Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2008.

Välähdyksiä

Bussimatka. Isokokoinen lumiukko yllättävässä paikassa. Ukolla on valtavan kokoinen penis ja havusta tehty karvoitus. Hymyilyttää. Tänään ei ollutkaan kovin epämiellyttävä paikallisbussikokemus.

Keskikohta

Elämän kuin monien asioidenkin suhteen on havaittavissa alku, keskikohta ja loppu. Elämässä nämä vaiheet toistuvat montakin kertaa. Omalla kohdalla toivon ettei paksu keskikohta (kirjaimellisestikin) ole tullut jäädäkseen pitkäksi aikaa, vaan jokin miellyttävä uusi alku ja muutos olisi tuloillaan. Nämä ajatukset varmaankin loogisesti johtuvat yhden kalenterivuoden loppumisesta ja toisen alkamisesta. Vuoden 2008 tulos: - järkyttävä stressi - suuret pettymykset - liikaa töitä - lisäkilot + yllättävän hyvä paineensieto kyky ja henkinen kestävyys - / + todelliset ihmissuhteet vastakkaiseen sukupuoleen = 0, virtuaalisuhteet vastakkaiseen sukupuoleen = kymmeniä ja kymmeniä + yllättävän monta uutta kaveria facebookissa + 1 uusi blogi + 1 ulkomaan matka Lista asioista mitä ehkä pitäisi tehdä vuonna 2009: - hanki uusi elämä - hanki uusi koti - hanki uusi kännykkänumero - hanki paremmat hermot - hanki pankkitilille rahaa (mieluiten hyvin vähällä vaivalla) - hanki hyvää kasvovoidetta -

"I think I'm Dumb.."

I'm not like them But I can pretend The sun is gone, But I have a light The day is done, I'm having fun I think I'm dumb Or maybe just happy Think I'm just happy My heart is broke But I have some glue Help me inhale And mend it with you We'll float around And hang out on clouds Then we'll come down And have a hangover Have a hangover.. Nirvana / Dumb

Talven valo

Rakastan talven valoa. Se on viileä, rauhoittava ja melankolinen. Näen valon juuri ja juuri verhojen välistä. Ikkunalasi on likainen, mutta en aio pestä sitä koskaan. Tänään menen ulos. Mutta mitään muuta erityistä en tee, pysyttelen jossakin muualla ajatuksissani. Ajattelen ja kaipaan vähän kuolleita, enimmäkseen heitä joita en edes tuntenut, mutta jotka ovat vaikuttaneet minuun voimakkaasti.

"I can't see the end of me.."

Mikään ei näytä muuttuneen sitten viime kerran. Olin hetken poissa ja elin yksinkertaista elämää syrjässä, suorittaen arkea. Tuijotin ruudusta elokuvia ja nautin siitä, mitä voisi kohdallani sanoa välttämättömäksi yksinäisyydeksi. Tuo elämä voisi riittää minulle. Nyt olen taas täällä ja kaikki harmini näyttävät odottaneen paluutani. En halua mennä tänään vielä ulos. Pidän itseäni hetken suojassa jossakin toisaalla mielikuvituksessani.

Hauras

Näinä aikoina elämä tuntuu kovin hauraalta, läpinäkyvältä, heikolta. Itseään on vaikea erottaa ympäristöstä ja ympäristö tuntuu liian painostavalta, se määrittelee minun elämän piirin. Jotenkin olen läsnä, mutta häilyn. Pimeitä hetkiä tulee ja teen outoja asioita. Säikähdän itsekin. Seurauksena on, että tovin päästä naapuri tulee huutamaan minulle. En tunne oloani täällä hyväksi. Tämä ei tunnu enää kodilta, vaan vieraalta paikalta. Yhtäkkiä olenkin paha ihminen, vaikka elänkin vain pienesti, omaa pientä elämääni. Mutta taidankin olla iso paha susi, joka puhaltaa tämän talon nurin.

"Castles Made Of Sand"

"And so castles made of sand fall in the sea, eventually" (J. Hendrix)

Tummaa

Näin viime yönä painajaista. En saa koskaan unissani huudettua, mitään ääntä suustani. Olen mykkä.

Litra maitoa ja kossua

Eilen illalla olin niin väsynyt etten jaksanut mennä nukkumaan. Päädyin katsomaan telkkaria. Istuin kiikkutuolissa ja kissa nukkui sylissäni syvää unta. Aamulla eteiseen tuli jostakin toisaalta ruuan tuoksua. Sanoisin että makaronilaatikkoa. Tai minulle se oli aamu, joillekin jo päivä. Jääkaapissani ei ollut kuin vajaa litra maitoa sekä kossua. Kumpaakaan ei tee mieli, ainakaan vielä. Petasin päivällä kissalle uuden pedin ja joulu tuntui tosi kaukaiselta. Taivas näytti roikkuvan maassa asti. Ei huvittanut mennä ulos. Olisin kyllä mielelläni mennyt kävelylle ja miettinyt sanoja. Vietin siis iltapäivää yhden lempipuuhani parissa, vittupaskan pois heittämisessä. Sitä rojua on yllättävän paljon, aivan väsyttää ajatuskin. Ilahduin myös siitä kuinka moni ystäväni otti minuun tänään yhteyttä. Näen heitä lähipäivinä ja huomenna menen kaupungille ihmisten pariin. Nyt on vieläkin iltapäivä, vaikka minusta on jo yö.

Pieni ja hento ote

Kuuntelen vanhaa musiikkia. Etsin jotain joka vie pois täältä. Muistelen pieniä onnen hetkiä, kosketuksia. Kuten häntä, pientä valkeatukkaista tätiä, taiteilijaa, jonka tukkaa sain kammata muutama aika sitten. Ne muutamat minuutit hänen kanssaan veivät jonnekin myyttisiin maailmoihin. Tuntui myös kipeältä, kun ymmärsin elämästäni puuttuvan vanhojen ihmisten läheisyys, heidän tarinat ja viisaudet. Loppujen lopuksi elämästäni puuttuu kokonaan ihmiset. Muistan myös jonnekin kauemmaksi, aikaan jossa elin ja olin joku muu. Ne ajat olivat hyviä, ikävöin niitä. Kaipaan taas sitä, että voisin muuttua joksikin toiseksi. Joskus osasin sen. Ajattelen myös vähän sitä, että ikäännyin. Tuntuu että menetin taas jotain. Siis aikaani ja elämääni. Aloittaisinko huomenna sen?

Rutiinit

Yksi perinteisimpiä sunnuntaitoimiani on itkeminen. Yleensä se tapahtuu kun luen sanomalehteä ja kuolinilmoituksia. Muiden suru ja ikävä tarttuu minuun ja kyyneleet ropisevat paperille. Ehkä en edes itke heidän itkujakaan, vaan omiani. Tänään itkin ihan muuten vaan. Ehkä pettymystäni, väsymystäni, kykenemättömyyttäni. Ne kyyneleet tulivat jostakin syvältä, kuumina ryöppyinä. Käperryin.

Hetkiä

Joskus olo on samaan aikaan tyhjä ja täyttynyt, haikea ja helpottunut. Seuraavaan asiaan ei osaa keskittyä, kun ajatukset viipyilevät jossakin eilisessä. Sen ohittamiseen tarvitaan jokin välivaihe. Teen taas lähtöä, syrjään hiljaisuuteen. Siellä hetket keskittyvät päivän kiertoon ja pieniin asioihin. Siellä asiat unohtuvat, minäkin.

Värinää

Joillakin on valtavan hyvä taito manipuloida ja murtaa ihmisiä. Minun mittani täyttyi aamulla. Tämä vuosi on selvästikin verottanut voimiani, sillä enhän saisi sanoa että en voi, en pysty, nyt riittää. Olin aamuisen kohtaamisen jälkeen vain värisevä hermokimppu, heikosti läsnä täällä. En haluaisi ensiviikon tulevan, sillä se tuo kuitenkin lisää henkistä koitosta. En muutenkaan jaksa kauheasti puhua tai ajatella sanoja. Olen valtavan väsynyt. Ennemminkin annan musiikin puhua puolestani. Lähden vähäksi aikaa muualle. Ehkä sen jälkeen jaksan taas.

Taakka

Turhautumisen estokeinojani nro 1. Kun elämä on vittupaskaa, yritä päästä siitä eroon. Niinpä koko eilisen illan aina yhteen asti yöllä heitin pois kaikkea turhaa elämästäni. Käytännössä se tarkoitti viittä isoa kassillista keräyspaperia. Vaikutus oli huomattava, siis henkisesti. Tuo monen kilon lasti paperia tuntui heti lähtevän taakastani, olen nyt vapaampi lähtemään. Myös ilma yksiössäni tuntui raikastuvan pölyisten paperien hävityksen myötä. Kaikkein oudointa on kuitenkin se, että tuon roskamäärän häviäminen asunnostani ei oikeasti näy missään. Pöydät, hyllyt, lipasto notkuvat edelleen epämääräisiä paperi- ja lehtipinoja täynnänsä. Kuinka on mahdollista että tavaran määrä sisällä pysyy vakiona huolimatta siitä kuinka paljon kannan sitä ulos?

One day is fine, the next is black

Juuri kun tunsin selvinneeni kaikesta tänä vuonna eteeni tulleesta vittupaskasta, alkaa Simeon kuiskimaan. En halunnut Simeonia tänään kylään, mutta se vain ilmaantui äkkiä kesken päivän. Se toistaa kaiken sen minkä jo tiesin, ja muistuttaa kaikesta siitä minkä halusin unohtaa. Luulin että vaatimattomuus kaunistaa, mutta se tekeekin minusta helposti hyväksikäytettävän ja nyöryytettävän. Minun elinpiirini on niin pieni ja nyt vain tämä huone. Tarvitsen uuden elämän, eikä se välttämättä ole täällä. Come Clarity.

Yöllisiä

Joitakin kuvia joistakin pimeän ajan matkoista.

Yön tummuva taivas

Syrjässä, kaukana poissa, yössä on paljon enemmän elämää. Itse kukin meistä suorittaa askareitaan, jotkut valossa, jotkut pimeydessä. Siellä pimeys on toisenlaista. Se on tukahduttava ja aistit sekoittava kokemus. Se on samalla turvallinen syleily että musertava rutistus. Tämän päivän ja huomisen välissä on hetki, joka melkein saa minut pelosta sekaisin. Koen ajoittaisia harhoja, aistin pimeyttä, kuuntelen sen ääniä. Tiedostan ja annan tunteiden vallata, hetkeksi. En tiedä kumpi on pelottavampi kokemus, yö vai pimeys.

Ajan taju

Joskus on hyvä muistaa laittaa asiolle piste ja lopettaa vatvominen. Itsetutkiskelu ja analysointi ei kiinnosta minua tällä hetkellä. Tai tarkemmin ajatellen minulla on ollut viime aikoina vapautunut ja vahva olo. Olen voittanut vuoden, johon laitoin paljon toiveita ja odotuksia, mutta mikä toikin pettymyksiä ja ahdistusta. Luulin etten selviä muutoksesta, mutta olenkin välinpitämätön asiaa kohtaan. En jaksa ajatella itseäni juuri nyt tässä. Toisaalta pelkään, että jos pysähdyn, lakkaan olemasta. Olenkin unelmoinut, miettinyt tulevia, kuvitellut itseäni uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Tietoisuus on läsnä, en epäile enää itseäni, voin tehdä mitä vain.

Marraskuu on kuukausista pahin

Viime yönä näin unta isästä. Hän oli siinä elossa ja olimme koko perhe maalla, arkisissa toimissa. Olin taas lapsi, oli kesä ja olimme ulkona. Tunnelma oli silti outo, mutta niinhän aina unissani. Nykyään isä niin monesti nukkuu unissani ja minulle kerrotaan ettei hän enää herää. En koskaan usko sitä ja yritän herättää hänet, onnistumatta. Isän voimat hiipuivat eräänä yönä marraskuussa. Tämä kuukausi on niin surullinen, niin kipeä, monia kyyneleitä täynnä.

Unohdus

Olin vuosien kuluessa unohtanut, että rakastan myös Bonoa. Päätin korjata asian ja keskittyä lähitulevaisuudessa enemmän häneen. Ajattelin siis etääntyä todellisuudesta, ihailla kaukaisesti häntä ja pysytellä kotona. Se auttanee samalla syrjäytymistä, johon aion myös panostaa enemmän. Yöllä valvoin kolmeen. Öiseltä taivaalta kuului jylinää ja näkyi valoja. Se pelotti, valvotti. Joku oli eksynyt. Seurasin yötä varovasti ikkunasta sekä jänistä, joka kaikesta välittämättä ruokaili vastapäisellä ruohikolla. Aamulla koin oudon ennaltatietämisen tunteen ja tilanteen. Ja väsymyksen, valtavan väsymyksen. Huomasin myös unohtaneeni kaiken, mitä viime viikkoon ja kuukauteen tulee. Olin kai aloittanut syrjään vetäytymiseni.

Pieniä ymmärryksiä

Bono lauloi " And you give yourself away ". Aivan kuin olisin kuullut sen ensimmäistä kertaa. Se kuulosti todelta, hyvältä ja ymmärsin sen. Aamu toi tulleessan myös oivalluksen. Ymmärsin, että jostakin on elämässäni kulunut seitsemän vuotta. Nyökyttelin itsekseni. SE selittää paljon, uskon numeroon seitsemän. Kaikki tämä tarve muutokseen ja samanaikainen muutosvastarinta, sen selittää seitsemän. Olen helpottunut. Mutta kaiken kaikkiaan, nämä pienet ymmärrykset eivät muuttaneet elämääni.

Talviaika

Aika tuli raskaana, tummana peittona ylle ja tuntui kipuna ruumiissa. Samalla moni muukin asia on muuttumassa. En tiedä kumpi on pahempaa; tietoisuus vääjäämättömästä ajan kulumisesta vaiko lopun odotus. Samaan aikaan jokaisella tuntuu olevan oma riivaajansa vaivanaan. Kuhina käy siellä ja täällä. Minun riivaajani kertoo outoja asioita, valvottaa ja pitää kärsimättömänä. Se pistää etsimään ja haluamaan sitä ja tätä, mutta ei anna vastauksia tai ratkaisuja. Lopulta jää vain epätietoisuus, kiukku siitä, että jokin asia on minusta riippumaton, vaikka se koskeekin juuri minua. Kysehän on siitä, että kaikki tavoittelevat omaa onneaan ja parastaan. Joskus ne vain ovat niin vääriä tekoja toisia kohtaan. Minä itsekin vellon omassa kurjuudessani. Tiedän että yhteinen hyvä on tavoite, mutta ajattelen omaa parastani ja mikä minusta tuntuu hyvältä. Hiljaa toivon että minua ymmärretään. Niinpä riivaajani, sanotaanko että hänen nimensä on vaikka Simeon, on tyytyväinen,sillä kärsin.

Siellä toisaalla

Uusi harrastukseni vie mielenkiintoni ja aikani mitä useammin. Elämä siellä Toisaalla tuntuu olevan niin paljon mielenkiintoisempaa ja todellisempaa kuin Täällä. En ole varma mitä teen ja haluan sieltä Toisaalta. Seuraan, ihmettelen, tulen ja menen, juttelen monien kanssa. Väärinymmärryksiltä ei voi silti välttyä. Joku suuttuu minulle ja toivottaa minut pois, sillä olen ymmärtänyt koko asian väärin, etten olekaan tosissani. Väistän ja jatkan oloani. Mielestäni me emme kumpikaan ole oikeassa tai väärässä. Miten kukaan voi määritellä sen kuinka olla oikein tai väärin?

Alku

Jotakin mikä tuntuu aina omalta kun sen kuulee. When you were here before Couldnt look you in the eye Youre just like an angel Your skin makes me cry You float like a feather In a beautiful world And I wish I was special Youre so fuckin special But Im a creep, Im a weirdo. What the hell am I doing here? I dont belong here. I dont care if it hurts I want to have control I want a perfect body I want a perfect soul I want you to notice When Im not around Youre so fuckin special I wish I was special But Im a creep, Im a weirdo. What the hell am I doing here? I dont belong here. Shes running out again, Shes running out Shes run run run running out... Whatever makes you happy Whatever you want Youre so fuckin special I wish I was special... But Im a creep, Im a weirdo, What the hell am I doing here? I dont belong here. I dont belong here. Radiohead / Creep