Silloin ennen kun oli elämä

On kuin aikani olisi pysähtynyt jo joskus 12 vuotta sitten. Säästän kai jotakin seuraavaan elämään. Olisiko arjen siirtäminen jonnekin toisaalle helpompaa? Olen niin väsynyt siihen että joskus olen olevainen, mutta niin usein edelleen olematon, näkymätön. Hymyt ja tervehdykset menevät minun ohitseni, jollekin toiselle. Minulta kysytään jotain, mutta vastaustani ei kuunnella tai huomioida. Puhun seinille. Lävitseni kävellään.

Kaupungin läpi kuljetaan, ei sinne jäädä, ei se halua minua. En löydä täältä rakkautta.

Voiko sitä olla niin yksin, ettei minulle ole edes Jumalaa?


Niille Jotka Kulkevat Yksin: Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo "Mene säkin sisään"