maanantai 9. tammikuuta 2017

Sekin vähä mitä pitäisi jaksaa, on taakka

Viikonlopun huipennus oli pieni romahdus ja tunnustus itselleni, että olen kurja ja onneton. Siitä huolimatta tanssin kuin mielipuoli yksin ja itselleni. Viime kesänä Pohjoisessa romahtelin epäsäännöllisen säännöllisesti. On kai siis hyvä aloittaa tämäkin vuosi pohjalta. Ystävä tosin muistutteli positiivisen ajattelun merkitystä hyvinvoinnin kannalta, johon minun täytyi heti kommentoida etten ole luonteeltani sellainen. Löysin kuitenkin hetken mietittyäni yhden heikosti positiivisen asian elämästäni.

Ei ole toisaalta totta, ettenkö näkisi onnellisia näkyjä elämästäni. Kuinka usein kuvittelenkaan itselleni kauniin elämän, rakkaudesta lämpimän. Hyvät asiat tulevat nykyään vastaan vain niin kovin harvoin ja vahingossa.

Silloin kun en jaksa kuvitella itselleni kaunista elämää, tulevat unet. Yö näytti minulle kauniin miehen. Katsoin häntä väkijoukosta ja minua sykähdytti ajatus, kuinka kohta kaikki tietävät että hän on minun. Jään vaalimaan näitä unieni ja näkyjeni hauraita muistoja.


Ei kommentteja: