maanantai 5. lokakuuta 2009

Murheet

Tiesin että jokin on vialla. Kysyin varovasti ja ystäväni vastasi pitkällä viestillä. En ollut aavistanutkaan millaista murhetta hän kantaa mukanaan ja mieleni tuli raskaaksi. Miten paljon surua ovatkaan nämä viimeiset vuodet mukanaan tuoneet, minulle ja ystävilleni.

En voinut antaa kuin myötätuntoni, mutta luottamus toi lämmön mieleeni. Ystävyys on luottamusta, jakamista, kuuntelemista, läsnäoloa ja huolenpitoa.

Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää mennyttä aikaa, omaa historiaani. Sen miksi joskus elin, nyt en. Olen kuin salapoliisi omilla jäljilläni. Mutta en tiedä miten korjaisin kaiken, miten löydän taas elämäni ytimen. Mutta tiedän sen, että minun pitää kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa, siten kaikki aukenee. Sitä ennen nautin syksystä, hurmaannun sen väreistä ja toivon pitkiä hiljaisia hetkiä yön kanssa.

2 kommenttia:

SARI HAKALA kirjoitti...

Minäkin tahtoisin vain kietoutua yöhön ja mustaan, mutta aamu tulee niin hirveän nopeasti. Sinä näytät väsyneeltä aamulla kun peuhaat yön yön kanssa. Niin kai minäkin.

Onhan Noita kirjoitti...

Sittenhän meitä on kaksi yksin yön kanssa. En malttaisi jättää yötä, vaan valvoa sen kanssa. Mutta huijaan itseäni istumalla illan hämärässä ja kuvittelemalla sen olevan yö.