keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Olipa kerran

On kohtaamisia jotka muistaa aina. En minä häntä oikeastaan tuntenut, mutta tiesin. Oli pysähtynyt talvinen hetki puutalon yksiössä, se oli pullantuoksuinen ja persoonallinen. Siellä oli poika ja tyttö jotka rakastivat toisiaan. He suutelivat illan hämäryydessä pitkään, intohimoisesti, kiirehtimättä ja nauttien. Nyt tuo tyttö on mennyt pois, ikiunta nukkumaan. Mutta minun muistoissani tyttö suutelee tuota poikaa ikuisesti, intohimoisesti, rakastaen.

Ei kommentteja: