Päivä kuin huhtikuu

Tällaiset päivät ovat kuin huhtikuu. Mieli aivan riemastuu, mutta kun menee ulos, puhaltaa tuuli, tuulee tuulee kovasti ylhäällä alas ja tulee lopulta paidan alle iholle kylmänä. Vielä sisälläkin paleltaa ja paleltaa, kunnes huomaakin olevansa sairas. On paras katsoa päivän kulkua sisältä. On parempi miettiä vaikka sitä, ettei kukaan tiedä miltä Aleksis Kivi näytti, vaikka hänestä seisoo näköispatsas Rautatientorilla. Hänestä ei kukaan tehnyt muotokuvia hänen eläessään. Olisi hyvä muistaa ihmisiä elävänä, olisi hyvä muistaa. Mutta asian ei pidä antaa liiaksi vaivata. On parempi nukkua ja olla miettimättä, toivoa sairauden menevän pois.

Muista olevasi eläväinen

Kaupunki nukahtaa raukeana yön syliin. Myös me nukahdamme; kissat ja ihmiset, lapset ja aikuiset, paikallisbussit ja koiran ulkoiluttajat. Vain runotytöt heräävät yöhön säpsähtäen. He alkavat kirjoittamaan kipein silmin muistoja elämästä, ikävästä, häpeästä ja vaikeroimaan kuolleita runoilijoita. He ikävöivät päivänvaloa tai ehkä sittenkin häipyvää yötä. He kirjoittavat sanoja kuolleelle rakastetulleen tai sille, jota he eivät ole vielä tavanneet. Heidän kaipauksensa ei tunnistaisi elämää ja onnea, ei vaikka se olisi pujotettu heidän sormeensa. He kaipaavat kuolematonta, he kaipaavat kuolemaa.

Kun nousen seisomaan, jää varjoni vielä viipymään paikalleen. Ei se jaksaisi seurata tätä mitätöntä kuolevaista jolla on kipeät silmät ja takelteleva puhe. Ei tätä jonka sanat ovat huonoja ja tökeröitä. Ei tällaista jonka seura on pölyiset lattiat ja kasvava tiskikasa. Kun käyn levolle, varjo vetäytyy sänkyni alle josta se nousee unen myötä ylleni. Sillä on Minotauruksen hahmo ja halut. Minä tunnen sen halut, minä näen sen halut. Sillä on minun nimeni huulillaan. Nyt tiedät että olen, nyt tiedät mitä en olen.


Taustakuvaksi: Picasson Minotaurus, alkumusiikiksi Ultra Bra "Savanni nukahtaa"

Omistettu kuvitteellisille runotytöille. 

Taivaan samea silmä

Taivas on niin pimeä, yksinäisyyteensä vajonnut, mitään ei näy sen läpi. Näin talvisin minua aina itkettää. En edes tiedä miksi. Voi olla että itken taivaan vuoksi, ehkä lumen joka tuli taas valaisemaan maata ja menemään sitten pois. Ehkä itken mennyttä kesää ja epävarmaa tulevaa. Voi olla itken minua, sitä joka meni pois, sitä joka tuli, ja sitä joka ei osannut olla.

Taustakuvaksi: Sameaa pimeää

Sokeana hetkenä

Joskus kestää aikansa tottua näkemään, antaa sanojen mennä ohi ja olla tarttumatta niihin. Mietin kuolleita runotyttöjä, mietin sokeaa hetkeä. Väsymyksestä, hienoisesta pettymyksestä ja epävarmuudesta voisin vierittää muutaman kyyneleen. Aamulla olen käpertyä keittiökomeroon ja unohtua sinne, koska muistan taas kuinka pelottava maailma voi olla, miten huonosti minun voi käydä ellen muista nostaa kilpeä eteeni. Missä ovat ylpeät, kauniit ja rohkeat nuoret naiset, ne jotka nauroivat peloille, hymyilivät raivonsa ohi?

On kuin olisin unohtunut tänne. Minun piti lähteä, olla jo aivan kohta poissa. Enkä muistanut ostaa itselleni tulppaaneja.

Unohdettu aika

On taas se aika talvesta kun minä, koti ja kissa näytämme päivänvalossa pölyisiltä ja unohtuneilta. On tulppaanien aika, on valon aika, on lumen aika.

Unohdun katsomaan romanttista komediaa. Mieleeni jää kummittelemaan elokuvan lause: "Oletko jo tavannut hänet jotka tulet tapaamaan?".  Olenko minä jo tavanut Hänet joka minun on ollut tarkoitus tavata? Ehkä hänet on jo esitelty jossakin aiemmassa jaksossa, ehkä  hän osa osa minun yhteisöäni, melkein läsnä arjessa. Seuraavaksi huomaan katsovani jokaista vastaantulevaa miestä kuin Aarretta. Olisiko se hän? Ja kuinka haluttava putkimieskin voi olla!

Äkkiä aamulla

Hyräilen mielessäni jotakin kappaletta kun mies soittaa ja pyytää mukaansa. Hämmennyn, menen lukkoon, haluan ja en halua. Lopulta vajoan talvihorrokseen sohvalleni, en ole miehen mukana, mutta sisäisesti värisen pakkasta ja ajatuksiani. Olisin halukas mieheen, mutta ei hän sitä tarkoittanut. En voi mitään ajatuksilleni, tälle toivolle joka minuun on tullut.


Tiskausmusiikiksi: kaikki Ultra Bra sekä Kaseva: "Syksy"

Oletko nähnyt valon?

Musiikillinen kylpy teki minut halukkaaksi miehille. (Hän makaa sängyssä, minä makaan hänen päällään.) Kun nousimme ylös kadulle, karkotti hyytävä todellisuus rakkauden vain uniin, siihen jossa lämmitän saunaa kylmettyneelle miehelle, hänelle jossa on Valo. Samaan aikaan Epäillys alkaa hiipiä mieleeni. Onko elämää enää vaalien jälkeen? Pelkään ettei ole, että kaikki tämä ihana häviää. Kuukauden aikana olen ajautunut positiiviseen sekasortoon. Mikään entinen ei enää käy, mielihalut heittelevät paikkakunnalta toiselle, ammatista toiseen. Jotain yllättävää tapahtuu aina silloin kun mitään ei odota,  suunnittelemalla saa vähiten mitään tulosta aikaan. Naapuri huutaa ja huutaa, lapsi itkee ja itkee. Minä palelen. En voi tietää, en voi enempää. Odotan unia jossa on rakkaus ja suudelma.