Äidittömät lapset

Olenko kertonut että minulla on äiti? En puhu siitä yleensä mielellään. Parasta on silloin kun en muista tai kuule koko henkilöstä mitään.

Minun äitini on ikävä ja paha ihminen. Käynti hänen luonaan myrkyttää mielen ja kehon pitkäksi aikaa. Tulee niin likainen ja itseinhoinen olo. Toivon niin kovasti etten olisi hänen kaltaineen, mutta onko minulla toivoa, jos olemme verisukulaisia?

Muiden ihmisten seurassa huomaan sen joskus. Että heillä on perhe ja sukua, he puhuvat heistä kuin rakkaistaan ja lähimmäisistään. Silloin ymmärrän erilaisuuteni. Minä olen yksin, minulla ei ole sukua tai perhettä. Olen vain minä ja kissa. Minun kissani oli hyljätty, minä hylkäsin muut. Me orvot kuulumme yhteen, meidän on parempi olla yksin yhdessä kuin muiden kanssa.