehen kanssa ja ostin kolme runokirjaa. Päivättömyys sopisi minulle.



Minuahan ei haeta.
Minuahan ei haluta
Minuahan ei himoita. 


Minua ei kuunnella. Minulle ei hymyillä, kättäni ei tavoitella.

Minuahan ei etsitä.
Minua ei yritetä.
Minua ei.

Minuahan ei huvita,
ei huvita,
ei huvita. 


Suvi Ahola: Jos jättäisit minut

torstai 6. tammikuuta 2011

Loppiainen

Taas tulee se tunne, kuoleman tunne. Se ei jää enää iholle, vaan tulee minun sisälle, asettuu vatsaani, saa minut tärisemään. Se valuu jalkoihini, tekee niistä jäykät ja raskaat, saa minut kompuroimaan. Ei se ole ollut kaukana, vain jossakin käymässä. Menen ulos, haluan eksyttää sen tavarataloihin, alennusmyynteihin, venäläisten turistien mukaan.

Ehkä päivä oli harmaa koko ajan, siksi mietin jotain kaukaisempia. Palaan Hetkeen muutama syksy sitten. Istuimme Ystävän kanssa Baltian reunalla samettisessa yössä hotellin parvekkeella. Siitä illasta ei voinut ottaa kuvaa, koska sametista saa vain mustia kuvia. Kuuntelimme sirkkojen siritystä, tai oikeastaan vaan Ystäväni, joka väitti kuulevansa sellaista, minä en. Se oli levollinen ja iloinen hetki. Kerroin tämän muistoni viestissäni Ystävälle, en kertonut huolta tai surua. Kerroin ystävyydestä ja siitä kuinka hän on ajatuksissani.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Yön lävitse

Katsoin läpi yön elokuvia joiden päähenkilö on kuollut ja hän kuolee ruudulla yhä uudelleen ja uudelleen. Pidin verhot tiukasti kiinni. En nähnyt yhtään taivaalle leviävää välähdystä. Kissa arasteli pimeän ääniä, minä en kestänyt niitä. Miksi iloita, miksi toivoa parempaa? Miten mikään enää näin monen vuoden jälkeen muuttuisi paremmaksi?



En rakastanut silloin kun oli rakkautta
en elänyt silloin kun oli elämää

Runosta alkaa runo
joka päättyy
ihminen voi kuolla
mielen mustuuteen

vihdoin tulee hiljaista
uskallanko antautua unelle
voinko luottaa että yhä herään
onko silloinkin uusi päivä, ilta, yö
aamun ohi kuljen heräämättä

Kaunis poika,
laula minulle jotakin tästä ajasta