perjantai 23. syyskuuta 2011

Carmen

Carmen saa minut itkemään. Kuinka itserakas ihminen hän olikaan. Mutta on meissä jotakin samaakin, itsepäinen ajatus siitä jollet sinä rakasta minua, minä rakastan sinua.

Joskus puiden takaa näen satamasta asti ilotulitukset. Muuten on vain tämä asunto ja rappukäytävästä kuuluvat äänet, pahoinvointiset päivät, painajaisunet, heikotus ja turhauma. Joskus itken kuolleita ja tulevia kuolemia. Kuitenkin tiedän nyt enemmän kuin moneen vuoteen siitä mitä minä tulen tekemään vuoden ja sitä seuraavankin. Hetken ajan voima virtaa taas minuun. Minä tiedän. Minä pystyn ja kykenen.

Ei kommentteja: