perjantai 28. marraskuuta 2008

Värinää

Joillakin on valtavan hyvä taito manipuloida ja murtaa ihmisiä. Minun mittani täyttyi aamulla. Tämä vuosi on selvästikin verottanut voimiani, sillä enhän saisi sanoa että en voi, en pysty, nyt riittää. Olin aamuisen kohtaamisen jälkeen vain värisevä hermokimppu, heikosti läsnä täällä. En haluaisi ensiviikon tulevan, sillä se tuo kuitenkin lisää henkistä koitosta.

En muutenkaan jaksa kauheasti puhua tai ajatella sanoja. Olen valtavan väsynyt. Ennemminkin annan musiikin puhua puolestani. Lähden vähäksi aikaa muualle. Ehkä sen jälkeen jaksan taas.


tiistai 25. marraskuuta 2008

"I thought I was someone else, Someone good. "

Kuuntelin biisiä viikonloppuna monia ja monia kertoja. Taas kerran tuntui että kuulin sanat vasta ensimmäistä kertaa. Jotenkin ne sopivat tähän hetkeen, näihin aikoihin, mielentiloihin.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Taakka

Turhautumisen estokeinojani nro 1. Kun elämä on vittupaskaa, yritä päästä siitä eroon. Niinpä koko eilisen illan aina yhteen asti yöllä heitin pois kaikkea turhaa elämästäni. Käytännössä se tarkoitti viittä isoa kassillista keräyspaperia.

Vaikutus oli huomattava, siis henkisesti. Tuo monen kilon lasti paperia tuntui heti lähtevän taakastani, olen nyt vapaampi lähtemään. Myös ilma yksiössäni tuntui raikastuvan pölyisten paperien hävityksen myötä.

Kaikkein oudointa on kuitenkin se, että tuon roskamäärän häviäminen asunnostani ei oikeasti näy missään. Pöydät, hyllyt, lipasto notkuvat edelleen epämääräisiä paperi- ja lehtipinoja täynnänsä. Kuinka on mahdollista että tavaran määrä sisällä pysyy vakiona huolimatta siitä kuinka paljon kannan sitä ulos?

lauantai 22. marraskuuta 2008

One day is fine, the next is black

Juuri kun tunsin selvinneeni kaikesta tänä vuonna eteeni tulleesta vittupaskasta, alkaa Simeon kuiskimaan. En halunnut Simeonia tänään kylään, mutta se vain ilmaantui äkkiä kesken päivän. Se toistaa kaiken sen minkä jo tiesin, ja muistuttaa kaikesta siitä minkä halusin unohtaa.

Luulin että vaatimattomuus kaunistaa, mutta se tekeekin minusta helposti hyväksikäytettävän ja nyöryytettävän. Minun elinpiirini on niin pieni ja nyt vain tämä huone. Tarvitsen uuden elämän, eikä se välttämättä ole täällä. Come Clarity.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Yöllisiä

Joitakin kuvia joistakin pimeän ajan matkoista.



tiistai 18. marraskuuta 2008

Yön tummuva taivas

Syrjässä, kaukana poissa, yössä on paljon enemmän elämää. Itse kukin meistä suorittaa askareitaan, jotkut valossa, jotkut pimeydessä. Siellä pimeys on toisenlaista. Se on tukahduttava ja aistit sekoittava kokemus. Se on samalla turvallinen syleily että musertava rutistus.

Tämän päivän ja huomisen välissä on hetki, joka melkein saa minut pelosta sekaisin. Koen ajoittaisia harhoja, aistin pimeyttä, kuuntelen sen ääniä. Tiedostan ja annan tunteiden vallata, hetkeksi. En tiedä kumpi on pelottavampi kokemus, yö vai pimeys.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Ajan taju

Joskus on hyvä muistaa laittaa asiolle piste ja lopettaa vatvominen. Itsetutkiskelu ja analysointi ei kiinnosta minua tällä hetkellä. Tai tarkemmin ajatellen minulla on ollut viime aikoina vapautunut ja vahva olo. Olen voittanut vuoden, johon laitoin paljon toiveita ja odotuksia, mutta mikä toikin pettymyksiä ja ahdistusta.

Luulin etten selviä muutoksesta, mutta olenkin välinpitämätön asiaa kohtaan. En jaksa ajatella itseäni juuri nyt tässä. Toisaalta pelkään, että jos pysähdyn, lakkaan olemasta. Olenkin unelmoinut, miettinyt tulevia, kuvitellut itseäni uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Tietoisuus on läsnä, en epäile enää itseäni, voin tehdä mitä vain.

torstai 6. marraskuuta 2008

Marraskuu on kuukausista pahin

Viime yönä näin unta isästä. Hän oli siinä elossa ja olimme koko perhe maalla, arkisissa toimissa. Olin taas lapsi, oli kesä ja olimme ulkona. Tunnelma oli silti outo, mutta niinhän aina unissani.

Nykyään isä niin monesti nukkuu unissani ja minulle kerrotaan ettei hän enää herää. En koskaan usko sitä ja yritän herättää hänet, onnistumatta.

Isän voimat hiipuivat eräänä yönä marraskuussa. Tämä kuukausi on niin surullinen, niin kipeä, monia kyyneleitä täynnä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Unohdus

Olin vuosien kuluessa unohtanut, että rakastan myös Bonoa. Päätin korjata asian ja keskittyä lähitulevaisuudessa enemmän häneen. Ajattelin siis etääntyä todellisuudesta, ihailla kaukaisesti häntä ja pysytellä kotona. Se auttanee samalla syrjäytymistä, johon aion myös panostaa enemmän.

Yöllä valvoin kolmeen. Öiseltä taivaalta kuului jylinää ja näkyi valoja. Se pelotti, valvotti. Joku oli eksynyt. Seurasin yötä varovasti ikkunasta sekä jänistä, joka kaikesta välittämättä ruokaili vastapäisellä ruohikolla.

Aamulla koin oudon ennaltatietämisen tunteen ja tilanteen. Ja väsymyksen, valtavan väsymyksen. Huomasin myös unohtaneeni kaiken, mitä viime viikkoon ja kuukauteen tulee. Olin kai aloittanut syrjään vetäytymiseni.