keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Paluu arkeen, osa 1.

Otan varovaisesti kosketusta siihen mikä on perinteisintä minun elämääni. Menen torille ja otan tuntuman sen pintaan. Etsin taas reitin toimistolle. En mene treffeille joille minut pyydettiin, koska saan paniikkikohtauksen sellaisista. En minä täällä, omassa elämässä ja kaupungissa tee tuollaista. Jossakin muualla ehkä.

Nilkutan taas. Jalkani tuli omia aikojaan kipeäksi. En tiedä tuleeko siitä enää koskaan entisenlaista. Mutta voihan olla että kompurajalka tekisi minusta vain "kauniimman". Voi kurjuus tätä kaikkea ja silti kaikki on ihan hyvin. Mitä tässä valitan, otetaan särkylääkettä ja kylmägeeliä.

Taustamusiikiksi: Metallica "My Friend Of Misery"

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Olen unta

Pitkitän välttämätöntä, arjen syviin uomiin palaamista. Haluan olla vielä yksin ja viipyillä kesän jättämässä tyhjiössä, hyvissä muistoissa, ajatuksissani ihmisten keskellä. Tuntuu kaihoisalta ettei kukaan tarvitse minua. Lopulta punaviinin himo pakottaa kävelemään alas ja ostoskeskukseen. Näen, haistan ja tunnen ihmisiä. En ehkä huomennakaan halua mennä omaan elämääni.

En ole enää varma valvonko todellakin niin paljon kuin luulen, vai näenkö jo unta siitä että valvon. Joskus en ole edes väsynyt unettoman yön jälkeen. En pidä tästä uudesta unettomasta minästäni. En pidä siitä että minulle ei puhuta.

Elämällä on jokin melankolinen poljenta.  Jossakin väitetään olevan onni.


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kipua ja kiusausta

Viimeiset kaksi viikkoa olen nukkunut koulumajoituksessa lattialla. Viime yö kotona omassa sängyssä tuntui oudolta.  Kodin äänet täytyi opetella tuntemaan uudelleen ja pelkäsin tippuvani sängystä. Nukuin 13 tuntia. Ilmassa on haaleaa haikeutta menneestä, tulevan arjen muistelemista. Elämä on omissa piireissä pyörimistä, omien jälkien yli kävelemistä.

Olen kärsinyt yhä enemmän unettomuudesta tai päänsärystä. Yöt ovat hämärämpiä päiviä jotka valvon sängyssä maaten. Kun vihdoin saan nukuttua, kärsin päivällä päänsärystä. Muulloin olen epäsosiaalinen erakko. Lähteminen on pitkä ja epämääräinen sarja loputonta etsimistä ja tarkistamista.


----

Lähelläni ei voi elää, kaikkein vähiten
minä itse.
Olen luotaan työntävä.
Täällä varjot hakevat toistensa seuraa.
Tämä on varjojen maa, ja niiden varjojen,
luolan seinillä.
Ne tunkevat sisään ja sulautuvat yhteen
koskettamatta meitä.
Koskettamattomina elämme toistemme sisällä,
piittaamatta ratsastamme!
Toisinaan otamme jonkun hengiltä, vain koska
joku kosketti meitä.
Siellä missä ei ole etäisyyttä ei ole läheisyyttä
eikä etäisyyttä.
Silmittä näemme toistemme läpi.

Runo: Claes Anderssonin runokokoelmasta "On kylmä, täällä palaa", suom. Jyrki Kiiskinen



maanantai 8. heinäkuuta 2013

Uni tule

Olin hetken poissa Kaupungista ja kaikki siellä meni sillä aikaa oudosti. Se tulvi, se päihtyi, se ajoi kännissä ja se hukkui.
Kotona aika oli pysähtynyt kymmentä vaille kuuteen. Se tuoksui vanhan ihmisen kodilta. 
Tulin kaupunkiin kärsimään migreenistä ja sotkuisista miesasioista Toisaalla. Nyt alan kyllästyä kaikkeen säätämiseen. Melankolia valtaa taas minut. Ymmärtäisikö kukaan heistä, jos kertoisin että olen onnellisempi onnettomana?

Öisin nukun huonosti, tai valvon, kuten viime yön. Miksi tämä kesä valvottaa minua? Yritän kirjoittaa, mutta sanat kaikkoavat, ajatukset kulkevat kuin pilvet.

Uni, tule.