Talviaika

Aika tuli raskaana, tummana peittona ylle ja tuntui kipuna ruumiissa. Samalla moni muukin asia on muuttumassa. En tiedä kumpi on pahempaa; tietoisuus vääjäämättömästä ajan kulumisesta vaiko lopun odotus.

Samaan aikaan jokaisella tuntuu olevan oma riivaajansa vaivanaan. Kuhina käy siellä ja täällä. Minun riivaajani kertoo outoja asioita, valvottaa ja pitää kärsimättömänä. Se pistää etsimään ja haluamaan sitä ja tätä, mutta ei anna vastauksia tai ratkaisuja. Lopulta jää vain epätietoisuus, kiukku siitä, että jokin asia on minusta riippumaton, vaikka se koskeekin juuri minua.

Kysehän on siitä, että kaikki tavoittelevat omaa onneaan ja parastaan. Joskus ne vain ovat niin vääriä tekoja toisia kohtaan. Minä itsekin vellon omassa kurjuudessani. Tiedän että yhteinen hyvä on tavoite, mutta ajattelen omaa parastani ja mikä minusta tuntuu hyvältä. Hiljaa toivon että minua ymmärretään. Niinpä riivaajani, sanotaanko että hänen nimensä on vaikka Simeon, on tyytyväinen,sillä kärsin.