perjantai 25. joulukuuta 2009

Tulehen tuijottaja

Lunta on nyt paljon, jokseenkin joka paikassa. Sitä kulkeutuu sisään ja minä työnnän sitä pois. Lumi ei ole hallittavissa ja se alkaa jo ahdistaa minua. Olisi kuitenkin lohduttava ajatus jäädä hankeen odottamaan että lumen puhtaus valkaisisi minunkin mustan mielen.

Sitten tulee pakkanen. Se on oikeastaan miellyttävää, kestän sen paremmin. Voin keskittyä olennaiseen, lämmön ylläpitämiseen. Tuijottelen pitkiä aikoja tulta, palavia puita. Tulella on minuun puhdistava vaikutus ja voimaannun kun poltan asioita, pois kaikkea mennyttä.

Äiti soittaa. Hän kuulostaa sovinnolliselta ja ystävälliseltä. Se oli kai hänen tapansa pyytää anteeksi. Luulen että hänkin häpesi sen miehen käytöstä. On kai se outoa, että oma äiti on henkilö jota pelkään eniten. En voi koskaan tietää mitä hänen mielessään liikkuu.

Olen kai surrut viime vuosina elämäni pois. Olen myös pelännyt, mitä tässä oudossa perheessä seuraavaksi tapahtuu. Yritän silti jaksaa, keskittyä pieniin asioihin, kuten vaikka omaan elämääni.

Ei kommentteja: