perjantai 17. helmikuuta 2012

Sokeana hetkenä

Joskus kestää aikansa tottua näkemään, antaa sanojen mennä ohi ja olla tarttumatta niihin. Mietin kuolleita runotyttöjä, mietin sokeaa hetkeä. Väsymyksestä, hienoisesta pettymyksestä ja epävarmuudesta voisin vierittää muutaman kyyneleen. Aamulla olen käpertyä keittiökomeroon ja unohtua sinne, koska muistan taas kuinka pelottava maailma voi olla, miten huonosti minun voi käydä ellen muista nostaa kilpeä eteeni. Missä ovat ylpeät, kauniit ja rohkeat nuoret naiset, ne jotka nauroivat peloille, hymyilivät raivonsa ohi?

On kuin olisin unohtunut tänne. Minun piti lähteä, olla jo aivan kohta poissa. Enkä muistanut ostaa itselleni tulppaaneja.

Ei kommentteja: