lauantai 5. kesäkuuta 2010

Suo minulle hetki, vain tämä hetki

Ja niin kävi, että uskomattomuudestani kehittyi pikkuhiljaa toivo ja toivosta elämännälkä. Ja pystyin enää ajattelemaan vain sinua, sinua ja sinua.

Sinun pitää suoda anteeksi, että viipyessäni muualla, toisten luona, rakastaessani jotakuta muuta hetken, silloinkin se olit sinä. Heissä kaikissa oli jotain sinua ja minua, minua ja sinua.

En pysty enää muistamaan kasvojasi. Olitko sinä joku toinen, olinko minä joku muu. Olitko sinä todellinen ja minä vain mielikuvistusta. Olitko sinä minä? Kerro minulle.

Ja mikään tästä ei ole totta, muttei taruakaan.

Ei kommentteja: