lauantai 12. syyskuuta 2015

Sunnuntain aatto


On ihastuttavaa herätä aamuun ja oivaltaa että on lauantai, lempipäiväni sunnuntain aatto. Illalla voin syödä jäätelöä ja paneutua kiireettömästi murhiin.

Eilisiltainen sunnuntain aatonaatto kummittelee taustalla. Mietin liitoksistaan hajoavia ihmisiä, kaikkinaisuudessa läsnäolevaa raakaa todellisuutta. Ihminen on peto itselleen, oman itsensä pahin vihollinen. Siinä vihassaan hän voi kuitenkin satuttaa niin kovin monta toistakin.

Otan palasia todellisuudesta käsittelyyn. Totean asioiden olevan juurikin näin, minä en niille voi nyt mitään ja siirrän ne sitten syrjään. Minun vanha sieluni halajaa taas pois, kauas tästä ajasta. Annan itselleni luvan lähteä ja pakahdutan itseni ajan virtaan.

Ei kommentteja: