perjantai 9. joulukuuta 2011

Ehkä vasta kevät löytää minut

Huomioita eräästä päivästä.

Minun hiukseni leikkaa Svetlana. Pidän hänen hiljaisuudesta ja pehmeistä käsistä.

Myöhemmin menen alas pimeään. Miehet tuijottavat hiljaa ja hartaina tummasti laulavaa naista. Haistan oluen ja Jaloviinan. Olen se jonka pöytään tyhjät lasit lasketaan.

Sitten tulee Hän, minun sielunhoitajani, väkevämpänä kuin koskaan. Hän huojentaa minun kipuilevaa sydäntäni, ahdistavia keuhkojani. Hänen sanansa minun sielussani. 

Kotimatkalla minun tummani peittyy valkeisiin hiutaleisiin. Näen lumihiutaleiden villinä kiitävät varjot. Olisi helppoa jäädä tähän makaamaan, antaa valkeuden peittää minun mustuuteni. Ehkä vasta kevät löytäisi minut.

3 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

"Olen se, jonka pöytään tyhjät tuopit lasketaan" <-- hieno lause. Tunteeseen on myös helppo samaistua, olen itsekin sellainen.

Tuulia kirjoitti...

Olen myös Se, jonka kellosta tarkistetaan aika ja Se kenen kaveria pyydetään tanssimaan. Ehkä kaikkein vihatuinta on kuitenkin olla Se, jolta kysytään miksi näytän niin vakavalta. Minä jumal**ta hymyilin!!

Onhan Noita kirjoitti...

Ihmiset eivät selvistikään tunnista aitoa ilonpitoa :)