Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2009.

Jäätelöauto

Eilen jäätelöauto seurasi minua monta korttelia ja oli tehdä hulluksi pimputuksellaan. Kylmä tarttui mukaan ja sai minut viluiseksi. Mutta illalla virkistyin, lähdin alaspäin kantakaupunkiin ja laskeuduin maan alle. Bändin laulaja oli hellyttävän oloinen pitkä hontelo kaveri, joka tuntui olevan kaksin kerroin syntikkansa päällä. Se näytti epäergonomiselta, mutta musiikki toimi. Keikan jälkeen olimme väsyneitä, emmekä jaksaneet puhua, katsoimme vain ympärillemme. Ulkona odotti taas hyytävä kylmä. Yöllä näin unta että olin joku muu, joku toinen.

Kanssamatkustajat

Saan yleensä istua yksin aamuisin paikallisbussissa. Jostakin syystä kukaan ei halua tulla istumaan viereeni, ei niinäkään aamuina kun luulen näyttäväni ystävälliseltä, miellyttävältä ja mukavalta. Vilkuilen sisääntulijoita ja lajittelen heitä niihin joiden toivon ja niihin joiden en toivo istuvan viereeni. Suurimpia pelkotilojani ovat aamut jolloin huomaan istuvani yksin bussissa, ja pysäkki pysäkin jälkeen ketään muita ei tule kyytiin. Mitä onkaan tapahtunut? Onko jokin kansallinen vapaa päivä, hätätila tai jotain muuta, josta en ole tietoinen? Eräänä aamuna olikin käydä niin. Tien varsi loisti tyhjyyttään, kunnes vihdoin joku toinen matkustaja astui kyytiin. Mielenrauhani ja luottamukseni joukkoliikenteeseen oli kuitenkin hävinnyt. Olin jäänyt ainoaksi matkustajaksi.

Lumessa kahlaaja

Viikonloppu mökkivahtina. Ei minulla ollut muuta tekemistä kuin katsoa kissojen kisailua ja kahlata koiran kanssa hangessa metsässä. Epäilen että kissani nukkuu nyt monta vuorokautta putkeen. Minua ei erityisemmin väsytä, mutta haluaisin sanoa jotakin, en vain tiedä vielä sanoja.

Mielenvika

Joskus tuntuu siltä kuin olisin rakastunut, vaikkei rakkauden tunteelle ole osoittaa kohdetta. Tuo mielenvikainen tila tulee ilmeisestikin useiden pikkuasioiden summasta; mukavista ihmisistä, kohtaamisista, pienistä asioista ja onnistumisen tunteesta. Se on kai maailmaa syleilevää elämän rakkautta tähän hetkeen ja hölmöä yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmäytymistä. Silloin tuntuu että minun paikkani on juuri tässä, sinun ja maailman välissä tai vaikka rinnalla. Ja sinä hyväksyt minut juuri tällaisena, vihreävarpaisena.

Kiusaus

Vanha ihastukseni on alkanut kiusaamaan minua öisin. Viime yönäkin hän tuli uneeni ja oli turhan ihana. Vietimme laiskaa aamua loikoillen sängyssä ja tunsin hänen ihonsa lämmön. Ihon muisti on pahin. Kun kaiken muun on jo unohtanut ja jättänyt taakseen, iho muistaa ja ikävöi.

Jäätynyt maa

Ulkona kaikki on jäässä, paukkuvaa, narisevaa, kovaa. Kävelen ympäriinsä lukkosulan kanssa ja yritän avata lukkoja. Jonakin päivänä ne aukeavat, toisena ei. Tuli on ahne, eikä minun tarvitse houkutella sitä. Se käy halukkasti kiinni puihin. Ei minua palella. Lämmittelen tupaa ja saunaa. Kannan saunalle toistakymmentä kertaa vettä sankoilla. Olen joka kerta liukastua. Itse lämmittämä sauna tuntuu hyvälle, löyly on kostean lempeää. Saunon tunnin ja käyn kolmesti löylyssä. On jo pimeää kun ehdin saunasta pois. Metsä ympärillä on tiheä ja salaperäinen. Minusta on aina tuntunut siltä, että joku katselee metsän pimeydestä minua. Pienenä juoksin saunasta sisälle sen minkä ehdin, sillä pelkäsin sen, joka tuijottaa minua, saavan kiinni. Nyt kävelen, mutta tunnen edelleen silmäparit. Kun sisällä on valot, on pimeys ulkona. Kun sammutan ne, näkyy verhojen läpi haaleaa kajastusta ja sisällä on ahdistavan pimeää. Silmien tuijotus metsästä siirtyy sisälle. Vuoteeni vieressä on suuri musta hah

Vähän poissa

Eilen kävimme lainaamassa kirjoja kirjastotukihenkilöni, toveri S :n kanssa. Illalla selasin innokkaana läpi saalistani. Päällimmäiseksi tarttui tämä: Joskus olen tyhjä hyvin pitkään. Olen ilman henkilöllisyyttä. Ensin pelottaa. Sitten se menee ohi, onneksi. Sitten se pysähtyy. Onni siinä, että on hetken kuollut. Vähän poissa siitä paikasta jossa puhun. - Marquerite Duras -

Suudelma

Näin eilen vanhan ihastukseni, viidentoista vuoden takaisen. Yöllä hän tuli uniini ja suuteli, intohimoisesti ja monesti. Kuiskasin hänelle jotenkin näin: " Etkö tiennyt, että sinun piti antaa minulle elämä? " Odotin hänen siis herättävän minut sadan vuoden unestani.

Vallaton

Kuu on nyt iso, täysi ja täyteläinen. Se on tosi lähellä, vain vähän korkeammalla kuin kaupungin korkein rakennus. Minulla on mieltymys tuijotella kuuta, liekkejä ja lintulaudalla ruokailevia lintuja. Periaatteessa voisin tuijotella mitä vain, jos minulle annetaan siihen mahdollisuus ja aikaa. Se on hyvin miellyttävää havannointia ja ajankulua. Aikani tuntuu kulkevan kuten pari viimeistä vuottakin: kaikkein vähiten itse tiedän omasta työtilanteestani. Olen siis täydellinen esimerkki ja tyypillinen epätyypillisissä työsuhteissa rämpivä työläinen. Mutta mennään sitten näin, kun tämä tie on tullut valittua. Kotona käytän sitten valtaani, kun en työasioissa voi. Olen irtisanonut suhteeni jo useisiin rikkinäisiin sukkiin, housuihin, paitoihin ja ties mihin rääsyihin. Olen yllättänyt itseni täysin pesemällä astiat tänä vuonna lähes joka päivä. Myös vyötärön etsintä ja kasvovoiteen osto ovat työn alla. Ei siis huono aloitus vuodelle.

Turhuus

Muutaman vuoden välein käteeni osuu kirjahyllystä kaunis samettikantinen kirja. Luen sitä kiinnostuksestani historiaan ja kirjallisuuteen. Olen kylläkin paneutunut enemmän vain tiettyihin osioihin siellä. Saarnaaja on suosikkini. Luulen että meillä olisi hänen kanssaan paljon puhuttavaa tuopillisen jos toisenkin äärellä tästä maailman menosta. Hänen asenteensa elämään on niin kovin samanlainen kuin minulla: " Kaikki on turhuutta ja iäti yhtäläistä. Myöskin pyrkimys viisauteen on tuulen tavoittelua."

Talvi