maanantai 29. heinäkuuta 2013

Olen unta

Pitkitän välttämätöntä, arjen syviin uomiin palaamista. Haluan olla vielä yksin ja viipyillä kesän jättämässä tyhjiössä, hyvissä muistoissa, ajatuksissani ihmisten keskellä. Tuntuu kaihoisalta ettei kukaan tarvitse minua. Lopulta punaviinin himo pakottaa kävelemään alas ja ostoskeskukseen. Näen, haistan ja tunnen ihmisiä. En ehkä huomennakaan halua mennä omaan elämääni.

En ole enää varma valvonko todellakin niin paljon kuin luulen, vai näenkö jo unta siitä että valvon. Joskus en ole edes väsynyt unettoman yön jälkeen. En pidä tästä uudesta unettomasta minästäni. En pidä siitä että minulle ei puhuta.

Elämällä on jokin melankolinen poljenta.  Jossakin väitetään olevan onni.


1 kommentti:

Tuulia kirjoitti...

Minäkään en pidä siitä, että minulle ei puhuta. Ja sitä kyllä tapahtuu. Väsyneenä sitäkin jaksaa kaikista heikoimmin.