maanantai 20. huhtikuuta 2009

Tunnetut ja tuntemattomat

Olin onnistunut sulkemaan erään asian mielestäni kokonaan reiluksi vuodeksi. Se on eräs epämiellyttävä tosiasia, että olen riskiryhmässä sairastua Tautiin. Tänään rutiinitarkastuksessa tämä fakta heitettiin kasvoilleni ja toistettiin monta kertaa Taudin nimi. Olin täysin valmistautumaton kuulemaan asiasta.

Ihmettelin miten olin torjunut koko asian luonteen itseltäni. Mutta olin vain suojellut itseäni. Olen ollut jo monta vuotta keikkuvassa veneessä, en vain pysty murehtimaan kaikkia asioita yhtäaikaa.

Eilen alkanut uusi ahdistuksen aalto syveni tänään tuolla murheella. Nyt veneeni keikkuu ja ajelehtii holtittomasti. Olen tunnustanut itselleni etten ole jaksanut pitää huolta itsestäni pariin vuoteen. Elämäni on vellonut oudossa tilanteessa, jossa omat voimavarani ovat olleet koko ajan loppumaisillaan. Mutta tuntui että olin jo raottamassa ovea, ehkä pääsemässä jo ulos. Nyt haluan taas käpertyä ja itkeä.