sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Unta se vain on

Käyn taas lääkärini luona. Hän alkaa tietää minusta kaiken, siis ainakin huonot puoleni. Viikko ei muutenkaan mennyt ihan niin kuin piti, mutta onneksi lattia on aina vastassa, jos sattuu kaatumaan. Lattialle saattaa kyllä päätyä mitä vain, joten ennen sinne joutumista on suotavaa vilkaista alas päin.

Odottelen siis tyynenä kevään jatkoa, vaikka viime päivät olen tuntenut olevani keuhkotautinen. Ehkä olen nyt oikea runotyttö, muutun hauraaksi ja eteeriseksi. Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen tähän rauhalliseen, tasapainoiseen ja jopa onnelliseen vaiheeseen elämässäni. Mikään elämässäni ei ole merkittävästi muuttunut, olen vain sinut itseni kanssa. On kuin odottaisin jotain hyvää ja tietäisin sen tulevan pian. Siihen saakka yritän hengitellä ja hengailla.

 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pehmeä kohta

Tämä kevät tekee minusta edelleen kummallisen pehmeän. Jään hetkeksi kissan kanssa auringonvaloon kylpemään. Minun aikani on kuitenkin vasta sitten kun aurinko on laskenut. Kävelen viileässä illassa ja hymyilen ajatuksilleni. Tänä keväänä täytyy miettiä Isoja Asioita. Tuntuu hyvältä ymmärtää että juuri nyt olen vahvimmillani, parhaimmillani.

Tähän jatkuvaan kipuiluunkin olen alkanut tottua. Lääkäri sanoi että minun pitäisi pitää parempaa huolta itsestäni. On outoa että joku hetken aikaa kuuntelee minua ja miettii hyvinvointiani. Pitäisi osata kertoa miltä tuntuu. Puhun lääkärille melkein hengästyen ja äkkiä hän koskettaakin minun ohimoita ja poskipäitä. En muistanut miltä tuntuu olla näkyvä, kuuluva, kosketettu.

Yksinäinen ja päämäärätön elämäni on ajalehtimista, mutta elämää kuitenkin. Olen vihdoinkin alkanut pehmetä ja hyväksyä tämän. Olen niin kiitollinen kaikesta.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevät tulee, tule sinäkin

Kevät on taas levittänyt jalkansa tänne. Se on työntynyt pikkuhiljaa kuumottavana, ärsyttävänä ja kiihottava tajuntaan. Mainos kehottaa naisia tulemaan. Luulen että jotkut tuleekin, kuten se mainoksen kuvassa oleva hekumallinen nainen, missä ja milloin vain. Kiima näkyy ihmisten silmistä, eleistä ja puheista. Ja vaikka kuinka kiellän, minuunkin tulee se tunne ja huuma.

Myös kauniskasvoinen mies tulee, uniini. Aamun raukeudessa vaalin unimiehen muistoa, olen peiton alla ihon vaatiessa kosketusta. Voisin unohtua siihen tilaan. Peiton alta on kuitenkin pakko tulla pois ja lähteä etsimään totuutta. Kevät tulee kärsimättömänä, parittelunhaluisena ja nälkäisenä ulko-ovella vastaan. 



sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Minä ja Morrison

Loirinuotion ilo ja lämpö alkaa haalistua. On aika palata omia jälkiä taaksepäin, kuolleiden runoilijoiden joukkoon. Niin me, minä ja Morrison tapaamme jälleen. Meidän rakkautemme alkoi lähes 25-vuotta sitten. Hän oli kuollut ja minä elämäni alussa janoten maailman kaikkeuden salaisuuksia ja sykettä. Hän oli täydellinen esikuva. Hänen olivat sanat ja kauneus, minun kaipuu.

Nyt pystyn näkemään, että olin jo silloin jäänyt tarkkailemaan elämää turvasta verhojen takaa. Toki vielä täytyi tapahtua tiettyjä asioita, jotka tapahtuikin. Silti minussa on yhä tämä väkeä halu odottaa jotakin. En ole vielä lopussa, mutta kuitenkin väärässä paikassa.

Juuri nytkin haluaisin olla jossakin muualla. Sieluni vaeltelee jossakin kotiseudullani. Se haluaisi sinne, niin kuin minäkin puristelemaan kylmää lunta käsissä, haistamaan talven. Lumi on sillä seudulla raskasta, paksua ja peittävää. Ehkä kevät pakottaa esille talven suojaavasta sylistä myös sinne kadonneet, niin kuin sen naisen, joka oli jäänyt niillä seuduilla metsänpeittoon joulun aikoihin. Kevään kosketus on likainen ja pölyinen, talven puhdas ja suojaava.