Rakkaus on yksinäistä

Rakkaus on niin yksinäistä puuhaa. Ei sitä koskaan saa sopivasti ja takaisin samalla mitalla. Rakkaus on niin turhauttavaa. Ei sitä voi mennä hakeman ulkoa ja kasata sylin täyteen kuin polttopuita, kantaa sisälle ja lämmittää itseään. Kun ei voi edes sanoa kenellekään että rakastaa, vaikka rakastaisi ihan helvetisti. Ei voi sanoa kenellekään, että anna kun katson sinun kauniita kasvoja niin että ne syöpyvät mieleeni kuin ne olisi juuri minun rakkaani kasvot, ne jotka näen lopun aikani aamuisin vierelläni.

Joskus sitä tunnetta ei vain jaksa enää pidätellä sisällään ja huutaa sen ulos. Ja kaikki vaikenee ja kääntää katseensa hämillään pois. Ja hän jolle sanat oli tarkoitettu, avaa silmänsä ja näkee ensi kertaa. Sitä ennen hän oli katsonut, mutta ollut näkemättä. Nyt hän hämmästyy ja poistuu paikalta. Et näe häntä enää koskaan.

Sitä voi vain rakastaa ihan muuten vaan, yleisesti, etäältä ja hellästi. Mutta vaalia sitä ikuisena salaisuutena.


Erään rakkauden toive: älä vielä katoa! Minä ja Ville Ahonen "Mia"