sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Lunta, jäätä ja kyyneliä




Sunnuntaiksi olen itkenyt tänään vain vähän, vaikka on luvallinen itkupäiväni. Nykyään tosin itken aina ja lähes kaikkialla kun vain koen liikutusta, joten viikonlopuksi kyyneleet alkavat olla jo vähissä. Sunnuntaisin kuuntelen myös lempimusiikkiani, mikä tarkoittaa enimmäkseen kuolleita artisteja. Harhailujeni jälkeen palaan kuolleen prinssin luo ja rintaani koskee ikävä. Tarkemmin katsoessani huomaan sydämen kohdalla mustelman, mikä ei toisaalta kummastuta. Juuri tänään olen kovin vanha iältäni, keholtani ja erityisesti sielultani. Talven tuuli tulee läpi kaiken. Joulukuu on minun kärsimykseni, enkä tunne itseäni kovin vahvaksi, varmaksi tai valmiiksi. En tiedä mitä talvi tuo tullessaan.





Kuvan teksti on Helena Sinervon kirjasta Runoilijan talossa.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Taide ravitsee sielun tyhjyyttä

Amedeo Modigliani

Niki de Saint Phalle

Kiasma puhuttelee

Väripilviä

lauantai 22. lokakuuta 2016

Sinne ja takaisin

Eräänä syksyisenä päivänä minä lähden taas. Se on minun veressäni, halu lähteä pois, kulkea ja tuntea ääretöntä yksinäisyyttä ja pienuutta.

Kuljen pohjoisesta itään, sieltä etelään ja edelleen Baltiaan. Ja tulen takaisin siihen pisteeseen josta lähdin pohjoiseen.

Viimeiset päivät pohjoisessa olivat raskaita. Luulin todellakin etten selviä. Mutta lopulta melkein tunsin haikeutta, enkä toisaalta pystynyt olemaan hämmästelemättä sikäläisiä ihmisiä, miehiä jotka käytännössä melkein kosivat minua viimeisenä työpäivänäni. Mutta ei minun sydämeni ollut sinne kiinnittynyt, vaikka minussa on tämä rakkaus odottamassa.

Niin minä tulin takaisin. Olen jokseenkin helpottunut, mutta sama turhautuneisuus lähestyy minua taas. Kaikki on samanlaista kuin ennenkin, mutta ei kuitenkaan. Pohjoinen saattoi antaa minulle mahdolllisuuden, ja sitä minä tavoittelen. Jos jotakin olen ymmärtänyt, ei tämä sama enää voi olla aina.



lauantai 3. syyskuuta 2016

Omnia mea mecum porto*





* "Kannan kaiken omani itsessäni"
 

Muistamisen sietämätön raskaus

Aikani täällä Pohjoisessa alkaa vähentyä ja juuri se saa minut iloiseksi. Alan uskoa että selviydyn. Jotkut kohtaamiset täällä ovat olleet vaivattomia, jotkut karheita ja pistäviä. On tietenkin ymmärrettävää että kaltaiseni introvertti kärsii uudessa sosiaalisessa ympäristössä, jossa joudun altistamaan, avautumaan ja paljastamaan itsestäni asioita vieraille ihmisille. Oloni on joidenkin kohtaamisten jälkeen kevyesti raiskattu ja pahoinpidelty. Todellisuudessa en päästäisi moniakaan ihmisiä lähelleni, iholleni, elämääni. Täällä olen joutunut väsymiseen saakka oleman läsnä.


Ihoni kihelmöi paluun odotuksesta. Sitten yksi puhelu Menneestä palauttaa taas Taakan. Hetken aikaa mieleni pirstaloituu, ja ymmärrän liiankin selvästi, etten ehkä jaksa kuljettaa kaikkea mukanani. Riemu kotiinpaluusta vaihtuu muistoon siitä, miksi alunperinkin olen halunnut paeta ja lähteä pois.



tiistai 23. elokuuta 2016

Lisätty epätodellisuus


Näen unta, kuinka herään kello viisi aamulla ja huomaan heränneeni kello viisi aamulla. Herään kello viisi aamulla ja muistan nähneeni unta heräämisestäni sillä hetkellä. Luen unesta, joka myöhemmin muistoissani muuttuu omaksi unekseni, mutta muistan sen sitten olleen jonkun muun uni. Valve ja uni liukuvat. Ne ovat lisättyä epätodellisuutta. Syksyn eleet tuovat tähän kaikkeen armorikasta toivoa ja vireyttä. Toivotan haviset lehdet, harmaan taivaan ja ulisevat ikkunaluukut tervetulleiksi näille nurkille olemaan ja pysymään. Tämä kaikki kertoo kesän lopusta ja minun aikani täyttymisestä täältä. Ajatuksissani minä menen jo. 



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Aamuisin kaikki ajat ja paikat



Aamuisin kaikki ajat ja paikat sulautuvat toisiinsa, ne ovat yhtä samaa hetkeä. Teen tilannepäivityksen kurkistamalla verhojen välistä. Olen siis vieläkin Täällä, joskin henkisesti yhä vähemmän. Viime päivät olen sulatellut ajatusta, että Kaupunki ei ehkä halua minua takaisin. Olen alkanut suhtautua epävarmuuteen jopa kylmän rauhallisesti, enkä oikein tunnista itseäni tuosta tunteesta. Ehkä koko Matkani Pohjoiseen merkitys oli löytää jonkinlainen uusi vahvuus.

Tiedän varmasti vain sen, että minun on vaikea kohdata itseäni tämän kesän jälkeen.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lopulta on välttämätöntä kohdata



Luulen että elämäni pisin kuukausi on alkamaisillaan. On sietämätöntä odottaa että aika käy. Tai oikeastaan sitä, miten minun käy. Aika ei ole aineellista, se voi olla miten vain. Minä taas olen täällä vieraalla maalla kaikkien ulottuvilla. Pystyn katoamaan vain ajatuksissani.

Yritän etäännyttää itseäni pois, olla vain heikosti läsnä. Kuollut prinssi auttaa siinä, kuolleet kun ovat mitä parhainta seuraa yksinäisille. Kaipaan nyt siihen kylmään ja rakkaudettomaan kaupunkiin, josta halusin vuosia pois. En tiedä haluaako se minua takaisin. Mutta täältä minä ainakin haluan pois.

Unen ja valveen rajamailla kuulen ulkoa taas monotonista, hullua laulua. Miehen äänellä, sanoilla jotka eivät tarkoita mitään. Se jatkuu ja jatkuu, ilman mitään muita ääniä. Lopulta en tiedä onko se totta, unta vai minun omaa huutoani.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hajatelmia täältä Pohjoisesta



Du & jag

Tärkeintä ei ole omistaminen, vaan haluaminen. Että on jotain mitä mieli halajaa.


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Olen valinnut aikani ja se on omaani

Muurahainen joka halusi siivet

Ihminen joka halusi siivet

Aika ja minä täytymme. Aika vain jatkaa olemistaan, minun taas täytyy välillä koota itseni. Monen viikon sanat, teot ja eleet kerääntyvät minuun, ne jotka koen vieraannuttavan minut näistä ihmisistä. Lopulta olen aivan musertuneena. Kiitos juhannuksen, saan koottua itseäni jälleen kasaan ja eheytettyä. Nyt voin taas olla.

Tälläkin muutoksella on jokin tarkoitus. Ehkä tarkoitukseni täällä Pohjoisessa on muuttaa menneisyyttäni, sillä nämäkin hetket ovat pian mennyttä.

Olen elänyt itseni näköistä elämää ja se ahdistaa minua.


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Vasta muutama aika

Onko liian varhaista miettiä valintojaan nyt, kun on vain muutama aika kulunut muutoksesta, vaikka toisaalta tuntuu että vesi tässä joessa on virrannut minulle jo kauan? Ei asiat täällä ole paremmin, ne ovat vain hieman erilaisia kuin aiemmin.

Turhaudun siihen kuinka tiedän olevani uusi, outo ja jatkuvan tarkkailun alla. Minun erilaisuuteni korustuu paikallisten joukosta. Jos jaksan seurata vastaan tulevien autojen kuljettajia, tiedän ketkä heistä ovat paikallisia ja ketkä ulkopaikkakuntalaisia. Paikalliset katsovat minua. Olen vieras.

He ovat kuitenkin hyvin ystävällisiä, avuliaita, puheliaita ja uteliaita. Joskus kaikki nämä piirteet ovat samalla henkilöllä, jolloin yhdistelmästä tulee pistävän ahdistava. Eiväthän he voi tietää kuinka helppoa minun on olla yksin, enkä myöskään kärsi yksinäisyydestä. Heidän keskellään kärsin vain erilaisuudestani.

En kuitenkaan tiedä miten olla tavallinen, sillä täällä en olisi koskaan samanlainen. Toivoisin jo tietäväni missä ja miten minun pitäisi olla. Loppujen lopuksi haluaisin vain löytää sen maiseman johon pysähdyn ja nauliinnun. Sen paikan jossa minun olisi hyvä olla. Ja jossakin lähellä olisi käsi johon tarttua.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Tuulee tuntureilta

 


Toukokuussa minä lähdin pois. 

Olin puhunut siitä jo vuosia, niin etten enää uskonut itsekään siihen. Kunnes eräänä  aurinkoisena päivänä se kaikki tapahtui.

Täällä kaikki on vierasta minulle ja minä olen vieras muille. Tavarani ovat täällä. En ehkä jaksa edes purkaa niitä laatikoista, sillä mietin jo minne seuraavaksi menen, minkä jätän, mikä kulkee mukanani. Mutta kuolleet runoilijat ja kuollut prinssi tulivat seurakseni, totta kai, tänne jonnekin Pohjoiseen. Täällä tuulee nyt kylmästi, ehkä tuntureilta saakka, niiltä joita en ole koskaan nähnyt.

Täällä on ihmisiä joita näen päivittäin. He ovat ystävällisiä, puheliaita ja uteliaita - liiaksikin. He kai tietävät minusta jo kaiken ja keksivät varmaankin loput itse. Ihmettelen kuka mahdan olla heille, sillä yritän itsekin tutustua uuteen elämääni. Lapin Noita, sanoi joku tuttuni. Hymistelen nimitystä mielessäni. Ja lopulta, ehkä minun ei tarvitse yrittää tulla joksikin, vaan olla se joka olen.

Joskus iltaisin otan yhteyden Entiseen. Pohdimme väsyneesti Ystäväni kanssa etäsuhteen problematiikkaa. Huomaan vastaavani että tiedän, tiedän kyllä kaiken siitä. Ja muistan todellakin jotakin aiemmista elämistäni, yhdestä niistä, välähdyksiä, ikävää ja tukahtunutta raivoa. Rakkauden jonka teimme.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Liebster-award


 

 hpöllönen myönsi minulle Liebster Award-tunnustuksen. Kiitos siitä, olen kovin otettu! Samalla tunnustan olevani epäaktiivinen blogien lukija, joten jätän nimeämättä ja myöntämättä tällä kertaa palkintoa muille.

Tässä vastaukseni kysymyksiin:

1. Kuka oli nuoruuden lempikirjailijasi?
Pidän historiallisista romaaneista ja fantasiasta. Yksi suosikeistani oli mm. Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja. Vaihdoin kovin nuorena aikuisten kirjojen puolelle ja ahmin esim. Sergeanne Golonin Angelika -sarjan.

2. Pieni asia, joka lohduttaa sinua?
Kissa. Tosin se on samalla hyvin suuri asia.

3. Muistatko ensisuudelmasi?
Muistan.

4. Oletko taitava käsistäsi?
Silloin kun keskityn ja innostun asiasta. Parhaimmillani olen jopa luova.

5. Miten olemustasi viimeksi kuvailtiin?
Pelastaja.

6. Miellyttävin tunne kehossa?
Ilo ja onni.

7. Jos joutuisit viettämään lopunelämäsi tietynvärisessä huoneessa, minkä värinen huone olisi?
Vaikka lempi- ja turvavärini on musta, luulen että haluaisin olla valkoisessa huoneessa.

8. Lempisanasi ja/tai inhokkisanasi?
Lempisanani on kai kaikki kissaan liittyvät hellittelynimet. Keksin niitä koko ajan lisää.

9. Mikä on tärkeintä sinulle juuri nyt?
Tein juuri hyvin suuren elämänmuutoksen. Toivon että se osoittautuu oikeaksi ratkaisuksi, kantaa pitkälle, tuo elämääni uutta sisältöä ja kokemusta.

10. Häpeätkö jotain aiempaa lempibändiäsi? Mitä???
Olin minäkin hetken Dingo-fani. Onneksi löysin sittemmin pitkätukkahevin.

11. Kuka on nykyinen lempikirjailijasi?
Runoilijoista palaan aina Claes Anderssoniin, hänen ovat kaikki sanat, minunkin. Muutoin kihelmöin odotellessani Diana Gabaldonin seuraavaa kirjaa ja halajan Skotlantiin.



---
Liebster Award-tunnustuksen ideana on tuoda ihmisten tietoisuuteen uusia hyviä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Homma toimii näin:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kauniit ja rakastavat ajatukset

Aika riensi jo toukokuulle. Hetkeen kukaan ei ehtinyt kuolla ja keskittyimme vain kevään puhkeamiseen.Välillä ajatukseni harhautuu lähtemiseen, joskus ystävyyteen.  

Ystävyys on sitä että voi kertoa luottamuksellisesti mieltä painavat oudotkin asiat ja toisinaan hetken elää yhteistä harhaista pelkoa.

Oloni alkaa helpottua, kun uskallan tunnustaa: ajatukseni tappavat ehkä artisteja. Vaikka ajattelen lempeitä, rakastavia ja kauniita asioita artistin olemassaolosta sekä elämäntyöstä. Ja siitä että hän vielä elää, eikä ole mennyt muiden tavoin kuolemaan tänä vuonna. Jätän kaiken tämän kiitollisuuden maailmankaikkeuden kuljetettavaksi artistille. Ja niin vain käy, että juuri Hän meneekin seuraavaksi kuolemaan.

Eikö se ole syy lamaantua ja pelätä?

Ystävyys on sitä että voi varoen tunnustaa: saako aikuinen tuntea näin? Surua, ahdistusta ja kyvyttömyyttä elämään, aikuisuuteen ja kaiken käsittelyyn. Siihen kuinka nuoruuden idoleiden kuoleman kautta menettää myös osan itsestään, muistoistaan, maailmankaikkeuden maagisuudesta ja unelmista.

Ystävyys on sitä että jaetut murheet ovat puolitettuja murheita. Ja sen jälkeen voi kävellä vielä yhdessä vinoon maailmaa vasten.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Tähtienvälisessä avaruudessa



Tähtienvälisessä avaruudessa tiedetään olevan planeettoja, jotka ovat ajautuneet pois omasta aurinkokunnastaan eivätkä ne kierrä mitään tähteä.


On ihmisiä jotka elävät ja heitä, jotka tarkkailevat elämää. On myös heitä jotka ovat ajautuneet pois, eivätkä kuulu minnekään.


Minä tulin tänne uneksimaan elämästä, tähtienvälisestä avaruudesta ja pikku prinssistä.



 Hautausmaan muuri on aina vihreämpi

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Huhtikuun lumi




Tiedän kyllä että ilmassa on lempeyttä ja rakkautta. Minä kutsun niitä kuitenkin kuolemaksi ja epätoivoksi. Kaikki on niin paljasta ja kalman makuista.


Kuka pelastaisi meidät keväältä?


"Sometimes it snows in April
Sometimes I feel so bad, so bad
Sometimes I wish that life was never ending
But all good things, they say, never last

All good things they say, never last
And love, it isn't love until it's past
"

- Prince -

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Tässä kaupungissa

Jostakin se vain välähti mieleeni: olen asunut tässä kaupungissa jo 20 vuotta. Alan ymmärtää miksi elän nyt vaikeita kasvukipuja. Olisi niin paljon helpompaa tietää että minun paikkani on täällä ja tämä on minun työni, sillä minä pärjään. Sen sijaan Huoli ja Murhe käyvät tämän tästä kulmieni välissä, enkä pysty lopettamaan oman paikkani etsimistä.

Huolta ja Murhetta en pysty täysin karkottamaan, mutta käyn kovilla keinoilla väsymystä vastaan. Ostan monivitamiineja, tulppaaneja ja chia-siemeniä. Hämmentävää kyllä, melkein välittömästi voima alkaa säteillä jostakin pallean seudulta ympäri kehoa, mutta kestää muutaman päivän ennen kuin se pääsee rasvakerroksen läpi iholle saakka. Sitten iho alkaa muistaa ja näen unta rakkaudesta. Vaalin sitä muistoa koko päivän.
 





keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maaliskuu aukaisee taivaan


Jotkut ihmiset heräilevät talven kourista vasta nyt, kun maaliskuu aukaisee taivaalle paikan auringolle. Minä räpistelen silmiäni kadun varjoisalta puolelta. En pidä siitä kuinka vieraitten ihmisten varjot kohtaavat minun varjoni. Tervehdin taivasta, mutta valo vain musertaa minut tomuksi ja olen käsittämättömän väsynyt.

Sähköpostini tuntuu tietävän mikä minua vaivaa ja se vihjailee: "Paljonko ihminen tarvitsee seksiä? Älä turhaan pelkää synkkiä hetkiä." En todellakaan jaksa nyt tarttua sen ehdotuksiin.

Teen pintapuolista hengitystä ja muserrun. Joskus vain täytyy olla lohduton, vaikka vain siitä että on jo maaliskuu.





maanantai 29. helmikuuta 2016

Aviomiesainesta

Näin viime yönä unta että olen jonkun vaimo. Olin rakkaudessani vahva, järkkymätön ja kaunis. Kerroin puolisolleni epätoivomme hetkellä: "Älä huoli rakas, aina me olemme selvinneet."

Tänään minua kosittiin. Kieltäydyin. Mietin asiaa ainakin puolituntia ennen lounasta, mutta vatsani, sydämeni ja järkeni eivät tunteneet samoin naisystävääni kohtaan. Elämä on epäreilua ja surullista. Luulen että minua rankaistaan tästä.

Kumma vääntö, suutuntuma ja rytmi tässä vuodessa. Aivan kuin jotain suurta ja tuntematonta olisi vielä tulossa.



torstai 25. helmikuuta 2016

Puhdistus

Tiedättehän sen tunteen kun vauhti alkaa hidastua ja liike pysähtyä. Jostakin täytyy saada se uusi sysäys ja päästä taas virtaan.

Minä yritän löytää sen pienistä itselleni varastetuista hetkistä, arkielämyksistä. Ja niin rakkaista listoista. Kirjaan kaiken pienille lapuille: sen mitä haluan, mitä voisin, mitä pitäisi ja mitä tarvitsen. Siinä ne taas on ja haltioidun kuinka kaikki on tässä, kirjattuna ylös.

Sitten alan selvittämään yhtä listaamaani tavoitetta: tässä on siis se mihin pyrin. Ja kuinka ollakkaan, ennen kuin ehdin tehdä ensimmäisen askeleen kohti uutta elämää, tuleekin se Jokin. Soitto, viesti tai kohtaaminen jossa kerrotaan että olisi nyt tämmöinen juttu. Ehditkö, voisitko tai sopisiko silloin tai tällöin. No, pitäähän ne tekemättömät jutut tehdä pois. Sitten se unohtuu, se uusi elämä, kun on nämä nykyiset ja tutut kuviot.

Huomaan pyrkimyksissäni selkeän epätyydyttävän etenemisen, eikä sokerilakkokaan onnistu. Taidan tarvita puhdistuksen, sellaisen sisäisen ja ulkoisen, kosteuttavan ja uudistavan. Sen sijaan askartelen kissalleni uuden kissaluolan.

Ja mikä on tämä aikakin, helmikuu ja nyt on jo kuin kevät? Kadulla kävellessä näen vain miehiä, aivan kuin niitä olisi äkkiä tuotu tähän kaupunkiin junalasteittain. Kaikki ne ovat jotenkin haluttavia. Kestän vielä sen jos tuo tunne tulee huhtikuussa tai viimeistään toukokuussa, mutta helmikuun haluan vielä horrostaa ja mennä salaa elokuviin kesken työpäivän.



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Päivä ennen työhaastattelua

Yöllä näen unta suudelmasta. Kyllä minä mietin jo huomistakin, sitä että minusta voisi tulla jotakin muuta. Mutta ennen kaikkea en voi olla ajattelematta suudelmia. Etsin mieskaunetta iltaani.








keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Anemia



"Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää."
Eeva Kilpi


Saatan aistia elämässäni jopa pientä nytkähdystä myönteisempään, vaikka en ole varma olenko vielä liikkeessä. Jotkin asiat tuntuvat silti nyt enemmän mahdollisilta kuin aiemmin. Anemian lisäksi minua vaivaa yleinen ahdistus seuratessani uutisvirtaa. En tiedä voiko hyvään uskoa näinä aikoina, jolloin lehteä ei tohdi avata, kun pelkää seuraavaa uutista riveistämme poistuneista miesvahvistuksista. Mitä tällaisesta vuodesta voi oikein odottaa, kun se on vienyt meiltä jo nyt näin paljon? Toivottavasti edessä on yhä arvaamattoman hyvää.