Hyvistä teoista rangaistaan

Olen hieman pettynyt siitä, että masennukseni kesti vain päivän ja taas urauduin uomiini. En osaa tai jaksa edes olla kunnolla masentunut nykyään, on niin paljon muuta tekemistä. Alan epäillä että olen sittenkin pessimistinen optimisti, tai siis optimistinen pessimisti. Silti kirvelee ajatella tämän vuoden aineellisia tappioita: hajonnut mikroaaltouuni, tietokone ja pää (monta kertaa).  Pelkään ajatella mikä leviää seuraavaksi, sillä mitään uutta rikkoutuneiden tilalle en voi hankkia. Lama iski minuun vasta tänä vuonna, mutta se roimii minua sitäkin enemmän.

Kuten arvata saattaa, en kuitenkaan luisunut vielä välinpitämättämöön itsekeskeiseen juopotteluun ja oman napanöyhdän kaiveluun. Saatuani raavittua kaikista töistäni tarvittavan määrän rahaa, olen taas maksanut kaikki laskuni ajallaan. Sen jälkeen tili alkaa olla siinä normaalitilassa, eli nollilla. Kiltisti valvon ja murehdin edelleen vähintään kerran viikossa sitä tilillä olevaa nollaa. Olen ehtinyt murehtia jo ensi vuodenkin näinä valvottuina öinä ja seuraavaksi siirryn siihen sitä seuraavaan. Se voi tosin olla turhaa, koska ehkä notkahdan jo tuossa ensi vuoden heinäkuussa kontilleni. Minulla on hyvä tahtoni, mutta silti hiukan heikko toteutus toisinaan.

Kaikesta huolimatta pidän siis edelleen itseni pystyssä, ja muistan tuntea syyllisyyttä kaikista tekemättömistä tai huonosti tehdyistä asioista. Ymmärrän vihata ja hävetä itseäni siitä, että olen huono kansalainen, sillä en ole synnyttänyt uusia veronmaksajia, olen huonotuloinen- ja näköinen ja vieläpä ylipainoinen. Tämän vuoksi muistan melko säännöllisesti tehdä myös ne sata vatsalihasliikettä, jotta olisin yhteiskuntakelpoisempi. Läskit on sairaita.

Toistaiseksi elämäni kai on silti melko tasapainossa: sen minkä kulutan, sen myös ansaitsen itse. Liian hyvin kuitenkin tiedän, että hyvistä teoista rangaistaan. Turha minun tässä on odotella kiitosta, silityksiä ja joulubonuksia hyvin selvitystä elämästä. Menen vaivaamaan niitä vatsalihaksiani.