tiistai 12. marraskuuta 2013

Mustista päivistä ja niiden jäljistä

Marraskuu on lyhyitä öitä, joissa on paljon heräämisiä. Lähden ulos vasta pimeällä. Kuu on täyttymässä ja totean sen hyväksi. Se tietää lisää valvomista ja öistä murehtimista. Lähikaupassa joku pysäyttää ja kysyy muistanko minä hänet. Muistanhan minä kun vähän mietimme. Selviää että hän, siis joku jonka melkein tunnen, asuu jossakin minun lähellä. Täytyy siis alkaa tarkkailemaan ympäristöään, kun lähtee ostamaan lähikaupasta lohturuokaa ja olutta.

Lähiöpubissa on karaoke-ilta. Ulos kuuluu Juicen Musta aurinko. Hetken aikaa tunnen kaipausta mennä istumaan ravintolaan, piiloon oluttuopin taakse, otsa kiinni pöytään. Juice tiesi nämä jutut. Sen sanat menee syvälle, luuhun asti. Kaikesta huomaa miten marraskuu on ottanut salakavalasti tiukan pihtiotteen. Sellaisen jossa tahtoo alistua, ahdistua, henki ei kulje ja ajatuksetkin hautautuu mustan pilven taakse.

Unessa hyppään Arnold Schwarzeneggerin syliin ja hän kantaa minut ulos kirkosta. Mietin siinä sylissä, että olen tavattoman paljon painavampi kuin ne naiset, joita hän yleensä kantaa käsivarsillaan. Arnold ei mainitse siitä, vaan kantaa minua vakaasti. Hän kuitenkin tunnustaa olevansa joskus yksinäinen. Minä niin ymmärrän häntä. Me kaikki olemme yksin marraskuussa.

Ei kommentteja: