sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Järvellä oli utua

Istuin jäällä jaloissani kamala tuska. Voimalan piipuista tuli punertavaa savua, se tuli suoraan kohti. Minun kohdallani taivaalla se hajosi kummallekin puolelle. Ruovikko oli niin kaunis. Kaikki oli kaunista, vaikka aurinko oli tippunut jo kaupungin taakse ja oli viileää. Sillä hetkällä todellisuus tuntui tarua ihmeellisemmältä ja kipu yhdistettynä kauneuteen täydelliseltä. Me siellä järvellä olimme udun keskellä ja tulimme pois kuin eri ihmisinä.

Aiemmin päivällä kävin mummo-ystäväni luona. Hän odottaa jo kuolemaa ja pääsyä taivaan isän kotiin. Hän antoi minulle sinisen silkkikukan, jonka hän pyysi laittamaan kesämekon rinnuksiin. Hän haluaisi nähdä minun kulkevan kesällä tuo kukka mekossani. Mutta kesä tuntuu hänestä olevan ikuisuuden päässä.

Tunsin syyllisyyttä lähtiessäni aurinkoiseen talvipäivään.

Ei kommentteja: