maanantai 28. joulukuuta 2009

Kotiinpaluu

Ja sitten lopuksi huudamme äidin kanssa toisillemme ja itkemme päälle. Käsittääkseni saamme asian loppuun käsiteltyä, mutta koska kyseessä on äitini, en voi olla koskaan siitä varma. Ehkä hän vain kerää voimiaan ja iskee taas uudelleen myrkkyineen. En ymmärrä miten voisin elää niin, että riittäisin, että hän voisi hyväksyä minut.

Tänäiltana tunnustin itselleni etten jaksa enää. Menneisyys tulee niskaani kivirekenä, enkä pysty sitä pidättelemään. Eikä vain omani, vaan äidin menneisyys. Tuo taakka on ihan liikaa minulle. Haen apua itselleni, koska en jaksa enää tällaisia vuosia lisää elämääni. Minun on pakko muuttaa elämäni suunta.

Ei kommentteja: