perjantai 18. lokakuuta 2013

Tunneherkä, hiukan ahdistunut ja toiveikas

Lumi on lohdullinen. Yön kuilusta on vain niin vaikea nousta. Seuranani ovat särkevät nivelet ja migreeni, mutta mieleni alkaa olla vihdoin levollinen ja kirkas. Minä tyynnyin, mutta uskoni on taas kärsinyt. Miten lapsekas olen luottavaisuudessani.

Minussa on antiikkinen mieli, joka tahtoo uskoa ihmisten hyvyyteen. Sokrates oli samanlainen hölmö. Hänen mielestään ihmiselle ei voinut tapahtua mitään pahaa elämässä eikä kuolemassa, jos hän on hyvä. Minä uskon kuitenkin enemmän Ihmemies MacGyveria, hän tiesi että hyvistä teoista rangaistaan. Mutta ei se oikeuta minua pahuuteen, välinpitämättömyyteen tai itsekyyteen. En siis luovu periaatteistani uskonpuutteeni vuoksi.

Olen kuitenkin Sokrateen kaltainen siinä, että en halua olla halujeni orja, sillä ne johtavat materialismiin, pyrkimykseen omistaa sekä hallita ihmisiä ja asioita. Ei minulla ole oikeuttaa vaatia keneltäkään mitään. Ja silti koko ajan olen rakkauden kerjäläinen. Pitäisi jo vihdoin oppia pärjäämään omillaan ja sen aion tehdä.

Viime viikot ovat koetelleet minua pienillä pettymyksillään ja johtaneet suurempaan ahdistukseen. En nähnyt millään täällä olemisellani merkitystä. Pääsin rauhaan vasta päättäessäni että loppuun voi todellakin vaikuttaa, eikä sen tarvitse olla tuntematon. Kun vihdoin hahmotin ajan rajallisuuden, alun ja lopun, vapauduin. Tuon välin minä täytän olemassaolollani, piste.


Kuolleille lehdille ja haluille: Tuomari Nurmio "Ikuisesti minun"

Ei kommentteja: