perjantai 13. syyskuuta 2013

Se on kuin kissan uni aurigonpesässä

Olisinpa kissan uni auringonpesässä. 
Ne on kepeitä ilon päiviä, aamulla vähän sumua. 
Menen viereen, nuuhkin unta ja aurinkoa.
Ei saa häiritä nukkuvaa kissaa
vain pienillä rakkauksilla voi.


Mieleni on kulkenut virtaavan veden lailla menneissä ja tulevissa. Se on käynyt jossakin kymmenen vuoden takaisissa, palannut  ja yhtälailla tavoitellut tulevia. Olen takaisin virrassa, se vie ja minä antaudun.

Miten paljon olen ehtinyt murehtia ja huolehtia tulevasta tämän kesän aikana. Silti kaikki on järjestynyt. Minun pitäisi vain luottaa. 


Minä ja ystäväni olemme uskaltaneet lausua tulevan ikämme ja ikävän ääneen, niin kovin monta kertaa ylpeyttä tavoitellen. Rohkeuden saavuttamiseen on tarvittu monta lasillista punaviiniä, kuohuviiniä ja olutta. Olemme voimaannuttaneet naisellisuuttamme. Löydämme itsestämme niin paljon tukahdetettua rakkautta, hellyyttä ja unelmia. Elämätön elämä tekee kipeäksi.

Syksyllä on ikävän nimi. Virta tuo mukanaan myös suruviestin, ihmisestä jostakin Kaukaa. Se kertoi että olemme huolesta sanattomia ja voimattomia, sillä joku oli kadonnut. Niin minäkin olin suunniltani, peloissani, ajattelin sitä pimeää joka vie tutut rakkaittensa luota eikä anna heitä enää takaisin. Ja sitten virta toi viestin, että meillä on suruaika, sillä hänet oli löydetty, mutta menetetty miehistöstä.

Joskus lapsena mietimme loppua. Sitä että ehkä yksi meistä lähtee sankarina puolustaen heikkoja. Itse ajattelin että katoan hämärissä olosuhteissa, lakkaan vain olemasta. Nyt ajattelen etten ikinä halua olla kadotettu tai kadoksissa. Tai ehkä olen jo hämärän puolella ja joku etsii minua. Mutta siihen märkään mustaan pimeyteen en halua, siihen joka erottaa rakkaimmat toisistaan jättäen heidät vaille tietoa. Jos askeleeni ovatkin kulkeneet jo harhaan, voisiko joku löytää minut tästä kaupungista?


Musiikiksi veden äärelle: Pekka Streng "Takaisin virtaan"

Ei kommentteja: