sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Toiseus on meissä poikkeavana

Se tunne kun toiseus erottaa.  

Voin olla täällä päiväkausia yksin. Ja joka solullani kaipaan jotakin toista ihmistä ja itsessäni jotakin toiseutta.

Joskus, tai minun kyseessä ollessa -  lähes aina, mietin mitä me olemme ja mitä me emme ole. Mikä meitä erottaa ja yhdistää. Olemattomuus kulkee meissä häilyvänä ja samalla vahvana. Kaiken aikaa toivon pienesti olevani joku muu, se joku toinen joka on niin toista. Ja samalla tiedän että minussa on syvää hyvyyttä; puhdasta, oikeamielistä ja hetken se kantaa minua. Tunneäly joka minussa ymmärtää muita, sumenee kuitenkin kun täytyisi ymmärtää itseäni ja omaa tunteideni kohdetta. Mieleni on yhtä pimeä ja harmaa kuin marraskuu. Olen siis onnellinen koska olen onneton. Kaikki onkin lopulta hyvin ja niin kovin tavanomaisesti minulle.

Oleminen ja olemattomuus, toiseus, poikkeavuus ja katoavaisuus. Olen miettinyt viime aikoina omaa kuolemaani, koska näin marraskuussa Kuolema on niin läsnä. Tein itseni kanssa sopimuksen odotettavissa olevasta kuoliniästäni ja olen nyt rauhallinen ja tyytyväinen. Olen sinut kuoleman kanssa. Mutta ennen kuin kuolen, aion ajatella sinua. Ajattelen sinun kaikkia puoliasi, kaikkea. Olen olematta.

Niille toisille ajatuksille: The Stooges "Dirt"

Ei kommentteja: