perjantai 29. marraskuuta 2013

Voiko kuolleet elää uudelleen?

Ovellani oli käyty sillä aikaa kun olin ollut poissa. Postiluukusta oli tiputettu lappu, jossa tahdottiin pohtia kuolleitten elämää. No jos joku haluaa tietää mielipiteeni asiasta, toivoisin kyllä että kuolleillekin annettaisin joissakin tilanteissa mahdollisuus. Tiedän millaista on suoriutua elämästä miten kuten sattuu ja huomata sitten että se päättyikin. Siinä välissä unohtui elämä.

Jonkinlaista loppuvuoden pyrähdystähän tässä on kovasti yritetty. Ne päättyvät aina siihen, että joku meistä naisista juo vähän liikaa. Mutta mitäpä me emme naisten kesken antaisi toisillemme anteeksi. Alitajunta tahtoo jyllätä ja tuo uniin eläimellisiä ajatuksia. Sitten on tätä pimeyttä, utuisia ajatuksia ja vähäisiä öitä. Enkä mä oo mikään mies, mutten kyllä myöskään nainen.

Minut on tänä vuonna todettu kaupungin parhaimmaksi poikakaveriehdokkaaksi sekä turvallisimmaksi ryyppykaveriksi. Arvostan kovasti näitä tunnustuksia, mutta jotakin tuntuu vielä puuttuvan. Naisellisuuteni on kovasti hukassa.






torstai 14. marraskuuta 2013

Eikä vieläkään ole perjantai

Alkuviikon alistuminen ja kuoliaaksi ikävystyminen on pikkuhiljaa kypsynyt kovuudeksi ja uhmakkuudeksi. Aioin selättää, tai no ainakin selvitä, tämän kuukauden. Siihen vaaditaan kuitenkin jonkinlaista viekkautta ja suunnitelmallisuutta, suuren ikävän unohtamista.

Toteamme kohtalontoverini kanssa että naiseutemme tarvitsee naisten parantavaa piiriä, laastaria ja runsaskätisesti punaviiniä. Onneksi asioita tosiaankin voi ehkä korjata näinkin yksinkertaisin konstein. Todellisuus on jotakin muuta. Laastarilla tarkoitamme sekä henkistä laastaria, mutta myös fyysistä, sellaista korvikemiestä sen menettämämme tilalle. Tuollaisen laastarin hankkiminen ei välttämättä ole niin helppoa, mutta lähes pakollista.

Olen yrittänyt hakea tämän päivän oikeaa asennetta tähän asiaan. Siinä on auttanut Mr. Rollins. Sen jutut on sellaista aivonussintaa minulle ja saa hieman tärisemään. Ja niin, viime yönä suunnittelimme unessani rikosta Johnny Deppin kanssa. En melkein malta odottaa ensi yötä ja sen vierailevia tähtiä. Jos nyt sitten saan edes nukuttua.

Marraskuun ja sen mustien ajatusten selettämiseen: Rollins Band "Tired"

tiistai 12. marraskuuta 2013

Mustista päivistä ja niiden jäljistä

Marraskuu on lyhyitä öitä, joissa on paljon heräämisiä. Lähden ulos vasta pimeällä. Kuu on täyttymässä ja totean sen hyväksi. Se tietää lisää valvomista ja öistä murehtimista. Lähikaupassa joku pysäyttää ja kysyy muistanko minä hänet. Muistanhan minä kun vähän mietimme. Selviää että hän, siis joku jonka melkein tunnen, asuu jossakin minun lähellä. Täytyy siis alkaa tarkkailemaan ympäristöään, kun lähtee ostamaan lähikaupasta lohturuokaa ja olutta.

Lähiöpubissa on karaoke-ilta. Ulos kuuluu Juicen Musta aurinko. Hetken aikaa tunnen kaipausta mennä istumaan ravintolaan, piiloon oluttuopin taakse, otsa kiinni pöytään. Juice tiesi nämä jutut. Sen sanat menee syvälle, luuhun asti. Kaikesta huomaa miten marraskuu on ottanut salakavalasti tiukan pihtiotteen. Sellaisen jossa tahtoo alistua, ahdistua, henki ei kulje ja ajatuksetkin hautautuu mustan pilven taakse.

Unessa hyppään Arnold Schwarzeneggerin syliin ja hän kantaa minut ulos kirkosta. Mietin siinä sylissä, että olen tavattoman paljon painavampi kuin ne naiset, joita hän yleensä kantaa käsivarsillaan. Arnold ei mainitse siitä, vaan kantaa minua vakaasti. Hän kuitenkin tunnustaa olevansa joskus yksinäinen. Minä niin ymmärrän häntä. Me kaikki olemme yksin marraskuussa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Toiseus on meissä poikkeavana

Se tunne kun toiseus erottaa.  

Voin olla täällä päiväkausia yksin. Ja joka solullani kaipaan jotakin toista ihmistä ja itsessäni jotakin toiseutta.

Joskus, tai minun kyseessä ollessa -  lähes aina, mietin mitä me olemme ja mitä me emme ole. Mikä meitä erottaa ja yhdistää. Olemattomuus kulkee meissä häilyvänä ja samalla vahvana. Kaiken aikaa toivon pienesti olevani joku muu, se joku toinen joka on niin toista. Ja samalla tiedän että minussa on syvää hyvyyttä; puhdasta, oikeamielistä ja hetken se kantaa minua. Tunneäly joka minussa ymmärtää muita, sumenee kuitenkin kun täytyisi ymmärtää itseäni ja omaa tunteideni kohdetta. Mieleni on yhtä pimeä ja harmaa kuin marraskuu. Olen siis onnellinen koska olen onneton. Kaikki onkin lopulta hyvin ja niin kovin tavanomaisesti minulle.

Oleminen ja olemattomuus, toiseus, poikkeavuus ja katoavaisuus. Olen miettinyt viime aikoina omaa kuolemaani, koska näin marraskuussa Kuolema on niin läsnä. Tein itseni kanssa sopimuksen odotettavissa olevasta kuoliniästäni ja olen nyt rauhallinen ja tyytyväinen. Olen sinut kuoleman kanssa. Mutta ennen kuin kuolen, aion ajatella sinua. Ajattelen sinun kaikkia puoliasi, kaikkea. Olen olematta.

Niille toisille ajatuksille: The Stooges "Dirt"

lauantai 2. marraskuuta 2013

Di anima et di corpo

Monta päivää olen kipuillut päästä jalkoihin. En ole ehtinyt ajatella ja löytää sen syytä. Nyt kipu on löytänyt paikkansa ja yritän keskittyä sen poistamiseen. Fyysisen kivun kanssa en toivottavasti ehdi miettiä liikaa henkistä tuskaani, sielun ikävääni. Tai sitten niistä kasvaa yksi iso yhteinen tuska, jota en saa pois.

Olen kuitenkin kiitollinen tästä kivusta. Se on todellista, läsnäolevaa, jotakin minussa olevaa ja minusta tulevaa. Kuolleiden päivänä on hyvä tuntea juuri näin.

En usko että on toivoa. On vain loputonta turhaa odotusta.