Pieni ja hento ote

Kuuntelen vanhaa musiikkia. Etsin jotain joka vie pois täältä. Muistelen pieniä onnen hetkiä, kosketuksia. Kuten häntä, pientä valkeatukkaista tätiä, taiteilijaa, jonka tukkaa sain kammata muutama aika sitten. Ne muutamat minuutit hänen kanssaan veivät jonnekin myyttisiin maailmoihin. Tuntui myös kipeältä, kun ymmärsin elämästäni puuttuvan vanhojen ihmisten läheisyys, heidän tarinat ja viisaudet. Loppujen lopuksi elämästäni puuttuu kokonaan ihmiset.

Muistan myös jonnekin kauemmaksi, aikaan jossa elin ja olin joku muu. Ne ajat olivat hyviä, ikävöin niitä. Kaipaan taas sitä, että voisin muuttua joksikin toiseksi. Joskus osasin sen.

Ajattelen myös vähän sitä, että ikäännyin. Tuntuu että menetin taas jotain. Siis aikaani ja elämääni. Aloittaisinko huomenna sen?