Eräs sunnuntai joulukuussa

Punaviiniä ja palelemista. Minun aamuni on nykyään puolipäivä, mutta ei se minua haittaa. Mikä minua huolestuttaa on se, että kärsin edelleenkin selviä stressin oireita, vaikka olen ollut jo viikon ns. lomalla. Olen tehnyt erään päätöksen töitteni suhteen, jolla toivon mukaan saan elämäni vihdoin rauhoittumaan.

Jonkinlaista jouluun asennoitumista olen yrittänyt tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, että nostin joulukoristeet keittiönpöydälle. Nyt mietin minne niitä tässä uudessa kodissani laittaisin. Eihän ne oikeastaan minnekään mahdu. Siirsin myös yhden kasvin, eli juorun pöydälle ikkunan ääreen, koska se selvästikin kärsii asuntoni pimeydestä. Kissani oli tähän päätökseen tyytyväinen ja söi kasvin samantien.

Tarkoitukseni oli myös mennä kuuntelemaan kauneimpia joululauluja kirkkoon, mutta vajaan tunnin ulkoilu sai minut niin viluiseksi, etten enää kyennyt ulos. Mutta huomenna uusi yritys. Jatkan myös lomaani menemällä huomenna töihin.

Kommentit

Suositut tekstit