sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Lunta, jäätä ja kyyneliä




Sunnuntaiksi olen itkenyt tänään vain vähän, vaikka on luvallinen itkupäiväni. Nykyään tosin itken aina ja lähes kaikkialla kun vain koen liikutusta, joten viikonlopuksi kyyneleet alkavat olla jo vähissä. Sunnuntaisin kuuntelen myös lempimusiikkiani, mikä tarkoittaa enimmäkseen kuolleita artisteja. Harhailujeni jälkeen palaan kuolleen prinssin luo ja rintaani koskee ikävä. Tarkemmin katsoessani huomaan sydämen kohdalla mustelman, mikä ei toisaalta kummastuta. Juuri tänään olen kovin vanha iältäni, keholtani ja erityisesti sielultani. Talven tuuli tulee läpi kaiken. Joulukuu on minun kärsimykseni, enkä tunne itseäni kovin vahvaksi, varmaksi tai valmiiksi. En tiedä mitä talvi tuo tullessaan.





Kuvan teksti on Helena Sinervon kirjasta Runoilijan talossa.

2 kommenttia:

S kirjoitti...

Hyvää huomenta täältä jäätiköltä. Minulle pitäisi varmaan järjestää viikonpäivä, jolloin voisin olla itkemättä, luvalla tai luvatta.

Sun sukat on valmiit. Villalankasekoitetta, kissankarvoja, mun hiuksia, hikeä ja kyyneliä. Kuulostaa vähän ällöltä.

Onhan Noita kirjoitti...

Oih, täytyy siis sattumanvaraisesti yrittää kohdata! Jatkan tänään sunnuntaita, koska eilinen päättyi liian pian.