sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ne myyttiset runotytöt

Puut myötäilevät tuulta, minä pusken vasten. Tämä on niin hyvä, tämä tuuli. Tuuli tuule, minä tulen sinun kanssasi. Riisu minut niin kuin pihlajat ja koivut. Sitten voit unohtaa minut tänne.

Minä uskon myyttisiin runotyttöihin. Jos heihin lakkaa uskomasta, he katoavat. He ovat vähän keuhkotautisia, juoppoja ja loputtoman kaihoisia. He haluavat aina saavuttamattomia miehiä, niitä jotka kävelevät ohi kylmin silmin. Eivät he huomaa niitä tavallisia miehiä, niitä jotka ovat siinä vieressä ja arjessa. Mutta ilman melankoliaa ei olisi runotyttöjä, heitä jotka yön syvimpinä tunteina kirjoittavat vihkon reunaan kirveleviä sanoja. Ilman kaipaustaan he eivät kirjoittaisi, ilman kärsimystään he eivät ahmisi sanoja, silmiä, suita, ohikulkevia ihmisiä ja päiviä. Ja kaiken aikaa he kuitenkin riutuvat loputtomassa elämän nälässään. Ne myyttiset runotytöt, niitä rakastaa hellästi ja silti säälien. Heissä on ripaus kuolleiden runoilijoiden sielua, vanhoja mustavalkoisia elokuvia, iättömyyttä ja kuoleman läheisyyttä.


Syksylle, elämälle, kaipaukselle: Yves Montand "Les Feuilles Mortes"

3 kommenttia:

Sari Hakala kirjoitti...

Taidat puhua meistä(kin)

Onhan Noita kirjoitti...

niin, joskus tulee niin ikävä (meitä)

Sari Hakala kirjoitti...

Mulla on sulle hyviä uutisia. Olen kehittänyt sulle ohjelmaa ensi viikonlopuksi. Kerron kohta lisää. MAtkassa on pari pikku muttaa ja muuttujaa, mut kyllä niistä....