sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Muista olevasi eläväinen

Kaupunki nukahtaa raukeana yön syliin. Myös me nukahdamme; kissat ja ihmiset, lapset ja aikuiset, paikallisbussit ja koiran ulkoiluttajat. Vain runotytöt heräävät yöhön säpsähtäen. He alkavat kirjoittamaan kipein silmin muistoja elämästä, ikävästä, häpeästä ja vaikeroimaan kuolleita runoilijoita. He ikävöivät päivänvaloa tai ehkä sittenkin häipyvää yötä. He kirjoittavat sanoja kuolleelle rakastetulleen tai sille, jota he eivät ole vielä tavanneet. Heidän kaipauksensa ei tunnistaisi elämää ja onnea, ei vaikka se olisi pujotettu heidän sormeensa. He kaipaavat kuolematonta, he kaipaavat kuolemaa.

Kun nousen seisomaan, jää varjoni vielä viipymään paikalleen. Ei se jaksaisi seurata tätä mitätöntä kuolevaista jolla on kipeät silmät ja takelteleva puhe. Ei tätä jonka sanat ovat huonoja ja tökeröitä. Ei tällaista jonka seura on pölyiset lattiat ja kasvava tiskikasa. Kun käyn levolle, varjo vetäytyy sänkyni alle josta se nousee unen myötä ylleni. Sillä on Minotauruksen hahmo ja halut. Minä tunnen sen halut, minä näen sen halut. Sillä on minun nimeni huulillaan. Nyt tiedät että olen, nyt tiedät mitä en olen.


Taustakuvaksi: Picasson Minotaurus, alkumusiikiksi Ultra Bra "Savanni nukahtaa"

Omistettu kuvitteellisille runotytöille. 

4 kommenttia:

SARI HAKALA kirjoitti...

Runotytöille täytyy järjestää nyt tapaaminen. Sanat ovat niin sanoja nyt.

Onhan Noita kirjoitti...

Yö tekee meistä sanoja

SARI HAKALA kirjoitti...

Joskus varjottomiakin.

Onhan Noita kirjoitti...

Yö tekee meistä varjottomia sanoja, joskus vain haalistuneita aavistuksia.