sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syyllinen

Nykyään kirjoitan enimmäkseen vain kuolemasta. Johtunee tästä kirouksesta joka on kaupunkimme yllä ja kaikesta siitä pahasta mitä se saattaa keskuuteemme. Se kieltämättä synkistää mielen. Synkkyyteni ei siis johdu siitä että olisin enemmän kuolemassa kuin ennenkään, tai ehkä olen, mutta en vain sitä vielä tiedä.

Kaiken tuon ohella valmistelen edelleenkin tapahtumaa kuolemasta. Se on ehkä tämän astisen elämäni oudointa ja silti mielenkiintoisinta tekemistä. Välillä puhumme siitä porukassa kunnioittaen ja ymmärtäen, välillä nauramme. Ei se ole niin kuoleman vakavaa kuitenkaan.

Tänään mietin sitä, kuinka kuolema saa meidät tuntemaan syyllisyyttä, siitä mitä teimme tai jätimme tekemättä vainajan kanssa. Kuollut on läsnä vielä pitkään, jopa aina arjessamme, ja tekee meistä elämänsyyllisiä.

Ehkä tapaat siis minut ajatuksissani, puhumassa kuolleiden kanssa. 

2 kommenttia:

SARI HAKALA kirjoitti...

Mutta nyt meillä on syy puhua elämästä ja kuolemasta kunhan manaamme sen kirouksen pois siellä kirouksenmanauspaikassa. Vai oliko se mun kuumeinen uni vaan. Onhan tulossa kirouksenpoismanaamiskarkelo. On.

Onhan Noita kirjoitti...

Ehdottomasti on. Pidetään kirojaiset, noitujaiset, mitkä vaan, vaikka kahdestaan. (sehän ihan rimmasi)