lauantai 3. marraskuuta 2012

Sielujen päivä

Yön ja aamun rajalla näen unikuvia, jotka tuntuvat niin tutuilta. Olen unessa, olen lapsuuden maisemissa. Niiltä ajoilta minulla ei ole muistoja. Tiedän että olen ollut siellä. Mutta minulla ei ole muistoja.

Aamun harmaudessa muistan ihmiset, paikat ja hajut. Tuntuu oudolta ymmärtää olleensa se lapsi joka on kokenut unien paikat.

Päivä on niin harmaa. Sade kastelee meidät kaikki ja taivas on maassa asti. Juuri tällaisina päivinä on kuljettava nöyränä katse maassa, muistaa olevansa kuolevainen. Kynttilät palavat kuolleiden muistolle. Elämä on yksinäinen vaellus mystistä kuolemaa kohti. Se on turhan kaipauksen väsyttämistä.


Musiikiksi: Mozart "Requiem"

1 kommentti:

Haneli kirjoitti...

"Elämä on turhan kaipauksen väsyttämistä"

!

Niin vain on ihmisen osa kaivata. Kaivata aikaa jolloin erillisyyttä ei ollut.